Koko pentue kävi metelöimässä eläinlääkärillä. Huudosta vastasi pääsääntöisesti Häyhä. Onnea vaan Häyhän perheelle. Onneksi heillä on lyhyt matka palauttaa koira, jos tulevat katumapäälle.
Koirat tutkittiin yksitellen, sirutettiin ja eläinlääkäri kirjasi ne Kennelliittoon. Oikein reippaita lapsia olivat. Sieltä on nyt rekisterikirjat tulossa postitse. Toivotaan, että Posti ei hukkaa niitä.
Yhdellä pennulla oli huomauttamista purennassa. Eli Seitan alakulmahampaat osuvat yläikeneen. Ne estävät leuan normaalin kasvun. Eläinlääkäri suositteli, että maitohampaat poistetaan. Varasin ajan Anidentista, josta löytyvät Suomen parhaat eläinlääkärit tämän toimenpiteen tekemään. Näin toimimalla saamme Seitan purennan aikuisena normaaliksi, eikä sen tarvitse kärsiä kivuista. Alaleualla on hyvää aikaa kasvaa ennen pysyvien hampaiden puhkeamista.
Eläinlääkäri sanoi, että tässä vaiheessa toimenpiteen tekemällä tulokset ovat hyvät. Normaalisti nämä huomataan vasta ensimmäisellä rokotuskäynnillä, ja vielä siinäkin iässä toimenpide auttaa ja purennasta tulee normaali.
Eläinlääkärin todistukset ovat siinä. Jokainen pennunostaja saa tietysti omansa mukaankin, mutta siitä näkee, mitä siitä pennusta pentutarkastuksella oikein tutkitaan.
Seuraavaasta linkistä voi lukea enemmän kulmahampaiden virheasennosta.
Sinänsä hassua, että tämä oli viimeinen asia, jota osasin tältä yhdistelmältä odottaa. Yksi syy uroksen valintaan oli sen vahva luusto ja juurikin vahva pää. Suomenpystykorvien leuat saisivat olla vahvempaa tekoa ja siksi se on jalostusvalinnoissa huomioitava asia.
Mutta kuten sanottu, niitä geenejä ei voi koskaan valita. Molemmilla vanhemmilla on normaalit purennat, jostain sieltä takana olevista suvuista tämäkin tulee.
Olemme tutustuneet jo useampaan otteeseen agility-putkeen. Se onkin hauska leikkipaikka. Häkki on ollut keittiössä, jonne on saanut mennä huilimaan tai leikkimään. Sekin on tullut tutuksi.
Kaikenlaisia ääniä he ovat myös joutuneet kokemaan; ruohonleikkuri, toisten koirien haukunta, mopot, autot ja mitä sitä nyt pihapiirissä kuuluu. Tänään meillä kävi pellettiauto. Siitä lähtee melkoinen meteli, kun pellettiä puhalletaan säiliöön. Otin videota, kun puhallus oli käynnissä. Neljä pentua sain samaan kuvaan, viides järsi minun kengännauhojani. Äänet kannattaa laittaa päälle.







Emo imettää vielä, koko ajan vähemmän ja vähemmän tietenkin. Muutamia päiviä enää ehkä, sitten se on loppu. Ensimmäiset pennut pakkaavat reppunsa jo viikon päästä. Kyllä siinä taitaa itku tulla, vai talo rauhoittuukin huomattavasti sen jälkeen ja elämä palailee uomiinsa.
