Tähtisumun pentue 1 vuotta! ❤️❤️❤️❤️❤️❤️

Niin se aika kuluu, vuosi takaperin meillä oli ihanat vastasyntyneet nuuskuteltavina. Nyt ne ovat ihania juniori-ikäsiä, aivan mahdottoman valloittavia joka ikinen, jonka olen tavannut.

Siinä on ylpeä mamma-koira vuosi takaperin.

Suoraan kuviin kaikista niistä, joista olen kuvan saanut.

Pökö 12kk.
Aku 11kk Porissa.
Aku 11kk Porissa.
Hilla 11kk Porissa.
Hilla 11kk Porissa.
Sukka 12kk Vesilahdella.
Sukka 12kk Vesilahdella.
Dolly 12kk Vesilahdella.

Ja viimeisenä tuore kuva mamma-koirasta Vesilahdelta, jossa hän oli turistina. Oli hän Porissakin turistina. Kovasti tykkää olla mukana joka paikassa.

Sumu 3v 9kk Vesilahdella.

Porissa oli Pystykorvajärjestön pääerikoisnäyttely maaliskuussa. Sinne osallistuttiin kolmen pennun voimin; Aku ERI JUN 2, aivan mahtavaa Aku ja porukat! Hilla ja Dolly EH, hyvä me!

Aku on iloinen ja vallattoman oloinen nuori mies, koko ajan pitäisi nähdä ja tutkia kaikki ja asiaa on taukoamatta. Aivan ihastuttavan luonteen ja komean ulkomuodon omaava poika – toivotaan, että Akua vaikka käytettäisiin jalostukseen muutaman vuoden päästä…näin me jo ehdittiin jutustella kotimatkalla.

Akulla on asiaa, ettäs tiedätte. Porissa maaliskuussa 2022.

Hilla on suloistakin suloisempi neiti, sydän sulaa, kun katsoo noihin silmiin. Hilla on muiden tyttöjen tapaan rauhallinen ja selvästi palvoo omistajaansa – laitanpa yhden kuvan vielä siitä todisteeksi.

Hilla Porissa maaliskuussa 2022.

Sukka tavattiin Vesilahden näyttelyssä; Sukka on aivan mahdottoman ihana koiranuorukainen. Juteltiin ja suukoteltiin ja rapsuteltiin Sukan kanssa pitkät ajat. Sukka tekee myös loistavaa yhteistyötä omistajansa kanssa ja kehässä liikkuivat juuri niin kuin kuuluukin, todella hienosti. Parhaiten koko urosporukasta. Tuomari antoi laatuarvosanan H koiralle, mutta hylkäsi sen liiallisen valkoisen vuoksi. Epäilen vahvasti, että harjoitusarvostelija kehässä sai sen aikaan. Isommatkin valkoiset laikut on nimittäin hyväksytty näyttelyissä.

Sukka Vesilahdella.

Dolly on käväissyt muutamassa näyttelyssä, paras tulos tältä keväältä on toistaiseksi PN 3. Mielellään sitä käyttäisin vielä, mutta pelkään, että turkki alkaa tippua piakkoin. Jatketaan sitten syksyllä tai ensi keväänä taas. Dollyn kanssa on ilo olla kehässä, se käyttäytyy aivan liikuttavan ihanasti. Ainoa poikkeus oli Vesilahdella, jonne oli kai kylvetty kourakaupalla namia kehään, sillä siellä koetti maata haistella.

Vielä saamme jännittää ainakin muutaman näyttelyn muilta sisaruksilta. Onnea kehään kaikille!

Jätä kommentti