Dolly syö pikkulintuja, hyvin epämääräisen näköisiä paakkuja ja palluroita maasta, maistelee multaa sisäkasvien ruukuista, maistelee niitä kasveja, sieppailee lenkillä mitä milloinkin suuhunsa ja ajaa omistajansa hulluuden partaalle saadessaan kerta toisensa jälkeen kyseisten aktiviteettien vuoksi ripulin.On mennyt vaikka kuinka monet kuurit ripulilääkkeitä ja koko ajan maitohappobakteeria. Ja aina vaan sen tapaa maiskuttelemassa jotakin uutta. Hiiret ja talitintit eivät varmastikaan ole hyväksi vatsalle. Ehkäpä se vaistomaisesti hoitaa suolistobakteerikantansa kuntoon tällä tavoin.
Dolly -parka on joutunut nyt olemaan ihan vaan kotona pihalla ja hihnalenkeillä Posion reissuun saakka juoksun vuoksi. Näyttelytreeneissä ollaan käyty pari kertaa, ihan hyvin on sujunut puolivuotiaaksi muuten, mutta toiset koirat kiinnostavat vähän liikaa; se haluaisi tavata kaikki ja siinäpä meillä onkin sitten oppimista. Olen todella iloinen siitä, että se ei väistä kosketusta eikä mittatikkua. Juokseminen sujuu miten kuten, sillä lailla kun puolivuotiaan voi olettaa juoksevankin. Vähän suoraan ja vähän vinoon. Eiköhän se siitä iän kanssa ala sujua.
Posiolla. Hmm. Mistäpä aloittaa. Aloitetaan vaikka siitä sateesta. Siellä satoi. Koko reissun ajan alusta loppuun. Aamen. Oltiin teltalla. Hyvä teltta ja hyvä kamiina. Ei se ollut ongelma. Vaan se ripuli, Dollylla, taas. Ensimmäisenä päivänä metsäreissun jälkeen se alkoi. Koirat joutuivat nukkumaan pienen kokeilun jälkeen autossa ensimmäisen yön, sillä Dollylla oli vähän liikaa vauhtia teltassa. Sumu olisi voinut siellä varmaan nukkuakin, kun olisi oma peti sinne laitettu. Vaan ei Dolly, se oli jo menossa ulos teltan liepeen alta. Eikä osannut varoa yhtään sitä kamiinaa.
Jos on ripuli ja joutuu nukkumaan autossa, se ei kuulosta olevan eikä ole hyvä vaihtoehto. Ellei omistaja nuku autossa sen ripuloivan kanssa. Jouduttiin toiseksi yöksi tekemään luova ratkaisu ja siirtämään leiri eräkämpälle. Siellä kuulee ja pystyy reagoimaan heti siihen, että toisen pitää päästä ulos. Laskeskeltiin, että marraskuun vesi-/räntäsateessa sinne tuskin on tunkua.
Dolly 
Sumu 
Ensimmäisenä päivänä siis satoi vettä. Maastot eivät olleet tuttuja ja yrityksistä huolimatta ei ehditty perille edellisenä iltana ennen pimeää. Oli täysi mysteeri, minkälainen metsä sieltä valoisan tultua paljastuikaan. Laskettiin molemmat pystykorvat samaan aikaan maastoon, ajatus oli, että tuskin niitä lintuja siitä maastosta tulee löytymään ja näinhän se oli. Ei linnun lintua. Mutta korppi oli. Ja hirvet. Korppi raakkui muutaman sadan metrin päässä ja Sumu pysähtyi kuuntelemaan. Ei sitä korppia, mutta jotakin muuta. Korpit ovat sellaisia juorukelloja. Siitä Sumu lähti sitten matkaan. Ensimmäinen haukahdus kuului reilusta 400 metristä ja siitä sitten kiinteä haukku reilussa 500 metrissä. Sinne päin lähdettin, mutta ei ehditty haukulle ennen karkkoa. Tuoreita hirven jälkiä seuraten päästiin haukkupaikalle, jossa useammat hirven jäljet, yhdet vasan. Eihän sellainen porukka mitään jää kuuntelemaan.
Hyvä asia oli, että Dolly ei mennyt haukulle saakka – palasi meidän luo ja otin sen hetkeksi kiinni. Ehkä se mietti, että liian monta ja liian villejä. Parempi näin.
Toinen päivä. Hmm. Tihutti. Mutta oli kuitenkin parempi ilma kuin ensimmäisenä päivänä. Ne valoisat tunnit, jotka ensimmäisenä päivänä säästettiin laskemalla molemmat koirat yhtä aikaa ulos, käytettiin maastotiedusteluun. Löydettiin lopuille päiville hyvät maastot. Eli aamusta heti aarnimetsään. Dolly oli vuorossa ensimmäisenä. Dollyllä oli alkuun löytö; sieltä kuului kirskuttelua koiran haukulle, mutta se haukku ei kauaa kestänyt, kun karkko kävi. Puustalöytö. Hienoa Dolly! 🤗 Seurasi pari sataa metriä, palasi vielä uudestaan etsimään. Sitten ei muuta, mutta autolle palatessa yhteistuumin karkotettiin naarasteeri, sitä Dolly seurasi 150 metriä, mutta sekin lintu lensi suon yli. Kyllä se suon yli lintua seurasi, mutta ei uusintalöytöä. Saa vielä kasvaa, on toisen päivän päätelmä.
Sumun vuoro. Vaaralle suunnattiin. Hyvää vanhaa metsää, mutta vaaran laella isot hakkuut ja taimikko. Sinne se suuntasi. Osasin ennustaa seuraavan: hirvet sieltä löytyivät ja niiden perässä iloista menoa useita satoja metrejä. Oikeasti tarkoitan sitä iloista menoa ihan konkreettisesti; ensin alkoi haukku (Sumu löysi hirven/hirvet) ja sitten sellainen ji-haa -tyylinen huudahdus, jollaisia cowboyt päästelevät ja sen perään varsin ripeää laukkaa. Vaan eivät nämä pohjoisen hirvet ole oikein haukkuun jäävää sorttia. Hukka lopulta tuli.
Hirvien jälkeen käännyttiin jo takaisin päin, kun koppelo nousi Sumun löydöstä puuhun. Ihan lähelle. Se ei olisi kauaa siinä haukkua kestänyt, katseli jo uutta maisemaa lähtötelineissä, joten muutaman minuutin haukkuun Sumulle pudotus.
Sumulla oli juoksu syys-lokakuun vaihteessa. Nartun kanssa on aina muistettava, että juoksu vaikuttaa niiden työskentelyyn. Toisilla koirilla se näkyy jo ennen juoksun alkua ja toisilla – varmasti lähes kaikilla – juoksun jälkeen. Tämä on koirilla täysin normaalia, se ei ole mikään vika vaan osa niiden hormonikiertoa.
Vinttikoiraharrastuksen myötä olen oppinut laskemaan 100 päivää juoksun alusta, sinne saakka kestää hormonitoiminnan tasaantuminen. Usein nartut ovat haluttomia, masentuneita tai omissa oloissaan. Toisilla auttaa se, että niitä viedään kisamaan, juoksemaan kavereiden kanssa ja aktivoidaan runsaasti. Se saattaa helpottaa oireita. Toiset taas eivät sinä aikana siedä toisia koiria eikä niitä näin ollen ole järkevää silloin minnekään sosiaaliseen tilanteeseen viedä. Silloin voi koiraa aktivoida muilla tavoilla. Jokainen oppii tuntemaan oman koiransa ja sen reagoimisen juoksun jälkeiseen aikaan.
Sumu on valeraskaana vähän haluton ja vaisumpi kuin normaalisti. Mutta kyllä se silti riistan löytää ja sitä haukkuu. Siksi se on hyvä palkita haukusta tänä aikana erityisesti, jotta mieliala vähän piristyisi.
Valeraskausoireet eivät ole siis epänormaalia vaan osa nartun elämää. Toki jos maitoa alkaa virtanaan valua sille kannattaa käydä hakemassa kuuri Galastopia, mutta muutoin oloa ei lääkityksellä voi oikein helpottaa.
https://omaelainklinikka.fi/koiran-valeraskaus/
Kolmas yö vietettiin teltassa ja koirat autossa. Tältä erää ripuli ohi. Säätiedotukset muuttuvat koko ajan; poutasää muuttuikin jäätäväksi tihkuksi. Ei se mitään; aina ei voi auringonpaisteessa kulkea.
Itsellä kolmas päivä kului tietokoneen äärellä (onneksi joku fiksu on keksinyt mokkulan😁) jalostusneuvojakoulutukseen osallistuen. Enpä ole ennen Posion korvessa mihinkään koulutukseen osallistunutkaan. Mieli olisi metsään tehnyt, mutta täytyy nämäkin käydä…ensimmäisen viikonlopun kävin vuonna 2019 Kuopiossa, jonne piti ihan vaivautua fyysisesti paikalle. Jos siitä koronasta jotain hyvää on seurannut niin tämä; eipä ennen olisi ollut mahdollista lähteä reissuun ja osallistua koulutukseen samaan aikaan.
Seuraavaksi kuvagalleriapari jalostusneuvojakoulutuksista kahden vuoden välein.
Tässä meidän majoitus Posiolla. 
Dolly oli innokas osallistumaan luennolle. 
Sumu kuunteli rauhallisena jalotusasioita. 
Kolmantena päivänä Sumu irti ensimmäiseksi ja tuloksena oli, että Tapio oli taas Sumulle ja Markolle suosiollinen. Ei oikein ole sanoja; vain kiitollinen hienosti toimivasta koirasta.
Dollylla oli parvi; useita puustalöytöjä, hienoja seuraamisia (paras seuraaminen 400m!), pentu työskenteli tunnin parven parissa. Vaan ei yksikään jäänyt kuuntelemaan haukkua, parin haukahduksen jälkeen lensivät mokomat pois. Kyllä se Dollynkin onni vielä kääntyy, upeita töitä ja sitkeyttä se on näyttänyt.
Sumun kanssa on aina ollut helppo matkustaa. Nytkin se on ollut varsin harmiton kaveri reissussa, joka on vaatimustasoltaan tietysti toista, kuin mökissä oleminen. Sen kanssa oli iltapäivällä helppo kuunnella koulutusta, vähän toista oli aamupäivä Dollyn kanssa: ”Piip-piip-piip” – ilman taukoja. Kun se vähän rauhottui ja itse joutui asentoa vaihtamaan alkoi piippaus alusta. Eiköhän Dollykin vielä opi olemaan reissussa rauhallisena.
Maastoista. Teemme näitä reissuja koirankoulutusmielessä. On aivan huikeaa laskea koira irti aina uuteen maastoon, se kehittää hakua. Samassa tutussa maastossa juoksutettava koira usein hakee hyvin, mutta uuteen maastoon joutuessaan se ei sitten välttämättä toimikaan.
Onhan tässä toki se, että ei itsekään uudessa paikassa tiedä, minne mennä. Mutta kaikenlaisia paikkoja on hyvä käydä katsomassa tulevaisuudenkin varalle…
Hiiden Hirven 