Tähtisumun pentue 6kk!

He ovat päässeet kunnioitettavaan 6kk:n ikään; natiaiset. 🐕 Kaikki ovat harjoitelleet tulevaa ammattiaan varten jo; metsässä on samoiltu omistajan kanssa, kaikki ovat esittäneet kiinnostuksensa linnulle (sekä muuhun riistaan) ja kahdelle on saatu saalistakin!

Pieni esittely kaikista pennuista, pojat ensin:

Elvis

Elvis on näyttänyt varsin taitavaa pystykorvamaista toimintaa metsällä löytämällä ja haukkumalla lintuja. Elvis on myös tavannut eläinlääkäriä muutamaan otteeseen syötyään erilaisia sopimattomia asioita – ei tule Elviksen kanssa aika pitkäksi! Elvis on myös ehtinyt hankkia faneja toreilla ja turuilla kulkiessaan, eikä aiheetta.

Pökö on kaupunkilaisena ehtinyt jo nähdä monenmoista; tottunut erilaisiin tapahtumiin ja kulkuneuvoihin ja hurmannut väkeä kaduilla kulkiessaan. En lainkaan ihmettele, sillä Pökö on hurjan komea nuori pystykorvanalku. Pökö on myös harjoitellut ahkerasti linnunpyyntiä.

Aku

Aku on kunnostautunut metsässä siihen malliin, että ensimmäinen lintupudotus tuli nuorelle miehelle kauden alkajaisiksi! Akulle voisi myös tässä heti kättelyssä myöntää sertifikaatin jos toisenkin; sen verran komea koira on kyseessä.

Sukka on käynyt paljon metsällä, osoittanut kiinnostuksensa riistaan ja harjoitellut erilaisia asioita – kuten veneilyä ja ostosten tekoa – tulevaa elämää varten. Sukkaa on toivottu maskotiksi eläinlääkäriasemalle – enpä yhtään ihmettele miksi – ja hän on käynyt mm. Metsoleirillä esittäytymässä.

Hilla KP ja ROP Kotkan pentunäyttelyssä. Kuva: Pekka Koivurova

Hilla on paitsi kaunis, kuten kuvasta saattaa päätellä ja näyttelyssä on todettu, myös varsin taitava pieni tyttö; Hillan haukkuun on pudotettu metso! Aika mahtava alku uralle, etten sanoisi! Luulenpa että tästä neidosta kuullaan vielä.

Dolly Sodankylässä Kittisen varrella 7.10.2021 Kuva: Marko Åkerlund

Ja sitten on meidän Dolly. Dolly on esittänyt niin vakuuttavia lintutöitä, ettei sen metsästysominaisuuksien suhteen ole jäänyt epäilyn sijaa. Tätä puheliasta tyttöä en kyllä mistään hinnasta pois vaihtaisi – nämä meidän molemmat pystykorvat ovat sellaisia persoonallisuuksia, että niiden seurassa voisi helposti viettää kaiken aikansa. Sorry vaan perhe.

Sellaiset muruset; en voisi niistä yhtään ylpeämpi olla. On ihana seurata niiden elämää ja kuulla kuulumisia!

Pieniä pentuja ne ovat vielä ja siten niitä kuuluu kohdellakin. Dolly on ainakin aivan vauva vielä; se nauttii kotona edelleen olostaan ainokaisena eikä omaa ainuttakaan aikuismaista tapaa käyttäytyä.

Sallan reissulta; tällaisen koiraryhmän kanssa sitä sitten oltiin liikenteessä. Kovin älykästä kuvaa he eivät itsestään anna…vasemmalta Hilja, Dolly, Olga ja Sumu.

Jätä kommentti