Työnimi Aino A.

Viime vuosi oli melkoinen (ja tämä on kaunis ilmaus), jonka vuoksi Dollya ei edes harkittu astutettavan. Mutta tänä vuonna oli parempi aika ja suunnitelmat oli tehty jo hyvissä ajoin.

Kävimme katsomassa urosta viime kesänä Kalajoella, saimme hankittua (itkun ja hampaiden kiristelyn jälkeen) varauroksenkin ja kaikki näytti sujuvan melko mukavasti. Dolly oli juuri täyttämässä neljä vuotta, alkoi olla jo lähes viimeisiä aikoja sitä ensi kertaa astuttaa. Viimeinen ykkönen käyttökokeissa jäi puuttumaan syksyltä, sen sijaan tallustelimme tyhjiä maastoja kerta toisensa perään – ja jos lintuja löytyi, ne eivät haukkua jääneet kuuntelemaan. Se harmittaa kyllä, mutta tällaista tämä harrastaminen kaikkineen on.

Pregesteronitesteissä kävimme kahdesti ja toisella kerralla saimme napattua ovulaation ajankohdan tietoon – astutus tapahtui kahden päivän kuluttua ja ajelimme sieltä kotiin odottelemaan jatkoa.

Ultraääneen mentäessä minulla oli omituinen tunne – jos joku olisi kysynyt, olisin sanonut Dollyn olevan tiineenä, mutta jotakin outoa tässä mielestäni oli. Ultrassa Reprovetissä todettiin, että yhdet sydänäänet siellä näkyivät, kaksi alkiota oli juuri parasta aikaa imeytymässä pois. Tiineyden oireita oli, mutta ei paljoa. Hieman pahoinvointia, väsymystä enemmän. Rakkauden kaipuu oli loputon, tarpeeksi rakkautta ei olisi voinut tälle tytölle antaa tiineyden aikana. Ja kyllä se sitä saikin, muidenkin edestä.

Yhden pennun tiineys on aina riskitiineys; pentu voi kasvaa niin suureksi, että se ei mahdu ulos synnytyskanavasta. Voi olla, että synnytyspoltot eivät ole tarpeeksi voimakkaita. Helposti tiineys menee ”yli” eli lasketun päivän yli, mikä lisää riskejä entisestään. Pennun mahdollisuudet selvitä pienenevät selkeästi lasketun päivän mentyä.

Tiineys jatkui, tärkeää oli, että Dollya ei ruokita liikaa. Se saikin omaa ruokaansa pidemmälle kuin olisin muutoin sitä antanut ja sen osoittaessa nälän merkkejä, lisäsin ruokaa hieman ja aloin sekoittaa penturuokaa siihen. Viimeisellä viikolla vasta se söi täysin penturuokaa, saman määrän kuin muutoinkin olisi syönyt.

Dolly on todella herkkä kuumuudelle ja koko tiineyden ajan se on ollut täydessä turkissa. Lenkit ovat selvästi rasittaneet sitä paljon ja vähensimme käveltyjä kilometreja rutkasti sekä valitsimme reittejä, joissa se pystyi pulahtamaan veteen vilvoittelemaan sekä juomaan.

Toivoimme tietysti, että pernan taakse olisi joku pieni sankari jäänyt ultrassa piiloon, jotta tulokkaalla olisi edes leikkikaveri, mutta tiineysröntgenissä (jälleen Reprovetissa, paras paikka) totesimme, että yksi siellä vain on.

Suunitelma tehtiin seuraavasti: päivänä 61 kävisimme vielä progesteronitestissä. Testillä voisimme todeta, olisiko synnytys alkamassa mahdollisesti seuraavan vuorokauden aikana. Lämpöjä mittailin tietysti myös, mutta se ei ole varma menetelmä, sillä aina lämmön laskua ei saa todennettua. Leikkaussuunnitelma oli jo kaikilla mielessä, sillä se näytti melko todennäköiseltä. Pentua ei kannata leikata ulos missään tapauksessa huvin vuoksi tai miten se sattuu omistajalle sopimaan, vaan vain siinä tapauksessa, että emän ja pennun terveys on vaarassa. Ja halusimme antaa Dollylle mahdollisuuden synnyttää ainokainen itse, se olisi tietysti kaikkein paras lopputulema.

Itse olin saanut järjestettyä viikon lomaa ja vapaata synnytyksen tienoille, mikä tarkoitti sitä, että tein kolmen viikon työt kahdessa viikossa – sekin stressi vielä muiden päälle. Stressasin, että ollessani töissä Dollylle tulisi jokin ongelma, vaikka en voikaan edes kuvitella, mikä se ongelma olisi ollut. Maito nousi synnytystä edeltävänä viikonloppuna, mutta mitään muuta ei tapahtunut. Dolly juoksi pihalla kuten ennenkin, haukkui fasaanit ja oravat sekä kauriit.

Ensimmäisenä lomapäivänä ja Dollyn tiineyden 60. päivänä mittaisin kärsimättömänä Dollyn lämmön aamulla; aivan sama kuin muinakin aamuina, 37,3. Mitään ei tulisi tapahtumaan seuraavaan vuorokauteen. Eikä tapahtunutkaan. Progesteronitesti näytti 3,5 edelleen tiistaina, tiineyden 61. päivänä. Seuraavassa taulukossa koko lämpökäyrä – kertaakaan se ei laskenut alle 37 asteen.

Reprovetissa olisimme saaneet sektion 62. päivänä sen mukaan miten kirurgi olisi ollut tavoitettavissa, mutta halusin vielä odottaa ihmettä eli Dollyn synnytyksen luonnollista käynnistymistä. Ihmettä ei tapahtunut ja ajelin 63. tiineyspäivän aamuna eläinsairaala Huomaan, jossa eläinlääkäri totesi, että voidaan suorittaa sektio kaiken yllä olevan kerrottuani.

Eläinsairaala Huomalle todella lämmin suositus – aivan kaikki kohtaamani ihmiset olivat ystävällisiä ja kohtelivat luonnollisesti sekä koiria että minua hienosti. Sektio sujui ongelmitta, pentu saatiin ulos terhakkaana ja emä heräsi nopeasti. Istukka ei ollut vielä irtoamassa, eli synnytys ei olisi vielä päiviin käynnistynyt ja siinä vaiheessa se olisi ollut liian suuri synnytettäväksi – nyt varmistimme, että pentu saatiin elossa ulos ja Dollyllekin tämä oli varmasti parempi vaihtoehto kuin se, että oltaisiin vielä odoteltu. Riskinä olisi ollut menettää sekä emä että pentu.

Pentu imi jo sairaalassa, mikä oli itselle helpotus. Dolly oli aivan tuiterissa lääkkeistä, mutta kuullessaan pennun äänen, sen silmät rävähtivät auki ja se alkoi haparoida pystyyn etsimään pentua. Se hyväksyi sen heti, alkoi pesemään ja hoitamaan sitä. Pääsimme melko pian lähtemään kotiin, pentu pahvilaatikossa ja Dolly takakontissa.

Pentu on kasvanut todella nopeasti, johtuen tietysti siitä, että sillä on käytettävissään kaikki nisät ja se on toden totta sitä hyödyntänytkin. Paino tuplaantui 6 vuorokaudessa, kun normaalisti se kaksinkertaistuu 7-10 päivässä.

Pentulaatikossa on hiljaista, eli pentu on hyvin tyytyväinen. Jos se vähänkään inahtaa, on Dolly heti tarkastamassa, että mikä on hätänä – hetkessä on peppu pesty ja ruokaa tarjolla. Hienot emänvaistot sillä on, minkä kyllä jo tiesinkin.

Dollyn sektiohaava on parantunut hyvin, maitoa on tullut sopivasti, olen tarkasti seurannut nisien tilannetta. Ensimmäiset neljä päivää Dolly sai kipulääkettä, sen jälkeen ei ole ollut tarvetta. Se haluaisi ulos omalle pihalle ja on varmasti todella rankkaa olla sisällä, kun on tottunut koko ajan olemaan ulkona. Hihnakävelyillä käymme tiheään, mutta pihalle sitä ei voi päästää ennen kuin haava on kokonaan parantunut. Ruoka voisi maistua paremmin, olen sitä aivan kädestä pitäen syöttänyt, mutta toisaalta ei se paljoa kulutakaan, kun on vain yksi imetettävä.

Vähän olen huolissani siitä, miten ainokainen tulee maailmaan suhtautumaan, kun sillä ei leikkikavereita ole. Toivotaan, että kaikki järjestyy ja sujuu hyvin senkin suhteen. Ensi vuodelle on seuraavat suunnitelmat, toivotaan, että pentuja siunaantuisi vähän useampi kuin tänä vuonna.