Voihan Metsopoika 2023 … 😅

Koska en itse ollut paikan päällä, vaan seurasin kisaa kotisohvalta, annoin taas Markolle kynän ja paperia ja käskin kirjoitella Metsopoika-ottelusta. Näin se reissu sujui:

”Jo vuodesta 1995 on varhaiskypsille suomenpystykorville järjestetty Metsopoika-ottelu. Otteluun valitaan koiria, jotka eivät vielä kilpailuvuonna täytä kolmea vuotta ja ovat haukkuneet kuluvan kauden linnunhaukkukokeissa parhaimmat pisteet kautta maan. Otteluun ei myöskään pääse kuin yhtenä vuonna, vaikka olisikin jo ensimmäisenä vuotena haukkunut kokeeseen mahdollistavat pisteet. Metsopoika-ottelua voidaan pitääkin alle kolmevuotiaiden epävirallisena Suomen mestaruus -otteluna, kisapaikan suoraan siihen saa vain kymmenen koiraa koko maasta.  

Dollyn kanssa osallistuttiin Savukoskella alkusyksyn metsästysreissujen yhteydessä kolmeen kokeeseen, joista kahdesta parhaimmasta kokeesta kahden LINT-1 tuloksen yhteenlaskettu pistemäärä oli 163 pistettä. Loppukaudeksi emme olleet suunnitelleet kokeita ja päätimme ottaa osaa Metsopoika-otteluun, mikäli vain pisteet siihen riittäisivät. Loppukautena, kun teeret parveutuvat ja koirat kehittyvät, haukuttiin todella kovia tuloksia ja kympin sakkiin tuli koiria kovilla pisteillä. Vasta viikkoa ennen kisan alkua varmistui myös Dollyn paikka otteluun, joka pääsi vain kolmella arpakoestartilla kymmenen parhaan koiran joukkoon!

Ottelu järjestettiin Kouvolassa ja kisapaikkana toimi Valkealan Kristillinen opisto. Ottelun järjestäjät olivat luoneet tapahtumalle hienot puitteet ja ilmassa oli suuren kenneltapahtuman tuntua. Kisapaikalle tuli saapua jo edellisenä päivänä, jolloin oli ylituomarin puhuttelu ja koemaastojen arvonta. Onneksi koirat sai tuoda opiston asuntolaan sisälle, ulkona oli pakkasta reilusti toistakymmentä astetta ja se tuntui vain kiristyvän. Lunta sen sijaan maastossa ei olisi haitaksi asti, ainoa asia joka oli arveluttanut kokeen kulussa, luotto Dollyyn oli kova ja onnistuessaan sillä olisi mahdollisuudet vaikka voittoon saakka.

Onnella ja epäonnella on suuri osuus tässä metsästyskokeen muodossa, silti Metsopoika-otteluun pääseminen on jo meriitti ja jokaisella sinne saakka päässeellä koiralla on mahdollisuus ottelun voittoon. Arvonnassa saimme hyvän maaston läheltä kisapaikkaa, eikä aamulla lähtöön ollut kiirettä. Huonosti nukutun yön jälkeen vein Dollyn heti pissalenkille ja sen jälkeen vasta itse aamupalalle. Keittiön väki oli tehnyt myös tuomarille ja oppaalle maastoeväät valmiiksi, täyttivätpä vielä termospullonkin mukaan otettavaksi.  

Ja sitten maastoa kohti, koira ja tuomari mukaan, opas tulisi paikallisen metsästyseuran majalle vastaan. Oppaan rooli onnistuneessa kokeessa on merkittävä. Opas tuntee maaston, on seurannut lintujen liikkeitä syksyn mittaan, tietää mistä ne mahdollisti löytää ja mistä koiran kanssa kulkea. Opas oli omistautunut tehtävään tässäkin tapauksessa, meidän menestys kokeessa ei riippuisi maastosta tai oppaasta. Jo ensimmäiseltä hakulenkiltä Dolly alkoi kysellä suunnassa, jossa metsoja on aikaisemmin ollut. Kyselevä haukku oli normaalimpaa kimeämpää, kiljahtelevaa ja laajemmalla alueella etäisyyden ollen 250m paikkeilla. Kiljahtelun lakattua ja etäisyyden kasvettua 500:n metriin, odotin Dollyn jo pian kääntyvän takaisin. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Dolly oli ollut jo tovin poissa ja kallista koeaikaa oli hukattu, päätin alkaa viheltämään koiraa takaisin. Dolly vaan on omalla hienolla tavallaan jotenkin ”autistinen”, se ei kuule eikä siihen toisinaan saa mitään kontaktia, kun se löytää mielestänsä riistaa, ja varsinkin silloin kun se löytää sitä ensimmäistä kertaa elämässään. Oppaalle ja tuomarille olin juuri aikaisemmin vakuuttanut, että ”kyllä se sieltä tulee ja ikinä en ole Dollya autolla hakenut”. 

Etäisyys vain kasvoi kasvamistaan, välillä se palasi jo omia jälkiään, kunnes se taas vaihtoi suuntaa etäisyyden kasvatessa. Tätä jatkui useita kertoja ja vaarana oli, että se ylittää koko ajan isompia teitä ollen kohta Kouvolan torilla. Vihellyksistä huolimatta etäisyys kasvoi pahimmillaan jo 2,5 kilometriin, siitä voisi jo moni hirvikoiran omistaja olla ylpeä. Pakko oli myöntää, että nyt ensimmäistä kertaa lähdetään Dollya hakemaan autolla. (Toim.huom. Dolly on haettu 2022 talvella autolla hirven jäljiltä, mutta Marko ei sitä ollut tehnyt.) Olimme kävelleet hyvän matkaa metsään, ennen kuin laskin Dollyn vapaaksi ja autollekin oli etäisyyttä useampi sata metriä. En tiedä mitä riistaa se siellä näki, jostakin se meni niin sekaisin ja jonkin perässä se kuitenkin ainakin osan matkaa meni. Matkalla autolle hangessa oli näädän jäljet, menisikö se näädän hajusta niin sekaisin, ettei tuntisi omaa nimeään. Saattaisi se kai mennäkin, sitä se ei tietääkseni ole aikasemmin löytänyt. Kisapaikalle palattuani opas soitti ja ”väänsi vielä puukkoa haavassa”, oli kuulemma laskenut 53:n teeren parven suunnassa, jonne olimme aikeissa suunnata. Voi Perkele!

Jo ensimmäisenä syksynä 5kk:n iässä Dolly haukkui teeriparvea ja perkasi niiden hajuja tunnin ajan. Heti ensimmäisistä kerroista metsässä saimme käsityksen, että tällä koiralla on uskomaton riistavietti, kun se saa riistan hajun nenäänsä, se on periksiantamaton. Silloin siihen on miltei mahdotonta saada kontaktia ja se ei välitä pätkän vertaa, missä ihminen sillä hetkellä on – ainoastaan haukulle tullessamme se kääntää linnun huomion itseensä antaen metsästäjälle täten mahdollisuuden päästä ampumaan.

Dolly on myös viime vuonna haukkunut ja ajanut hirviä matkojen ollessa 16km.n tietämillä. Oletan, että nyt  se menee vielä nuoruuden piikkin ja vanhemmiten se tasaantuu. Isoissa metsissä se ei metsästyksen kannalta ole suuri ongelma, jos koira on poissa yli tunnin, täällä etelässä vaan on teitä joka suunnassa. Suomenpystykorva on jalostettu yhteyttäpitäväksi haukkuvaksi lintukoiraksi, sen kanssa yhteistyö sujuu vaikka ilman tutkaa, se palaa kyllä lenkiltään. Tutka on enemmänkin turvallisuustekijä metsällä ollessa, kuin koiran etsimistä varten.

Koesäännöissä on pykälä, jos koira ei ole yhteydessä ohjaajaan tunnin kuluessa se suljetaan kokeesta, jollei koira ole riistatyöskelyssä tavatessaan. Kertaalleen tämä sulkeminen kokeesta oli aikaisemmin jo lähellä, kun Piamaria (joka yleensä on kokeissa toiminut ohjaajana) sai Dollyn kiinni vasta 50 min. kokeen päättymisen jälkeen. Se oli heti erän päättymisen jälkeen löytänyt teeriparven, jota piti alkaa työstämään – tietenkin.”

Lohdutuspalkinnoksi kokeesta Dolly sai epäonnisimman koiran palkintona visakoivuisen juustohöylä/-veitsisetin ja sen piti saada Tommi-puukkokin, mutta ainakaan tätä kirjoitellessa ei sitä ole vielä näkynyt.

Itse olen sitä mieltä, että Dolly on voinut näätää jäljittää hyvinkin tuon matkan, vaikka ensin ajattelin, että se on löytänyt hirven. Oli mikä oli, joka tapauksessa se näytti tällä kertaa sen sinnikkään puolen itsestään, aiemmin olemme saaneet haun ja haukut paperille.

En tiedä, muuttuuko tuo sinnikkyys iän myötä vai ei, mutta se on ollut olemassa aina ja näkyy koirassa päivittäin – ihan lenkilläkin. Dolly on sitä mieltä, että sille kuuluu kaikki se riista, johon törmäämme lenkillä ja se ei ota mitään kuuleviin korviinsa, jos mieleinen riistan haju on nenässä.

Dollysta muutama kuva pihalta.

Sitten kovin iloisia uutisia kasvatistamme; Hiiden hirven Tähtisumun Hilla (Dollyn sisko) on astutettu Kaunisjärven Brunolla ja odotettavissa on pieniä pystykorvan alkuja Tervakoskelle tammi-helmikuun 2024 vaihteeseen! Linkki paritukseen löytyy SPJ:n sivuilta: https://spj.fi/astutukset/kaunisjarven-bruno-hiiden-hirven-tahtisumun-hilla/

Seuraavaksi muutama kuva Hiiden hirven Taivaannaulan Roihusta, 1 1/2 vuotta.

Lunta on tullut tarpeeksi ja metsälle ei taida olla enää asiaa tällä kaudella, ellei lumi sula – harmin paikka. Muistelen lämmöllä talvea 2019-2020, jolloin meillä ei ollut lunta ollenkaan ja kävin Sumun kanssa metsässä aina helmikuun loppuun saakka. Seuraava kuva on otettu 3.1.2020 – se oli mieleinen talvi se. 🥰