Pennut täyttivät neljä viikkoa 24.7. Kuvat saimme lopulta otettua 27.7., enemmän ja vähemmän onnistuneesti, mutta kuvat kuitenkin. Eli pitemmittä puheitta, siinä ne nyt ovat:










Pennut pissivät laatikon ulkopuolelle pääosin. Koipien kasvaessa koetamme ehtiä pikku hiljaa ulos saakka. Että olisi edes ajatus siitä, minne ne asiat pitäisi tehdä.
Verhoissa roikutaan, kaikkea maistellaan. Hurjat painit järjestetään vähän väliä, haukutaan ja muristaan. Vieraita on käynyt ja käy koko ajan. Saavat ihmetellä isoja ja pieniä ihmisiä.
Niin ja siis se pentulaatikko – ei siellä enää kukaan nuku, paitsi vahingossa. Ne nukkuvat levällään makuuhuoneessa, keittiössä, olohuoneessa…
Tarha on laitettu pennuille turvalliseksi, eli kanahaukat eivät sinne nyt pääse. Alkavat harjoitella tarhaelämää myöskin. Alla olevassa galleriassa on kuvia viime viikolta (ensimmäiset kolme viime viikolta ja loput tältä viikolta). Yhdessä kuvassa pentutarhassa on myös isosisko, vaikka emä ei ollenkaan sen hoitotaitoon vielä luota. Turhaan tuomittu, sillä isosiskoa parempaa leikkitätiä en ole vielä koskaan nähnyt. On aivan uskomatonta seurata sen olemista pentujen kanssa – se osaa niin hienosti niiden kanssa leikkiä ja niitä hoitaa.















