Dolly rrrrrrakastaa pentuja. Olen sen päästänyt laatikkoon, kun Sumu on lähtenyt ulos ruokittuaan pennut ja voi sitä iloa, kun Dolly saa hoitaa pieniä.
Dolly pesee niitä ja makoilee niiden kanssa laatikossa. Huolehtii, että peput ja naamat ovat puhtaat – siinä järjestyksessä.
Sumu ei vielä ole sitä mieltä, että Dolly osaisi niitä hoitaa, mutta eiköhän se mieli kohta muutu, kun leikkitätiä tarvitaan. Ei se mitenkään kuitenkaan estä jälkikasvuaan laatikkoon menemästä.
Nappisilmät ovat auki. En osaa sanoa miten ne maailmaa hahmottavat, tuskin kovin tarkkaan alkuun, mutta oikein hienot silmät ne ovat. Kaikenlainen juttelu on lisääntynyt pentulaatikossa, siellä ilmeisesti harjoitellaan paitsi vinkumista myös ulvomista, haukkumista ja murisemista. Metkan kuuloisia ovat. Videolla ote siitä äänekkäimmästä hetkestä. Edelleen ne nukkuvat pääasiassa.
Kuvat kahden viikon ikäsistä pennuista seuraavaksi.
Turkoosi poika:


Tyttö:


Vihreä poika:


Violetti poika:


Harmaa poika:


Viikon päästä meillä alkaa olla jo hieman eri meno, saa nähdä joko silloin joku tai useampikin ryömivät ulos pentulaatikkosta.
