Koira tarvitsee päivittäin ulkoilua vähintään pari tuntia, siihen päälle ruokinnat ja virikkeet. Harkitse oikeasti, onko sinulla siihen aikaa! Koira on täysin riippuvainen juuri sinusta ja siitä, mitä sinä sille tarjoat. Sitä on vietävä ulos aikaisin aamulla ja myöhään illalla ja siinä välissä monta kertaa, et voi olla työpäivän jälkeen juurikaan pois kotoa tai sitten menojen on oltava sellaisia, minne koiran voi ottaa mukaan. Sisäsiisteyskasvatus vaatii paljon ja mikäli koiralla ei ole tarpeeksi virikkeitä voi se alkaa tehdä tuhoja kotona.
Suomenpystykorvalla on paljon energiaa, se haluaa olla mukana arjessa ja touhuta kaikkea sitä mitä sinäkin. Se on usein äänekäs ja tarvitsee tapakasvatusta ihan siinä, missä muutkin koirat. Positiivisella vahvistamisella kouluttaminen toimii myös pystykorvan kanssa; se on herkkä koira, joka on myös nopea oppimaan.
Koira tulee tarvitsemaan eläinlääkäriä rokotusten lisäksi ihan varmasti jossain vaiheessa elämäänsä; voi tulla infektio, vamma, ihan mitä vaan. Eläinlääkärit ovat kalliita, mieti tarkkaan, onko sinulla varaa siihen. Koiraa ei jätetä hoitamatta sen vuoksi, että rahaa ei ole – sellaista ei tehdä parhaalle kaverille.
Pystykorvan turkki on helppohoitoinen talvella – viikoittainen harjaus riittää, mutta turkin lähtiessä karvaa on joka puolella ja sitä tulee harjata paljon. Lähtevä karva kutittaa koiraa.
Kynnet tulee pitää lyhyinä, ne on leikattava viikoittain. Pitkät kynnet altistavat tassuvauriolle ja ovat koiralle hyvin kivuliaat. Opettele leikkaamaan ne oikein, jotta vältät kivun tuottamisen koiralle.
Hampaiden pesu tapahtuu joka päivä myös koiralla! Hampaiden kunto on tarkastettava eläinlääkärillä nukutuksessa ja röntgenkuvat kannattaa ottaa viimeistään kolmevuotiaana. Hammasongelmat eivät näy paljaalla silmällä muutoin kuin hammaskiven muodossa. Parodontiitti on hyvin yleinen ja kivulias vaiva, hammasmurtumia ei useinkaan huomaa ilman röntgenkuvausta. Koiran suun ei kuulu haista – jos sieltä tulee hajua, käy tutkituttamassa se! Päivittäinen hampaiden harjaus sekä ehkäisee ongelmia että pitää jo kehittyneet ongelmat kurissa – esimerkiksi parodontiittiin voi vaikuttaa, kun hampaita harjaa säännöllisesti.
Paras hammasharja koirille on lasten hammasharja ja tahnan täytyy luonnollisesti olla koirien omaa – ne nielevät tahnan, joten ksylitoli ei käy, koska se kertyy elimistöön. Hampaiden harjauksen lisäksi voi käyttää muitakin tuotteita, mutta pelkällä manuaalisella harjauksella pääsee jo pitkälle.

Ulkoiluvarusteet ovat tukeva ja tarpeeksi leveä panta tai mieluummin valjaat, jotka ovat oikean malliset, sekä tukeva hihna. Olen itse kokeillut varmasti toistakymmentä valjastyyppiä ja voin suositella vain ja ainoastaan yhtä. Seuraavasta linkistä löytyy kaikkien aikojen parhaat valjaat; ne eivät paina kainaloihin ja niistä ei taitavinkaan houdini pääse irti. Lisäksi käytettäessä niitä lenkillä (ei muutoin), ne eivät ole syöneet karvaa.
Jos ulkoilet maastossa, jossa ei ole autoja tai paljon muita ihmisiä tai koiria, voit hyvin käyttää liinaa tai fleksiä – näin koira saa enemmän liikkumatilaa. Älä kuitenkaan aiheuta vaaratilanteita koiralle tai muille kulkijoille varusteidesi vuoksi.
Koiralla on hyvä olla makuupaikka tai makuupaikkoja, jotka ovat maantasoa korkeammalla, sillä koiralla on luontainen tarve seurata ympäristöä ja korkeammalta ne näkevät paremmin. Ne hakeutuvat mielellään nukkumaan sohville tai sängyille, ja mikäs sen mukavampaa, kuin jakaa vuode koirien kanssa – turvallisempaa unta ei varmasti takaa mikään muu.
Tutkapanta kuuluu metsästyskoiran varusteisiin – se kannattaa olla tarpeeksi kevyt pystykorvalle. On jokaisen oman harkinnan varassa, mitä merkkiä suosii tai mitä ominaisuuksia pannalta toivoo – pääasia on, että se näyttää koiran sijainnin ajantasaisen tiedon, jolloin koiraa voidaan auttaa tarvittaessa pikaisestikin (joutuminen veden varaan, pedot jne.). Lisäksi tutkapanta auttaa jalostuksessa; meillä on oikeasti dataa niiden hakulenkkien pituudesta!
Koira matkustaa autossa sille sopivan kokoisessa häkissä tai turvavyössä, joka on kiinnitetty valjaisiin. Häkki on luonnollisesti turvallisin paikka kuljettaa koiraa, mutta aina se ei ole mahdollista. Koira ei saa matkustaa, ei edes pentuna, vapaana autossa.
Vesikuppi kuuluu pakollisiin hankintoihin myös, mutta ruokakupin voit korvata erilaisilla nuolumatoilla, nuuskumatoilla, kongeilla – koira tykkää siitä, että se saa etsiä ja repiä ruokansa – anna sen tehdä niin. Näitä löytyy lukuisia vaihtoehtoja ja niitä kannattaa vaihdella.
Koira-aitaus on maalla asuessa parempi kuin kettinki tai juoksunaru. Mitä suurempi, sitä parempi – mitä enemmän koiralla on liikkumatilaa sitä parempi lihaskunto ja vointi sillä on. Kaupungissa asuvat omistajat joutuvat käyttämään enemmän jalkojaan sekä usein autoakin tarpeellisen ulkoilun turvaamiseksi. Mutta oli se koira ulkona tai sisällä, lenkkeilyn tarvetta se ei poista. Ihan jo vatsan toiminnan kannalta lenkit ovat tärkeitä, puhumattakaan niiden suomista aistikokemuksista koiralle.
Pentua kannattaa viedä heti alusta saakka erilaisiin paikkoihin, tehdä ihan suunnitelma sen sosiaalistamisesta. Käy kaupungeissa, kulje portaita, käy kauppakeskuksissa, koiranäytteyissä, koirakursseilla. En suosittele koirapuistoa kuin varmasti turvallisten kavereiden kanssa, vuokraa vaikka mieluummin alue tunniksi koirallesi ja sen parhaalle kaverille, kuin vie se yleiseen puistoon.
Koira rokotetaan rokotusohjelman mukaisesti koko sen eliniän ja madotetaan säännöllisesti; metsäkoira syö ulkona ja metsässä ollessaan usein myyriä ja hiiriä, raatojakin. Punkkien torjuntaan kannattaa perehtyä, sillä ne voivat aiheuttaa todella vakavia sairauksia.
Lista on pitkä ja tässä ei varmasti ole kaikki – mutta ajatuksen tasolla se kertoo, mitä kaikkea koiran hankinta tuo mukanaan paitsi sen pennun. Kannattaa miettiä muutaman yön yli, jaksaako sen kaiken, 365 päivää vuodessa 10-15 vuoden ajan.
Koiran omistaminen on toki muutakin kuin velvollisuuksia, mutta ne velvollisuudet kannattaa miettiä etukäteen, ennen kuin keskustellaan niistä joka päiväisistä iloista. 🐕
