
Roihu palautui meille joulukuussa 2023, siitä sellainen puolitoista viikkoa meni, kun ensimmäinen narttu aloitti juoksun. Sitä seurasivat lähes kaikki muut, jolloin yhteensä 4 narttua oli juoksussa vuodenvaihteessa. Melkoinen aloitus nuorelle urokselle uudessa kodissa.
Roihu on joutunut nyt sopeutumaan aika tavalla uudenlaiseen elämään; laumaan, isoon pihaan, tarhaan, pitkiin lenkkeihin – ja onhan se mielestäni hyvin sopeutunutkin; rauhoittuu hyvin, syö, leikkii ja etsii edelleen paikkaansa laumassa tätä kirjoittaessa.
Roihu on komea uros, pidän erityisesti sen rakenteesta, se on juuri sopivan kokoinen ja voi hyvä luoja tuota sen päätä, miten se ainakin omaan silmään on hieno. Luustokuvasin Roihun ja tervehän se on. Jos se meillä vielä on kolmen vuoden iässä, niin pääsee PEVISA-tarkkeihin myös.
Roihulle etsin kotia kaksi päivää, sen jälkeen otin sen pois välityksestä. Haluaisimme nähdä vielä, miten se lähtee toimimaan metsällä. Jos joku kuitenkin olisi halukas sen ostamaan terveystarkastuskuluja vastaan, niin myisin sen. Jos sen sijaan halukkaita ostajia ei löydy, jää se varmaan meille.
