Meillä oli melkoinen vapun jälkeinen arki. Tai oikeastaan tämä tarina alkaa jo pari vuotta sitten, jolloin aloimme pyöritellä mielessämme ajatusta Sumun sterilisaatiosta.
Koiran sterilisaatio tai kastraatio on iso asia, jota ei tule tehdä kevein perustein. Olen jo pitkään halunnut linkittää seuraavan tekstin tänne ja nyt sain syyn tehdä sen. Lukekaa tämä, olkaapa hyvät!
Eli meillä oli punnittavana paljon koiran terveyteen liittyviä asioita. Kuitenkin pentujen jälkeen Sumun valeraskaudet ovat pahentuneet ja mielialan vaihtelut ovat olleet suuria – ei se ole koirallekaan kivaa. Lopulta teimme päätöksen, että varataan aika, kun edellisestä juoksusta on tarpeeksi aikaa.
Nyt kun katson taaksepäin, näen niin monta asiaa, jotka tukevat sitä, mitä tulen kohta kertomaan. Aloitetaan kuitenkin ensimmäisestä eläinlääkärikäynnistä.
Meillä eletään tässä remontin keskellä ja se vaikuttaa ihan kaikkeen, myös siihen, miten pystymme koiria huomioimaan. Mutta sen huomioimme, että Sumu ei syö ja on vetäytyvä, vaisu. Kävimme eläinlääkärissä, jossa eläinlääkäri totesi koiran olevan ”vain valeraskaana”. Ultrasimme sen, ei kohtutulehduksen merkkejä. Eläinlääkäri sanoi, että ”taitaa olla aamupissit tekemättä”, jota jäin ihmettelemään (kyllä Sumu oli käynyt pissalla), mutta jätin sen ajatuksen sitten. Koira oli siis terve. Närästystä ajattelimme ja annoimme sille kyllä närästyslääkettä. Sumu alkoikin syödä paremmin. Tässä on vielä mainittava, että Sumulta on myös mitattu kuumettakin ja sitä ei ole ollut.
Varasin sterilisaatioajan kolmen viikon päähän tuosta käynnistä. Saavuimme Sumun kanssa klinikalle myöhään iltapäivällä, aamulla oli käyty 12km:n lenkki ja Sumu oli käynyt vedessäkin. Sumu oli lenkkeillyt aivan normaalisti pitkiä lenkkejä koko ajan, komentanut muita koiria, tehnyt kuperkeikkoja ja syönyt hieman huonommin kuin normaalisti, mutta syönyt kuitenkin.
Eläinlääkäri teki yleistutkimuksen: Paino 11,2kg (laskenut kilon verran edellisestä eläinlääkärikäynnistä!), kuntoluokka 5/9 eli normaalipainoinen, lihasmassa hyvä. Korvat siistit, silmät siistit. Suu: hampaat siistit, limakalvot vaaleanpunaiset ja kosteat. Kuuntelu: Syke 100/min, sydänäänet normaalit, syke synkronoi reisivaltimopulssin kanssa, ääreispulssi kohtalainen, hengitysäänet normaalit. Tunnustelu: Imusolmukkeet normaalit, ei aristuksia. Iho/turkki: siistit.
Minä lähdin kauppaan ja jätin Sumun sinne leikattavaksi. Hain Tammistosta sille pentuaitauksen, jotta se ei leikkauksen jälkeen hyppisi sänkyyn ja saisi olla rauhassa ja puhtaassa tilassa. Olin ruokakaupassa, kun puhelin soi. Eläinlääkäri soitti kesken toimenpiteen ja halusi kertoa, mitä oli löytänyt ja halusi tietää, jatketaanko operaatiota.
Kun Sumun vatsaontelo oli avattu, oli heti havaittu, että vatsapaita oli ”voimakkaan ärtyneen näköinen ja vatsaontelossa epänormaalin paljon vapaata nestettä”. Neste oli punertavaa ja hieman sameaa. Tämä oli siis todellakin epänormaalia ja eläinlääkärin kanssa keskustelun aikana tein päätöksen, että kohtu ja munasarjat saivat jäädä, nyt otettaisiin näyte nesteestä ja verikokeet, huuhdottaisiin vatsaontelo ja ommeltaisiin Sumu kiinni. Tulehdustilan ollessa päällä ei ole järkevää tehdä enempiä toimenpiteitä. Toipuminen ei välttämättä olisi normaalia tulehduksen vuoksi. Puhelun aikana eläinlääkäri kertoi, että haiman seutu oli punertava ja siltä kohdin vatsapaitakin enemmän ärtynyt. Hän lupasi käydä elimet läpi niiltä osin kuin pystyisi ja jäin odottamaan lupaa hakea Sumu klinikalta.
Eläinlääkäri selitti todella kattavasti kaiken; verinäytteissä selvisi, että Sumulla oli CRP eli tulehdusarvo merkittävästi koholla, 102 (normaali: alle 10). Albumiini oli alhainen 19 (22-39), lymfosyytit myös alhaiset, molemmat voivat liittyä infektioon.
Leikkauksen yhteydessä oli huuhdeltu vatsaontelo puhtaaksi ja elimet oli käyty todella kattavasti läpi: ”voimakas punoitus haiman alueella, perna siisti, muutama plakki, maksa tunnusteltavin osin sileä, reunat terävät, sappirakko silmämääräisesti siisti, munuaiset silmämääräisesti siistit, vatsapaita voimakkaan ärtyneen näköinen, ohutsuoli silmämääräisesti siisti, mobiliteetti normaalia, vatsaontelon seinämissä verenpurkaumia”.
Eli ensisijaisena epäilynä oli haimatulehdus. Osa verikokeista (juurikin haimalipaasi) jäi vielä vastaamatta, samoin tulehdusnesteestä otettu näyte. Jäimme niiden suhteen odottamaan seuraavaa päivää.
Sumulle laitettiin klinikalla kauluri, jonka se poisti automatkalla kotiin. Kotona kiinnitin sen kunnolla pantaan ja nyt toivomme parasta haavan paranemisen suhteen; oliko se ehtinyt kotimatkalla nuolla haavaa?! Nyt tunnustan, että naurattaa se näky, joka minua oli vastassa, kun avasin auton takakontin: siellä istua törötti juuri leikattu Sumu kauluri nurin päin vieressään.
Sumu sai pahoinvointilääkkeen ja kahta eri kipulääkettä mukaan kotiin. Sumu ei ole samaa mieltä siitä, että sen kuuluu nyt levätä pentuaitauksessa vaan se haluaisi olla ilman kauluria siellä missä muutkin. Rakas Sumu parka! Nyt pitää kahden viikon ajan vain sairastaa. Sumu ei tunne itseään lainkaan sairaaksi.
Niistä nyt mieleen tulleista asioista, mitkä ovat voineet viitata tulehdukseen. Koirakurssi jäi kesken Sumun vaisuuden vuoksi (se valeraskaus oli ajatuksena)- lisäksi harjoitellessamme vapaaehtoista käsittelyä kosketuskepin avulla (esimerkkinä) huomasi kurssin vetäjä, että Sumu on jotenkin jäykkä.
Kerran joku oli oksentanut sisälle paljon sappinestettä ja tutkinnan jälkeen päättelimme sen olleen Sumu – mutta aivan varma ei siitä voinut olla. Ja sitten tietenkin se syömättömyys, johon reagoimme.
Haimatulehdus on koiralla yleinen ja alidiagnosoitu vaiva. Nythän me emme tienneet, oliko kyse kroonisesta vai akuutista tilanteesta vai oliko se haimasta ollenkaan. Koiran haimatulehduksesta voi lukea vaikkapa seuraavasta linkistä:
Koiran kivusta sen verran, että vaikka sitä kuvittelee tietävänsä jotakin koiran kivusta (meillä asuu kaksi kipukroonikkoa), eipä tuota tiedäkään. Melko nöyräksi vetää taas, osin on kyllä syy remontissa, ettei ihan kaikkea huomaa. Eli nyt meni melkoisesti valeraskauden piikkiin.
Seuraavana päivänä Sumu söi, joi, otti lääkkeet ja olisi mielellään halunnut viettää aikaa ulkona. Vein sitä sinne aina, kun se vain niin halusi. Se ripuloi sitten vertakin; soitin taas klinikalle, ja eläinlääkäri kertoi, että oli analysoinut vatsaontelossa olleen nesteen ja se oli sisältänyt neutrofiilejä, leukosyyttejä, proteiinia ja verta, mutta ei bakteereja. Haimalipaasi oli normaali, mutta ylärajoilla. Nyt olimmekin melkoisen arvoituksen edessä; koiralla on vatsassa tulehdus, mutta missä? Ja mistä se johtuu? Eläinlääkärin arvaus oli, että joko haima tai suolisto. Ja asia saattaa vaatia lisätutkimuksia.
Tämä asia ei koskaan selvinnyt, sen sijaan olimme 1300€:a köyhempiä ja koiraa ei oltu steriloitu. Arvatkaa aiotaanko sitä enää steriloida? No ei varmasti.
Jotakin positiivistakin viime aikoihin: Hiiden hirven Tähtisumun Aku ja Dolly ennättivät jo kolmen vuoden terveystarkkehinkin! Molemmilla terveet silmät ja polvet. Hieno juttu, jatkan muiden painostamista, kunnes kyllästyvät ja käyttävät Akun ja Dollyn sisaruksetkin siellä 😂
Me täällä kotona jatkamme Sumun toipumisen odottelua ja toivomme hyviä pyöräilykelejä kesäksi. Mehiläisten hoitokin odottaa.
Hiiden Hirven 