Mietittävää ennen pennun hankintaa

Oletko valmis vastaanottamaan pienen pennun? Kannattaa miettiä tarkasti, mitä se tarkoittaa. Mitä se vaatii sinulta ja mitä se vaatii kodilta.

Pentu tulee kasvamaan aikuiseksi ja elää parhaimmillaan luonasi 10-15 vuotta. Sen ajan se tulee tarvitsemaan päivittäin hoivaa ja huolenpitoa, turvaa ja ystävyyttä. Jaksatko varmasti sen ajan sille antaa?

Pennun ostohinta tulee olemaan se pienin kulu pennun elämässä. Sen ruokaan, terveyteen ja metsästysvarusteisiin tulee kulumaan huomattavasti suuremmat summat. Se saattaa tarvita eläinlääkäriä muuhunkin kuin rokotuksiin – mieti, haluatko ottaa sille vakuutuksen. Metsästystapaturmat voivat tulla varsin kalliiksi. Se saattaa aiheuttaa tuhoja muille vaikka liikenneonnettomuuden muodossa -mieti, kannattaako kotivakuutusta laajentaa.

Se tulee valvottamaan sinua, ensin muutettuaan uuteen kotiin ja sen jälkeen vaikkapa vatsataudin vuoksi. Siivouksen määrä tulee lisääntymään. Kurakeleillä se kantaa huomattavan määrän hiekkaa sisälle. Pentuaikana sattuu pissa- ja kakkavahinkoja. Lattioissa ja huonekaluissa tulee olemaan muistoja koirasta ikuisesti.

Sisäsiisteyden opettelu on pitkäjänteistä puuhaa. Ilman poikkeuksia pentu on vietävä ulos heti sen herättyä, syömisen jälkeen ja leikkimisen jälkeen. Todennäköisesti joudut viemään sitä ulos alussa myös öisin, kun se oppii hätänsä ilmaisemaan. Alkuun pidättäminen ei onnistu ja vahinkoja sattuu. Niistä ei saa koskaan rangaista pentua, se yrittää parhaansa, kun vain saa siihen mahdollisuuden. Kehu sitä, kun asiat tulevat oikeaan paikkaan ja jätä huomiotta ne, joita se ei pystynyt pidättämään. Pystykorva oppii nopeasti.

Alkuun pentu syö useita kertoja päivässä. Onko sinulla mahdollista ruokkia se keskellä päivää tai saatko jonkun auttamaan pentuaikana?

Alussa pieni pentu nukkuu paljon. Sen tulee antaa nukkua, sillä uni on pienelle pennulle yhtä tärkeää kuin pienelle lapsellekin. Toisinaan se saattaa tulla yliväsyneeksi kuten lapsetkin, jolloin sen joutuu rauhoittamaan lapsen lailla.

Sen on päästävä ulos riippumatta säästä ja sinun tulee taata sille mahdollisuus liikuntaan. Metsästyskoiran tulee olla loistavassa fyysisessä kunnossa, jotta se mahdollistaa sinulle parhaan mahdollisen metsästyskokemuksen. Kannustamme liikkumaan koiran kanssa – kävelylenkkejä, juoksulenkkejä, polkupyörälenkkejä, hiihtolenkkejä. Se tarvitsee liikuntaa joka päivä ja joka säässä.

Pennun liikuttaminen tapahtuu sen ehdoilla, vapaana turvallisessa paikassa kaukana autoteistä. Vie se metsään ja anna tutustua työympäristöönsä. Vie se hihnalenkeille iän mukaisesti. Vie pentu uimaan, jos haluat, että se ei väistä metsällä vettä. Turvallinen paikka on koirien uimakoulut tai sitten jos kokemusta on, voit opettaa sen itsekin.

Koiran huoltoon kuuluvat viikottaiset kynsien leikkaaminen ja korvien puhdistaminen. Seuraa sen vatsan toimintaa ja tee tarvittaessa muutoksia sen ruokintaan. Seuraa turkin kuntoa ja harjaa sitä säännöllisesti, ja erityisesti karvanlähdön aikaan. Säännölliset loishäädöt kuuluvat koiran arkeen ja metsästyskoiran kohdalla on varauduttava nenäpunkkihäätöön ainakin sellaisten yksilöiden kohdalla, jotka ovat muiden koirien ja niiden jätösten kanssa tekemisissä.

Suomenpystykorva haluaa olla osa perhettä. Se haluaa touhuta muiden mukana, osallistua päivittäisiin askareisiin. Se ei halua elää unohdettuna tarhaan, vaan olla vuorovaikutuksessa omistajansa kanssa. Vie pentu pienestä pitäen turvalliseen ”leikkikouluun”, esimerkiksi monissa koirakouluissa on tämä mahdollisuus. Vie se pentukurssille, juniorikurssille, rallytokoon tai agilityyn – voit harrastaa näitä metsästyskauden ulkopuolella. Ei sen vuoksi, että se oppisi mahdollisimman paljon temppuja vaan siksi, että se oppisi työskentelemään sinulle ja sinun kanssasi. Koirakouluissa on ammattilaisia, jotka osaavat opettaa sinulle oikeat tavat ohjata juuri sinun koiraasi. Ota se mukaan minne menetkin, jotta se saa mahdollisimman paljon sosiaalistamista. Juttele sille, silittele sitä. Opeta sille tapoja pienestä pitäen määrätietoisesti, mutta väkivallatta. Älä silti ota sitä mukaan kauppaan ja jätä kiinni kaupan ulkopuolelle tai kuumaan autoon. Koirapuistoissa koiran sosiaalistaminen vieraiden koirien kanssa ei ole suositeltavaa – etsi sille samanikäinen leikkikaveri sitä varten.

Koiraa ei saa fyysisesti alistaa tai painaa sen kuonoa pissalätäkköön. Se ei opi sillä tavoin muuta kuin pelkäämään sinua. Se oppii kivan ja hyvän kautta, kehumalla oikeaa suoritusta ja jättämällä huomiotta väärät. Sille saa sanoa EI, mutta sitä ei koskaan, milloinkaan saa lyödä tai potkia. Opeta tämä myös lapsillesi.

Kodin tulee olla turvallinen pienelle pennulle. Pentu tutkii kaikkea suullaan. Se tarkoittaa, että se voi syödä kaikkea. Se maistelee huonekaluja, lasten leluja, kaikkea, mihin se ylettää. Se syö lattialta löytämänsä ihmisten ruoat miettimättä, voisiko se olla vaarallista. Sinun tulee olla varma, että sen tielle ei tule mitään koirille vaarallista. Opettele ulkoa niille vaarallisten aineiden lista. Opeta sille mahdollisesti käsky: JÄTÄ.

Laita pois myrkylliset huonekasvit ja nosta kaikki sellainen, mitä et halua tuhottavan pois pennun ulottuvilta. Piilota sähköjohdot. Varmista, ettet itse tai kukaan naapureistasi käytä rotanmyrkkyä tai muuta vastaavaa ulkona. Opeta lapsesi pitämään suklaat, pähkinät ja xylitolit koirien ulottumattomissa.

Mieti, onko sinulla turvallinen hoitopaikka koirallesi mahdollisen lomareissun ajaksi. Minne se joutuu, jos itse sairastut? Sovi järjestelyistä valmiiksi jonkun kanssa.

Mitä sinä tulet kaiken tämän jälkeen saamaan? Tulet saamaan parhaimman ja uskollisimman ystävän, metsästyskaverin ja perheenjäsenen. Kaikki se aika ja vaiva, jonka olet siihen sijoittanut, tulee sinulle moninkertaisena ilona takaisin.

Ja kotisi, sitä et saa enää ikinä takaisin sellaisena, kuin se oli ennen koiran tuloa.

Jätä kommentti