
Olga on maailman itsepäisin koira. Se ei yleensä halua tehdä mitään, mitä me haluamme. Ja jos haluaa, vähintäänkin eri aikaan. Mutta Olga on todella hyväluonteinen ja sen kanssa on helppo elää. Kaavoihinsa se on kangistunut, mutta kukapa meistä ei olisi.
Olga on aina ollut aivan mahdottoman ”helppo” koira; sillä on vahva käsitys ”oikeasta ja väärästä” eli paljoa ei ole tarvinnut ohjata, kun se on sisäistänyt kiellot. Olgan ja joulukinkun voisi jättää samaan tilaan ja kinkku säilyisi koskemattomana.
Olgalla on ollut epäonnea elämässä. Sen metsästysura alkoi todella lupaavasti; uskomattomia seuraamisia linnuille, haukkuja, 4 lintua ammuttu ensimmäisenä ja toisena syksynä ja on sille hirvikin kaadettu. Ja paljon pienriistaa. Mutta Olga sairastui jo nuorena anaplasmoosiin, joka onneksi saatiin hoidettua. Metsästyskyvyn sairaus vei kuitenkin mennessään. Tämä on edelleen suuri suru ja Olgaa on viety metsään silti, vaikka varmaksi voi sanoa, että saalista sen kanssa ei tulee muutamaa metsähiirtä enempää.


