Sää on ollut kamala, siis oikeastaan ihan hirvittävä. Sadetta ja tuulta. Siispä se oli meille täydellinen; todennäköisesti ne kaikki kyyt ovat kohmeessa jossakin. Suuntasimme metsäretkelle.
Menomatkalla luulimme, että kaikki kuusi suloista koiranpentua ovat muuttuneet jonkin noitumisen tuloksena lokkiparveksi. Huuto oli kerrassaan huumaannuttava…”Apua, apua”, ne karjuivat. Minne lie kuvittelivat joutuneensa.
Autosta päästyään ne läträsivät mudassa ja maistelivat kuravettä (eihän meillä ollut edes eväitä tuolla retkellä, lapsiparat), ihmettelivät puroa, kiipeilivät kivillä, kiinnostuivat peurojen hajuista (anteeksi siitä – puolustukseksi ja lohdutukseksi voin kuitenkin kertoa, että kaikki olivat tänään hampaineen kiinni teeren siivissä alta aikayksikön, kun ne otin käteeni) ja olivat hurjan reippaita. Sumu oli tietysti mukana.
Retki oli lyhyt. Kaikki kuusi pentua saatiin vielä kotiinkin. Yksikään ei edes inahtanut kotimatkalla – ne nukkuivat häkissä yhdessä savisessa läjässä. Kannoimme ne kotiin päästyämme sisälle ja pennut jatkoivat unia siinä, minne ne asetimme. Pienen pieni metsäretki taisi viedä kaikki mehut niistä.
Riiviöt purkavat keittiötä. Luulen niillä olevan jokin koulutus aiheeseen, sillä yhteistuumin ne ovat saaneet irti isoja paloja keittiön sokkelista. Lasten asuessa vielä kotona keittiö on tavallaan aika pakollinen asia omistaa, joten jokin vastaisku oli keksittävä. Sijoitin valurautapadan syödyn kohdan eteen, jos purkaminen unohtuisi.
Pennut ovat oppineet pomppimaan rappusia ylös ja valitettavasti myös alas. Alaspäin on vaarallista pomppia, joten koetamme niitä nostella, jotta nivelille ei tulisi kohtuutonta rasitusta. Ne osaavat kaivaa maata ja levittää multaa. Pennut osaavat ilmaista tarpeensa piippaamalla, pissivät ulos, kun ne viedään ulos unien jälkeen.
Sumu on sitä mieltä, että syökää sitä ruokaa. Pennut silti vielä kerran-pari päivässä saartavat emon ja saavat maitoaterian, se kyllä loppunee ennen luovutusikää. Painiottelut saavat koko ajan lisää tehoa ja jalat nopeutta puruvoimasta puhumattakaan. Pikkulintuja katsotaan sillä silmällä ja lelut tapetaan.
Vieraita on käynyt tasaisena virtana. Aikuisia ja lapsia, koiran omistavia sekä sellaisia, kenellä ei koiraa ole ollut. On nähty erilaisia suhtautumistapoja ja kokeiltu erilaisia sylejä. Eläinlääkäri on tutkinut pennut ja todennut terveiksi. Sirut ovat paikoillaan ja pennut rekisteröity. Uudet omistajat ovat perinteen mukaan saaneet nimetä pennut. https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=HIIDEN%20HIRVEN&R=49
Henkisesti on aika valmistautua siihen, kun talo tyhjenee. Toki se merkitsee paluuta normaaliin, eli harrastuksiin ja isompien koirien tapaamisiin muiden koirien kanssa, mutta myös uuden pennun opettamiseen. Ajattelin ottaa tavoitteeksi 150 uutta asiaa vuoden aikana pennulle. Pystykorvanpennut ovat perinteisesti hyvän hermorakenteen omaavia, joten luulen, että saamme asiat helposti kasaan.
Olen koettanut ottaa kuvia, mutta niiden läpikäyminen on ollut työlästä. Ehkäpä saan ne käytyä läpi pentujen muutettua omiin koteihinsa. Toki työssäkin on käytävä ja muut koirat sekä huusholli hoidettava, jotta onhan tässä monenlaista. Meillä on onneksi mahtava tiimi huolehtimassa pennuista silloinkin, jos joudumme olemaan työssä samaan aikaan. Mummi käy ruokatunnilla katsomassa pentuja ja lisää ruokaa ja vettä. Ada tulee koulusta suoraan niitä hoitamaan ja isommat teinit katsovat pitkin hampain ehkä jonkin aikaa pentuja. Tarhassaoloaika ei ole kovin pitkä, mutta siellä ne ovat saaneet olla arkisin.
Etuoikeutettuna olen seurannut Sumun käyttäytymistä; se viettää aikaa yksitellen jokaisen pennun kanssa. Kirputtaa, nuolee, leikkii. Edelleen juoksee huolestuneena paikalle, jos pentujen välillä on riitaa. Ei oikein halua toisten koirien niiden kanssa seurustelevan. Kyllä se pennun elämä olisi aika köyhää, jos joutuisi ilman emon hoivaa ja oppia elämään.
Hiiden Hirven 