Suomenpystykorva – Sivu 2

Ruotsissa aloituksessa, Savukosken kokeet ja Hildalle uusi koti

Päivänä eräänä pakkasimme auton ja peräkärryn, otimme mukaan kolme pystykorvaa, jätimme pinon ohjeita kotiin – ja toivoimme, että niitä noudatetaan – ja lähdimme ajamaan kohti pohjois-Ruotsia.

Meistä riippumattomista syistä pääsimme lähtemään niin myöhään, että olimme perillä vasta puolen yön jälkeen. Koirat olivat joutuneet matkustamaan pitkään ja ensimmäisenä päivänä laskimme ne kaikki kolme kerralla metsään.

Mitäpä siitä voi kuvitella seuraavan… Dollylla oli lintuhaukku (tai kaksikin), jonne Sumu sitten säntäsi perään ja haukku loppui siihen. Sumu ja Hilda löysivät riekkoja ja Hildalle ensimmäinen seuraaminen linnuille.

Dolly työskenteli itsenäisesti vaikka muut koirat olivat myös metsässä, aika huikeaa. Hilda vasta harjoitteli irtioloa ja unohti harjoitella kiinni antautumista.

Sumu ”synnytti” juuri paria päivää aiemmin, kuin lähtö reissuun oli. Se näkyi läpi koko reissun; Sumu kaivoi ensimmäisenä iltana poteron teltan ulkopuolelle ja makasi siinä. Se ei halunnut liikkua kuopastaan mihinkään.

Aamuisin, kun muut lähtivät iloisina autolle, pyrki Sumu takaisin telttaan nukkumaan. Metsässä se marjasteli ja myyrästeli siihen malliin, että päätimme kiikuttaa sen piakkoin eläinlääkäriin keskustelemaan steriloinnin hyödyistä ja haitoista. Oikeasti reissu ajoittui aivan pahimpaan mahdolliseen aikaan valeraskauden kannalta. Harmillista, mutta kyllä Sumullekin kaksi lintua ammuttiin hyvään haukkuun, sen elämän ensimmäinen pyy ja sen elämän aika mones koppelo. Eiköhän se tyttö loppusyksyä kohti ala piristyä, nyt ainakin loppuviikkoa kohden alkoivat palaset taas loksahdella paikoilleen.

Dolly oli reissun tähti; sille ammuttiin yhteensä kolme teertä, kaksi erillisistä parvityöskentelyistä. Ensimmäinen teeri tunnin työskentelyyn ja toinen hieman lyhyempään ja viimeinen noin kympin haukkuun (sitä oli edeltänyt parinkymmenen minuutin metsohaukku).

Siellä on Dollylla teeri haukussa.

Dollyn haku on ilmiömäinen; edes kesäkuukaudet eivät olleet tehneet sille hallaa. Samasta jatkettiin, mihin jäätiin viime vuonna. Voi hyvä tavaton, miten ylpeä tästä koirasta olen.

Dolly hakee paitsi hyvin myös kulloisenkin maaston mukaan. Eli se osaa sopeuttaa haun maastoon ja kaivaa ne linnut lopulta esiin. Dolly osaa pysyttää linnut aloittamalla varovaisesti ja metsästäjän hiipiessä haukulle sen haukku peittää hyvin liikkumisen äänet. Aivan kuten emänsä.

Dollylla oli useita pitkiä haukkuja; yhtenäkin päivänä se löysi metson hakkuun laidalta. Minä olin tietysti sen aukon toisella laidalla. Oli sumua ja aurinko paistoi viistoon oikealta, aukon läpi ainoa tie haukulle kävi vasemmalta, jossa oli edes vähän suojaa puista. Tiesin jo haukulle mennessäni aika varmaksi, etten pääsisi lintua näkemään ja niin siinä kävi; aurinko peitti näkyvyyden puun latvaan, jossa lintu istui. Minä sen siitä sitten lopulta karkotin, kun koetin sitä tiirailla.

Hilda sai metsää saman kuin muutkin ja pääsi kokemaan metsästystä – haku ei ole iän mukainen (ei ole asunut meillä viime syksynä) ja vaatii vielä paljon kävelyä sen kanssa metsässä, mutta se on kiinnostunut linnuista, sillä oli pyyhaukku ja se osaa seurata löytämiään karkkoavia lintuja varsin reippaasti. Aivan lintukoiran ainekset kasassa siis.

Meillä oli telttamajoitus taasen – hyvä oli olla ja koirat nukkuivat nyt myös teltassa, yksi häkki oli mukana, lähinnä Hildalle. Hiljaista oli öisin, vain pissalle piti toisinaan päästä keskellä yötä, mutta muutoin koirat käyttäytyivät oikein mallikkaasti.

Aku (Hiiden hirven Tähtisumun Aku) oli myös Ruotsissa! Aku on ihana nuori uros, sellainen halinalle, joka näyttää hienoja metsästyskoiran merkkejä. Olen vakuuttunut, että tästä koirasta kuulemme vielä. Tällä reissulla Akullekin ammuttiin lintu!

Muutamia kännykkäräpsyjä reissusta:

Dollyn kanssa piti pitää väliin lepopäiviä, sillä matkat ja vauhti maastossa ovat melkoisia. Kokeisiin oli vielä tarkoitus reissun jälkeen päästä ja rättiväsyneen koiran kanssa se ei ole aivan ideaali tilanne.

Savukosken KV-kokeet

Metsästysviikon päätteeksi ajoimme Ruotsista Savukoskelle. Dolly osallistui siellä kaksipäiväisiin KV-kokeisiin, joista tuloksena LINT-1 lauantaina 2.9.23 ja LINT-2 sunnuntaina 3.9.23. Ensimmäisenä päivänä maastossa oli paljon lintuja, koira ja ohjaaja (allekirjoittanut) olivat molemmat aivan pyörryksissä siitä lintumäärästä. Hienosti Dolly sai haukkuja ja ensimmäinen ykkönen koiralle!

Toisena päivänä maasto oli hankala; suon reunaa oli mentävä ”yläkautta” (tuuli tuli etelästä eli suon ”alalaidalta”) ja Dollylla oli jo erän alussa lyhyet haukut suon ”alalaidalla”. Ja siellä puolen suota ne linnut lopulta olivat vaan eivät oikein jääneet haukuttavaksi (lauantaina samasta maastosta hakuttiin myös LINT-2 ja linnut olivat selkeästi kyllästyneet olemaan haukuttavana). Tulos tuli kuitenkin, se on hyvä! Mutta tässä kokeessa saimme Dollyn loistavan haun paperille, tuomarilta lähti ainakin haku täytenä kymppinä, tätä kirjoittaessani en ole vielä nähnyt tuloksia, sillä lähdimme ajamaan kohti kotia kokeen jälkeen.

Hildalle uusi koti

Dolly ja Hilda eivät enää mahdu samalle tontille. Molempien parhaaksi on etsittävä Hildalle uusi koti; muutenkin se tarvitsee paljon metsää ja erityisen paljon huomiota – on kaikkien etu, että koira sitä silloin saa.

Puskaradion kautta koti löytyi, Hilda menee ainoaksi koiraksi ja luulen, että se on tytölle hyväksi. Ikävä tulee olemaan kova, mutta elämässä on hyväksi tunnustaa tosiasiat ja toimia vallitsevan tilanteen mukaan. Tätä kirjoittaessani on vielä auki, millä aikataululla Hilda muuttaa – se saa myös tulla meidän kanssamme vielä Sallaan linnustuksen aloitukseen, ei tässä niin kiire ole.

Syksy on melko pitkälle suunniteltu, mukavat ajat tulossa koirille. Toivottavastu muutkin Hiiden hirven kasvatit pääsevät paljon metsälle syksyllä!

Pieniä muistoja reissusta:

Ensimmäisenä päivänä Sumu kaivoi leiriin poteron ja makasi siinä, murisi muille koirille eikä suostunut liikkumaan. Sillä oli selvästi pentuja. 🙊

Sumu tippui lintujen perään syöksyttyään leveään ojaan eikä päässyt ylös. Kävin sen sieltä nostamassa. Mutta viisas on; oli ojan toisella reunalla ja pyysin uimaan takaisin sille puolelle, jolla minä olin ja niin se teki. Sitten nostin sen ylös. Sumu reppana. 🛟

Hildalla sorsahaukku. Kovasti yritti kerätä rohkeutta uidakseen sorsien luo, mutta ihan ei riittänyt. Lieneekö syy se, että sorsat pakenivat lammen toiselle puolelle ja liikkuivat koko ajan vastarannalla meihin nähden. 🦆

Dollyn tunnin lintuhaukun ensimmäisen puolen tunnin jälkeen kävin koputtamassa sitä puuta, jota Dolly haukkui, koska en kertakaikkiaan lintua nähnyt. Sieltä se kynttiläkuusen latvasta lähti ja Dollylle seuraaminen ja puolta tuntia myöhemmin teeri hyvään haukkuun. 🪶

Hilda näki ensi kertaa poroja, kaksi alle 200 metrin seuraamista, onneksi ei pidemmälle. Tilanteesta on videokin, mutta en taida sitä tähän liittää. 😅

Vettä ei myyty kanistereissa lähikylässä, note to self. Piti ostaa ruotsalaista keskiolutta…🤣

6. päivänä alkoi jo näkyä Sumussa piristymisen merkkejä. Jäniskevennys lintuhaukkujen ohessa, jonka päätteeksi Sumu oli omatoimisesti päättänyt palata autolle. Jotta ei ehkä olekaan niin piristynyt kuin kuvittelin…🙈

Hildaa lähdettiin viemään illalla maastoon; Sumu ja Dolly jätettiin autoon, häkki kiinni ja takaluukku hakaan. Autolta noin 50m törmäsi Hilda metsoparveen ja millä vauhdilla tyttö niitä seurasikaan! Sumu ja Dolly kuulivat ja varmaan osin näkivätkin parven – mikä mekkala! Dolly oli jo pääsemässä jälleen pois takaluukusta (vrt. viime vuosi Ruotsissa) tällä kertaa Sumu vanavedessään, ehdin juuri juosta hätiin torppaamaan suunnitelmat. 🆘

Lauantain kokeen päättyessä kytkin koiran ja noin 50 metrin päässä tuomarin ja tuomariharjoittelijan ohi vilisti kaksi saukkoa – Dolly olisi todellakin mennyt niihin tutustumaan, jollei olisi ollut hihnassa. Kreivin aikaan tehty koiran kytkeminen, etten sanoisi. 🦦

Kesän jälkeen

Kyllä se alkaa syksy olla – kesätauko kirjoittelussa, siihen on syynsä. Koirat on laskettu irti, tai siis kaikki muut koirat paitsi omat. Meillä oli irtilaskupäivänä muuta, joten vielä ei päästy. On hoidettu mehiläisiä, tehty töitä ja muutettu esikoista. Vaan pian mennään.

Hiiden hirven Tähtisumun Elviksellä ja Akulla olivat jo linnut olleet haukussa. Taivaannaulan pentueesta Havu oli haukkunut hirveä. Miten lämmittikään mieltä kuulla, että heti ne jo muistivat ja osasivat – ja miten ihana on tietää, että lumitilanteen salliessa koirat saavat nyt olla irti helmikuun loppuun saakka.

Hiiden Hunajan mehiläinen hunajakukassa.

Meillä on kesä mennyt mehiläisiä tarhatessa. Jos kuvittelin, että koiraharrastus on kallis, en tiennyt mitään. Mehiläistarhaus se vasta kallista onkin – hunajaa saimme kolmasosan siitä, mitä olimme ajatelleen vähimmillään saavamme – sato oli huono koko maassa. Mutta kuten ystävä sanoi – seitsemää laihaa vuotta seuraa seitsemän lihavaa…kyllä se siitä vielä.

Mehiläiset ovat olleet syynä siihen, että osallistuminen muuhun on ollut perin hiljaista. Yhden yön yli -reissun teimme saaristoon, siinäpä kesän reissut tiivistettynä. Koirat ovat saaneet olla koko kesän niin, että tarhan ovea ei ole tarvinnut kiinni laittaa, se on hyvä. Vaan pian on paluu siihenkin, valitettavasti, arkeen siis.

Tämä kuva ei ole laadultaan kovin hyvä; lausuvat eläinlääkärit saavat kuvansa aivan toisessa muodossa ja pystyvät katsomaan ne sopivilla ohjelmilla – mutta voihan tästä laskea vaikka lannenikamat, jos ei muuta. 😅

Terveysasioita on harrastettu kesälläkin…🙈

Kuvautimme Dollyn luuston kesäkuussa – terve tyttö sekin on emänsä tapaan. Lonkat B/B, kyynärät 0/0, selkä kaikilta osin terve. Suomenpystykorvien PEVISA ei edellytä luuston kuvaamista, mutta oman mielenterveyden ja rodun yleisen terveyden nimissä se oli kannattavaa. Jos Dollylle ikinä mitään vaivaa tulisi, tiedän, että ainakaan luuston osalta ei ole huolta. Toki mahdolliset vammat ovat oma lukunsa, mutta nyt tiedän, että juosta voi.

Dolly jalostustietojärjestelmässä

Koska kesällä en ehtinyt ”kynään tarttua”, on jäänyt kirjoittelematta myös meidän näyttelymenestyksestä, tai siis Dollyn näyttelymenestyksestä.

Toukokuussa Dolly voitti rotunsa Helsingin kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Siellä oli myös kasvattimme Taivaannaulan pentueesta, Havu. Havu on aivan ihastuttava poika, iloinen ja toimelias! Havu sai ERI:n ja on myös todellakin sen ansainnut.

Kesäkuussa kävimme Latvian Rigassa, sieltä tuomisina oli paitsi Latvian valioarvo, myös Latvian voittaja -titteli sekä menolippu Cruftsiin (taas). Artikkelikuva on otettu tulomatkalla Rigasta – Dollyn mielestä hiekkaranta oli koko reissun paras paikka.

Dolly on oikein mukava seuralainen reissuilla; osaa kulkea missä vaan, ei hauku turhia, rauhoittuu nukkumaan. Kuumana kesäpäivänä esimerkiksi aamupala tehtiin kahdessa osassa, koska hotellihuoneeseen en sitä halua valvomatta jättää ja autoon ei voi kuumalla viedä. Mutta kaikki meidän näyttelyreissut on aina tehty koirien ehdoilla ja tullaan tekemään; jos rahaa joskus jää (teoriaa, ei todellisuutta🤣) ja haluamme ”aikuisten reissun” niin teemme sen ilman koiria.

Latviassa majoituimme ihan keskustassa – ei välttämättä ideaali paikka, mutta päätin aivan viime tingassa sinne ilmoittaa ja vaihtoehtoja ei kamalasti ollut. Jouduimme siis väistelemään lasinsiruja joka lenkillä eli tarkkana sai olla. Ehjin tassuin selvisimme kuitenkin.

Tällä hetkellä Dolly on melkoisen kalju ilmestys, joten näyttelykehiin ei olisi asiaakaan. Muutoinkin olin päättänyt pitää pienen tauon, sillä kansainväliseen näyttelyvalionarvoon tarvittavien CACIB:ien välillä tulee olla 1 vuosi ja 1 päivä, joten ennen ensi vuotta meidän ei kannata kamalasti hötkyillä. Sen sijaan keskitymme metsästykseen, silloin kun voimme.

Narttujen juoksut haittaavat aika tavalla metsästysreissuja, nytkin odottelemme Dollyn juoksuja ja pidämme kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että eivät nyt ihan vielä alkaisi. Sumulla on valeraskaus, joka vaikuttaa tietyllä tavalla metsällä ollessa, mutta sen kanssa olemme jo oppineet toimimaan.

Kesällä meillä on käynyt mieluisia vieraita; Sukka ja Häyhä. Sukasta sain muutaman kuvankin; Sukka on kehittynyt valtavan paljon viime näkemästä ja on todella komea poika! Sukan luonne on pysynyt sen sijaan samana ja se on aivan mahdottoman suloinen; uskoo emäänsä, tulee halittavaksi.

Hiiden hirven Taivaannaulan Häyhää näimme myös, mutta päivä oli sateinen ja kuvaa ei saanut, joten yritämme uudelleen paremmalla säällä. Sumulla oli sellainen päivä, että sen piti omia kaikki luut, joten Sumu sai seurata jälkikasvunsa toimia ikkunan läpi, ”pikkutytöt” Dolly ja Hilda jaksoivat leikkiä Häyhän kanssa. Häyhä on koira, jossa on -ihan omia sanoja lainaten- potkua. Häyhä osoitti jo ihan pentuna merkkejä siitä, että luonnetta löytyy ja se näkyy koirassa edelleen. Hyvä niin!

Häyhä, Hilda ja Dolly

Aseet on käyty kohdistamassa ja rinkat nostettu hyllyltä alas – kohta pääsemme reissuun. Kuumia piippuja kaikkille Hiiden hirven kasvateille! Syksyn kuulumisia odotellen…😇

Taivaannaulan pentue 1 vuotta

Taivaannaulan Roihu, Häyhä, Havu, Seita ja Hilda syntyivät tasan vuosi takaperin keskikesän helteeseen. Muistan vielä elävästi mammakoiran ahdistuksen kuumuuden ja lähestyvän synnytyksen vuoksi.

Pennut syntyivät yöllä ja olin vähän kauhuissani niiden suuren koon vuoksi, mutta onneksi Sumu sai ne omin voimin synnytettyä. Synnytys oli joutuisa ja kaikki meni hyvin – vaikka olisi voinut mennä toisinkin.

Vastasyntyneet pikkuiset

Hienoja pentuja niistä on tullut; ovat olleet omistajilleen ilon – ja vähän tuskankin 😅- aiheena, oppineet tonneittain uusia taitoja ja esittäneet jo jonkin verran vakuuttavaa työskentelyä metsässä. Ensi syksynä pääsevät jälleen harjoittelemaan metsästystä ja luulen, että alkaa sieltä jo saalistakin tulla.

Pyysin pennuista kuvia ja miten ihania kuvia sainkaan! Ja miten monia – oli todellinen vaikeus valita vain yhdet kuvat tähän, mutta näihin seuraaviin päädyin.

Havua olemme nähneet ja voi hyvänen aika miten ihana poika se on! Vilkas, kiltti, utelias ja rohkea – olen aivan myyty tämän pojan kohdalla. Havusta voisi olla isommallekin riistalle, aika näyttää.

Hiiden hirven Taivaannaulan Havu. Omistaja Tuomas Koskiniemi.

Roihusta olemme nähneet paljon kuvia ja kuulleet kuulumisia – tiedän, että Roihua rakastetaan kovasti ja sen luonteeseen ollaan tyytyväisiä – sekä odotellaan jo ensi syksyä.

Hiiden hirven Taivaannaulan Roihu. Kuva@meribethmedia. Omistaja Elina Kinnunen.

Häyhää minun piti mennä jo katsomaankin, mutta jos nyt kesällä pääsisin oikeasti. Häyhä on myös arvostettu perheen jäsen ja tästäkin pojasta oletan kuulevani myös metsästyksen tiimoilta. Häyhästä pitää mainita erikoinen seikka; sen perheeseen kuuluvat ihmisten lisäksi kanat, joka asettaa tietynlaisia haasteita ja on kirvoittanut monet naurut. Pitkää ikää kanoille tietysti toivon ja tiedän, että niistäkin pidetään hyvää huolta eikä altisteta turhaan Häyhälle. 😅

Hiiden hirven Taivaannaulan Häyhä. Omistaja (&kuva) Mikko Niskanen.

Seita asuu niin kaukana, että ehkä me jonain vuonna sinne päin pääsemme ajelemaan ja näkemään poikaa- mutta metsästyskoiran elkeet ovat jo tulleet ilmi viime syksynä. Miten komealta se näyttääkään saamissani kuvissa!

Hiiden hirven Taivaannaulan Seita. Omistaja (&kuva) Markku Piipponen.

Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä Hilda, jonka osoite löytyy tätä nykyä meidän luotamme; toivomme, että Hildastakin tulisi oiva metsäkoira emänsä ja siskonsa tapaan, sen näyttää ensi syksy.

Nämä ovat lähes ”vauvoja” vielä sinne kahteen ikävuoteen saakka (ainakin omasta mielestäni) ja niin niitä kannattaa kohdella; lempeästi. Urokset etenkin saattavat kokeilla mitä omituisempia juttuja, mutta kärsivällisyydellä ja pitkällä pinnalla niiden kanssa selviää kyllä.

Mamman maito maistui viime kesänä.

Olemme taas onnistuneet löytämään mitä parhaimmat perheet pennuille – mikään titteli tai saavutus ei koskaan tule menemään sen edelle. Kaikista tärkeintä on, että koira saa hyvän kodin, sen kanssa vietetään aikaa ja se saa toteuttaa rotutyypillistä käyttäytymistä. Tiedän, että kaikista pennuista pidetään erinomaista huolta ja ne ovat rakastettuja perheenjäseniä.

Tämän lisäksi on vielä mainittava, että katsokaa nyt noita poikia; yhden vuoden iässä ne näyttävät jo noin komeilta! Ja nuo korvat, jotka meidän tytöillä ovat aina ”liian isot” ja sojottavat ”haja-asentoisesti” ovat näillä pojilla oikeilla paikoillaan.

Hilda hyttysjahdissa.

Dolly mökillä.

Sumu voitti! 🤣

Kesä menee töitä tehden, mutta koetamme ehtiä nauttimaan myös kesäisistä päivistä ja lämpimistä illoista. Tunnustan, että lasken kuitenkin koko ajan päiviä elokuuhun. 😅 Mukavia kesäpäiviä kaikille Hiiden hirven koirille perheineen!

Dolly ja Hilda uimassa juhannuksena.

Syksyä odottelemaan ja Tähtisumun pentue 2 vuotta!

Kaksi vuotta sitten – ylpeä koiraemo vastasyntyneen pesueensa kanssa. ❤️

Niin on koittanut se aika vuodesta, kun alamme taas odottamaan seuraavaa syksyä. Ja pitkät ovat odottavan päivät. Kaikeksi onneksi kesä on melkoisen mukavaa vuodenaikaa, joten eiköhän se odottaminen taas kohtuullisen siedettävää tule olemaan.

Sillä lailla meille kuitenkin tässä alkuvuodesta kävi, että Dollyn karva alkoi lähteä liian pian ja suunniteltu ulkomaan näyttelyreissu jäi välistä. Mutta onhan mitä odotella sitten taas ensi vuonna. Karvanlähdön kanssa samaan aikaan alkoivat salukin juoksut ja juoksuissakaan ei ole asiaa ulkomaille näyttelyihin. Sen verran pitää mainita, että kohtuullisen kalliiksi tulivat ne juoksut ja karvanlähtö.

Ja juoksut tosiaan, niitä on keväälle riittänyt. Kaikenlaista touhotusta niiden tiimoilta, mutta ohitse alkaa pian olla tämä aika. Eivätköhän ne tällä erää ole tässä ja Sumun juoksu tulee sitten kesällä.

Tähtisumun pentue täyttää 8.4. kaksi vuotta! Onnea tenaville ja pitkiä hermoja etenkin urosten omistajille – niitä voidaan tarvita seuraavana vuonna. Nuoret koirat saattavat kokeilla yhtä ja toista, mutta määrätietoisella kasvattamisella ja opastamisella pärjäätte kyllä, mikäli kokeilunhalua eri asioiden suhteen ilmenee.

Alla olevassa kuvassa Tähtisumun pennut syntymäjärjestyksessä.

Sumu kävi luustokuvauksessa tässä vähän aikaa sitten – omasta tiedonhalusta ja tiedon tuottamisesta samalla myös rotujärjestölle lähti tämä idea. Ja koska joku kuitenkin kysyy, niin ei, koira ei ole koskaan oireillut mitenkään. Metsästyskoira kulkee melkoisia matkoja tuolla metsässä syksyisin, meillä lenkkeillään paljon ja muutoinkin on hyvä tietää, että missä tilassa koiran luusto ja nivelet ovat.

Sumu on täysin terve luustonkin osalta – ja tässä iässä ne muutokset kyllä jo näkyisivät, jos niitä olisi. En voisi iloisempi tästä asiasta olla – pyydän nykyään kaikki luustokuvat myös itselleni tallennettaviksi, koska jos jotakin myöhemmin tulee – vaikkapa onnettomuuden muodossa – on niistä helppo sitten todeta, miten asiat ovat ainakin joskus olleet. Toki tulee muistaa, että pystykorva on suhteellisen pienikokoinen koira, jolla ei sen suhteen pitäisi ollakaan luusto-ongelmia.

Pystykorvia on kuvattu kovin vähän, ja siitä otannasta luustossa on ilmennyt hieman ongelmia. Mutta kuvatuista koirista ei voi tietää, onko ne kuvattu ns. huvin päiten vai sen vuoksi, että ovat oireilleet. Oireilevat usein kuvataan kuitenkin samoin tein, jolloin kuvat jäävät epävirallisiksi. Vuonna 2022 on kuvattu 9 koiraa, joista yhdellä on C/C lonkat ja yhdellä LTV1 – muutokset ovat vielä hyvin lieviä, mutta pitäisin silti silmät ja korvat auki tilanteen suhteen. Toivottavasti myös pystykorvia aletaan luustokuvata enenevässä määrin, jotta saadaan tietää enemmän niiden terveydestä.

Koirista tulee koko ajan valtavasti tutkimustietoa, niin käyttäytymisestä kuin terveydestäkin. Suosittelen hakeutumaan tiedon äärelle, kuunnelkaa asiantuntijoita, joilla on se viime käden tieto, lukekaa tutkimuksia, opiskelkaa. Melkoinen määrä myyttejä on kumottu viimeisen parin kymmenen vuoden aikana, niin koulutuksellisisti kuin terveysasioissakin.

Dayhill’s Halti muutamaa päivää vaille 13-vuotiaana.

Pitkäikäistä sukua tulee ainakin Sumun isän takaa, se täytti 13 vuotta tänä keväänä ja osallistui vielä tammikuussa jalostuspäivänäyttelyyn. Ihana pappa-koira, kertakaikkiaan!

Jalostuksen näkökulmasta pitkä ikä on osoitus terveydestä, joka on luonteen ohella se kaikkein tärkein näkökulma. Mutta kuten kaikki tietävät, geenejä emme voi valita, vaikka miten yritämme. Toivomme vain, että geenilottopallo pyörähtäisi koirien eduksi ja saisimme maailmaan juuri ne terveimmät ja elinvoimaisimmat yksilöt.

Tässä alempana on yksi geeniloton tulos; Dolly tammikuun jalostuspäivänäyttelyssä. Täytyy sanoa, että tämän kohdalla on useampikin palikka ollut toistaiseksi paikoillaan; toivottavasti tulevaisuudessakin.

Dolly jalostuspäivänäyttelyssä 2023, kuva Marika Tuomela.

Dolly jalostuspäivänäyttelysä 2023, kuva Marika Tuomela.

Kevät on alkanut ja siihen kuuluvat niin rusakot, kauriit kuin fasaanitkin täällä meidän kulmilla. Se tietää lenkeillä joka suuntaan singahtelevia koiria, haukuntaa ja omistajan lihasjumeja…

Dolly Smartdog -testissä ja Kuopion jalostuspäivät, vähän hirven jäljitystä sekä Tallinna Winter Cup Winner -23

Dolly kävi Smartdog -testissä 19.1.23. Olen käynyt joskus vuosia sitten salukin kanssa samaisessa testissä ja nyt tuli ylitsepääsemätön tarve käydä testissä Dollyn kanssa.

Luonnetestiin tai edes MH-luonnekuvaukseen en veisi pystykorvaa (tai salukia sen puoleen). Mutta Smartdog -testiin veisin koiran kuin koiran, koska siellä ei koiraa pelotella millään. Virallinen testihän tämä ei tietenkään ole, mutta arvio persoonallisuuden eri osa-alueista.

Testi oli Pieni Persoonallisuusarvio ja testissä arvioidaan kahdeksaa eri osa-aluetta. Osa-alueita ovat:

suhtautuminen vieraaseen ihmiseen -arkuus – rohkeus
aktiivisuus, tilaan tutustuminen
eleet
ongelmanratkaisu – V-aita
ongelmanratkaisu -mahdoton tehtävä
leikkihalukkuus
outoon objektiin tutustuminen -arkuus – rohkeus
alustat

Omistaja on koko ajan aktiivisesti läsnä testissä ja siksi videon/kuvien ottaminen ei ole ihan helppoa. Eikä koko testiä saa tietenkään videoida/jakaa, mutta pieniä pätkiä saa, tähän kysyin luvan.

Ongelmanratkaisu – V-aita

Ongelmanratkaisu -mahdoton tehtävä. Tehtävä kestää oikeasti kaksi minuuttia, tässä on vain tehtävän alku.

Outo objekti.

Testistä lyhyesti: Dolly todettiin avoimeksi ihmistä kohtaan ja se tutustui tilaan aktiivisesti ja kävi läpi koko huoneen.

Impulsiivisuutta mitataan testissä sylinteritestillä, jossa koira opetetaan ensin syömään makupala sylinterin päistä ja sitten kokeillaan, mitä tapahtuu, kun koira näkeekin palkkion sylinterin läpi. Dollylla todettiin olevan hyvä itsehillintä ja impulssikontrolli.

Eleiden lukukyky on Dollylla hyvä, mutta eleistä riippumatta se teki silti omat ratkaisunsa siitä, kumpaa kuppia se menee ensiksi tutkimaan namien toivossa.

V-aita -testissä Dolly ratkaisi tehtävän nopeasti ja itsenäisesti.

Mahdoton tehtävä tarkoittaa tehtävää, jossa koira opetetaan ensin avaamaan laatikko saadakseen namin. Sitten laatikko ruuvataan kiinni siten, että sitä ei saa mitenkään auki. Koiralla on kaksi minuuttia aikaa koettaa ratkaista tehtävä. Dolly yritti puolet ajasta avata laatikkoa itse ja puolet ajasta se pyysi apua ihmiseltä. ”Molempien strategioiden käyttäminen kertoo käyttäytymisen joustavuudesta ja siitä, että koira pystyy vaihtamaan ongelmanratkaisutapaa tarpeen tullen, eikä jumitu yhteen tapaan.”

Leikkihalukkuus Dollylla oli keskitasoa, leikki hieman minun kanssani, veti esinettä, mutta ei ollut erityisen halukas siihen.

Outo objekti on kauko-ohjattava auto tms., johon on rakenneltu päälle sellainen vaatteisiin puettu kääpiökokoinen ihmisnukke. Se tulee näkyviin verhon takaa. Dolly juoksi irti päästyään tutkimaan heti objektia.

Uutena testissä on alusta-arkuuden mittaaminen, sillä alusta-arkuus on lisääntynyt koirilla voimakkaasti. Alustat olivat liukkaita ja kiiltäviä alusia ja viimeisenä oli kaadettu verkkoaita. Dolly tuli alustoille houkkuttelun kanssa, paitsi aidalle, jolle se meni muutoin vain tallustamaan.

Dolly on kulkenut kuitenkin ongelmitta laivalla, hississä, hotelleissa, portaissa ja vaikka ja missä, liukkailla, ritilöillä, jäällä, sementillä, matoilla, kumilla ja pahvilla, joten se, että se ei mennyt ilman houkuttelua liukkaalle (märältä näyttävälle) alustalle, ei minun mielestäni kerro alusta-arkuudesta vaan viisaudesta – kukapa haluaisi tieten tahtoen liukastella tai kastella varpaansa. Paitsi tietysti nakkipalkalla sekin käy.

Saimme neuvon harjoitella leikkimistä eri tilanteissa ja erilaisissa tiloissa. Olen vähän huono leikkimään koirien kanssa, tunnustan. Mutta leikimisellä on hurjasti hyviä puolia ja sitä kannattaa oikeasti harjoitella.

Leikkimisen on todettu rentouttavan koiraa, auttavan uuden oppimisessa, nostavan viretilaa ja pitävän yllä tarkkaavaisuutta, ja vaikka mitä muuta. Esimerkiksi näyttelypaikalla odottaessa voi leikittää koiraa ja samalla nostaa sen viretilaa kehää varten tai tarkentaa sen tarkkaavaisuus kohdentumaan ohjaajaan.

Leikkiä voi käyttää hyvin palkkiona mutta sitä pitää käyttää ajatuksella, jotta se ei käänny itseään vastaan. Tässä onkin uuden opettelua.

Dolly on omaksunut leikin heti ja innostuu siitä kovasti. Olemme leikkineet kehän reunalla ja kotona, innostuu leikkimään joka paikassa.

Kuopiossa oli jalostuspäivät 27.-29.1.23. Minun piti sinne olla menossa. Mutta voihan flunssa…en voinut mennä tartuttamaan sinne muita jalostusryhmäläisiä. Joten muutimme suunnitelmia sen verran, että lähdimme ajelemaan Kuopioon lauantaina ollaksemme siellä sunnuntaina jalostuspäivänäyttelyssä.

Hiiden hirven Pökö ja Aku olivat myös näyttelyssä – pojat esiintyivät nuorten luokassa oikein mallikelpoisesti. Dollylle povasin huonompaa menestystä kuin se sitten olikaan ja täytyy sanoa, että ehkäpä eniten arvostamani SA tuli siitä näyttelystä.

Metsässä olemme myös käyneet; tässä päivänä muutamana otin molemmat tytöt mukaan jaloittelemaan. Metsästystilanteessa emme pidä kahta koiraa samaan aikaan vapaana, mutta jos ajatuksena on käydä vähän juoksemassa, on tilanne eri.

Vaan niin siinä kävi, että toiselta hakulenkiltä löytyi hirvi. Sumu jätti hirven kilometrin paikkeilla, mutta Dolly jatkoi sitkeästi jäljittämistä. Jäljitysmatka oli melko vaarallinen ja jouduin ottamaan auton ja sillä koetin saada sen kiinni. Lopulta, kun se palaili omia jälkiään takaisin, sain sen autoon. Tutkan mittarissa oli lähes 17km – yksi hakulenkki ja loput hirven perässä. Ei tarvitsisi, rakas Dolly. Vaan ei taida Dolly minua kuunnella.

Suomen Kennelliitto on alkanut tallentaa myös tiettyjä voittaja-titteleitä Baltian maista. Dollylle siunaantui sellainen Tallinan Winter Cupista, jossa se voitti kansainvälisessä näyttelyssä rotunsa toisena vuonna peräjälkeen. Valitettavasti viime vuoden titteliä Kennelliitto ei tallenna, mutta saadaan sentään tämän vuotinen Suomeenkin näkyviin jossain vaiheessa. Nyt on myös karvanlähtö alkanut, voi olla, että näyttelykehiin päästään vasta syksymmällä jälleen…

Lunta ja pari näyttelyä- anyone going to Crufts?

Etelään on saatu lunta. Reilusti. Sanoisin, että ei tarvita enempää. Pystykorvatytöt kävivät metsässä ja seuraavasta videosta saa kiinni, mitä tarkoitan. Hirveen ei olisi tuossa lumen syvyydessä hyvä törmätä.

Kyllä riittää lunta…

Käytiin Latvian Vilnassa. Itse asiassa tätä kirjoittaessa ollaan paluumatkalla sieltä. Vilnassa oli kolmipäiväinen kansainvälinen koiranäyttely. Dolly oli ainoa suomenpystykorva. Dollyn olin ilmoittanut käyttöluokkaan, vaikka se onkin näyttelyn aikaan vasta 20 kuukautta vanha. Mutta käyttökoirahan se on.

2. päivän saldo – huomaa myös kieli…😂 Ehkä se yrittää sanoa jotakin…

Perjantaina Dolly voitti rotunsa ja sai tiketin Cruftsiin! 🇬🇧 No jaa, ei me taideta sinne saakka lähteä kuitenkaan. Mutta onpahan ensimmäinen oma koira, joka sinne pääsisi. Ellei sitten joku haluaisi ottaa Dollya kyytiin jos aikoo matkustaa kanaalin yli? 🤔

Crufts on kansainvälinen vuosittain Iso-Britanniassa järjestettävä koiranäyttely. Ensimmäinen Crufts järjestettiin 1891. Cruftsia seurataan ympäri maailmaa – ja siitä puhutaan.

Cruftsiin päästäkseen tulee voittaa tietyissä näyttelyissä, kuten nyt Vilnassa 16.12.22. Suomesta Cruftsiin pääsee esimerkiksi voittamalla rodun pääerikoisnäyttelyssä tai vastaavassa.

Kolmen näyttelyn, kolmen sertin ja cacibin jälkeen Dolly valioitui Liettuaan. Samalla reissulla saimme kaksi muutakin titteliä, kun saluki Leiasta tuli sekä Liettuan että Baltian muotovalio.

Kaksi koiraa oli siis reissussa mukana; saluki ja ”pikkusisko” Dolly. Matka meni hyvin ja huomasimme, että matkustelu alkaa tuottaa tulosta Dollynkin kanssa. Ei tarvinnut joka rasauksesta hälyttää, siinä se nukkui umpiunessa meidän keskellä parisängyssä… kyllä sen kanssa on oltukin eri paikoissa ja tulos näkyy. Voimme taputtaa itseämme olkapäälle. Well done!

Laivalla – Superman lakanoissa – meillä on aina omat lakanat mukana koiria varten reissussa, että ei jätetä karvoja tai tassunjälkiä minnekään jälkeemme.

Aina pitää koettaa kaverin luuta – se on paljon parempaa kuin oma samanlainen.

Ennen Liettuaa kävimme lähes ”kotinäyttelyssä” Helsingin Messukeskuksessa saamassa käyttöluokasta sileän ERI:n sekä EH:n. Erittäin hyvä johtui Dollyn hammaspuutoksista; siltähän puuttuu oikealta P3:set.

Hiiden hirven Taivaannaulan Hildakin kävi meillä kylässä marraskuussa! Hilda oli silloin karvan vajaa 5kk vanha ja ihastutti meitä kovasti.

Hilda on, kuten jo pentuna siitä pystyi sanomaan, hyvinkin lyhytrunkoinen ja sopivasti kulmautunut pieni tytön tyllerö. Hilda on luonteeltaan pystykorvamaisen virkeä ja toiminnallinen tyttö.

Hildalla oli mukanaan sellainen ihana pyöreä ja pehmeä karvapeti. Olen aina niitä ihastellut, mutta ajatellut, että eivät nämä meidän aluskarvalliset koirat niissä suostu nukkumaan. Ja miten väärässä olinkaan!

Sumu ihastui Hildan petiin aivan valtavasti. Se nukkui siellä niin onnellisen näköisenä, että päätin tilata omille koirille kokeeksi omat pedit. Pystykorvan ja salukin kokoa.

Sillä lailla niille pedeille kutenkin kävi, että niitä piti vähän paikata, kun sekä laika että saluki innostuivat niitä tuunaamaan. Mutta Sumu nukkuu nyt tuollaisessa pedissä joka yö, vaikka on jo useamman vuoden nukkunut talvetkin ulkona kuistilla.

Sekä Dollylla että Sumulla oli juoksut nyt loppusyksystä. Sen jälkeen ne molemmat ovat olleet vallan mahdottoman läheisyydenkipeitä. Kainalossa koko ajan – yötä päivää.

Ja vielä muutama Erittäin Tärkeä Asia: Hiiden hirven Tähtisumun Hilla ja Aku kunnostautuivat käymällä kokeissa nyt loppusyksystä ja molemmilla komeilee tulokset jalostustietojärjestelmässä! Aivan huikeaa; Tähtisumun pentueesta on nyt 1 1/2 vuoden iässä käynyt kolme koira kokeessa!

Seuraavaksi jäämme odottamaan vesisateita; jos edes osa lumesta sulaisi pois, voisi sinne metsäänkin vielä päästä! 😇

Pystykorvat Posiolla ja jälkeläisnäytöt

Pystykorvatytöt Sumu ja Dolly pääsivät nyt Posiolle. Ja taas pelkästään Markon kanssa, koska allekirjoittaneella ei sitä lomaa ole. Pyysin Markoa kirjoittamaan viikon kulusta jälleen, niin ei tarvitse leikkiä rikkinäistä puhelinta, vaan saadaan asiat siten, kun ne tapahtuivat. Ja seuraavasti ne tapahtuivat:

”Kolmas ja tälle syksylle viimeinen kanalinnustusreissu pohjoiseen on suoritettu. Seuraavaksi odotellaan Sumun ja Dollyn ennustettujen juoksujen alkamista. Reissuun sisältyi onnistumisia ja epäonnistumisia, hyviä sekä huonoja ilmoja. Saavuttuamme Posiolle kahtena ensimmäisenä yönä satoi kovasti ja päivällä tuuli muistutti lähinnä syysmyrskyä, siis kerta kaikkisen ”hieno” aloitus reissuun ja telttailuun. Lintujen löytyminen aluksi oli erittäin vaikeaa. Löytömahdollisuuksista tai löydöistä on vaikea sanoa, kun en edes koiran haukkua olisi kuullut niille etäisyyksille mille Dolly hakureissunsa ulotti. Dollyn haku on kyllä reipasta, kulkee laukaten ja ulottuvuutta jopa 800m:n saakka, parhaana päivänä matkojakin tuli 34km. Välipäiviä ei pidetty, vaan yritin saada väliin kevyempiä ja lyhempiä päiviä, jotta hihnalenkkeilyyn ei olisi ollut tarvetta.

Poroja alueella oli todella paljon. Yksikin tuli Perä-Posion kohdalla vastaan pyykkiteline sarvissaan. Hirvisonnit ainakin kiima-aikaan hankaavat sarviaan mm. oksiin ja koristelevat sarviaaan näillä. Poroilla on juuri nyt meneillään rykimäaika ja hirvaat saattavat olla kiukkuisia, ainakin niistä on niin varoiteltu. Tiedä sitten minkälaisen vaikutuksen vastakkaisen sukupuolen edustajiin tekee porohirvas pyykkiteline sarvissaan mutta auton ratissa ilmestys ainakin oli ikimuistoinen, ja saattaapa mökin mummokin olla ihmeissään pöllitystä pyykkitelineestään.

Teeret olivat arkoja, eikä niistä pitkiä haukkuja juurikaan saatu. Useimmiten ne lymyilivät nuorissa tiheissä männiköissä parvissa, jonne haukulle pääseminen on haastavaa ellei mahdotonta. Viikon puolivälistä alkaen aamuisin oli jo hieman pakkasta ja soiden reunoille nousseet teeret olivatkin alkaneet jo kukertelemaan. Tällä reissulla Dolly todennäköisesti oppi yhdistämään tuon kukertelun haukkumiinsa lintuihin, ainakin niiden perässä keskiviikkoaamuna juostiin. Ensihaukkuja ja 200-300 metrin seuraamisen jälkeen saatiin myös uusintahaukkuja.

Samaisella suonlaidalla Dolly onnistui saamaan riekon kiinni. Tutkaa seuratessa Dolly oli reilussa 300 metrissä josta kuului kotkotusta ja yksi haukahdus. Aluksi luulin teeren lähteneen liikkeelle. Ihmetyksekseni koira ei kuitenkaan seurannut perässä, vaan jäi paikoilleen. Lähdin kohti tapahtumapaikkaa pieni epäilys mielessä mitä oli tapahtunut. Siellä Dolly olikin jo täydessä touhussa suu täynnä valkoisia höyheniä, oli aloittanut rintalihoista ja toisesta takajalasta. Nyljin loputkin linnusta ja annoin Dollylle, itseppähän oli sen metsästänyt ja siten sen ansainnut.

Dollyn saalis

Keskiviikko on hyvä päivä, näin olin jo sen suunnitellut. Sää oli poutainen, pieni tuulenvire ja iltapäivästä maa ei ollut enää jäässä, jolloin haukulle pääseminen olisi aamua helpompaa. Suuntasimme Sumun kanssa tuttuun ja hyväksi havaittuun maastoon. Maasto on kuin luonnon muovaama taideteos, pohjoispuolella vanhaa suojeltua aarnimetsää ja eteläosassa nuorta männikköä, suoalueita metsäsaarekkeineen joiden halki kiemurtelee kapeita kannasmaisia harjuja. Tuolla kävellessäni ja maisemia sekä koiran menoa katsellessa tuli mieleen, että jos ei olis suomenpystykorvaa ei olis mettiäkään. [Toim. huom. vs. Nummisuutarien Esko: ”Jos ei olis kenkiä ei olis jalkojakaan.”]

Heti autolta lähdettyämme männiköstä kuului ääniä karkkoavista linnuista. Sumu sai parven linnusta ensihaukun, joka tosin ei minuuttia tai kahta kauempaa kestänyt. Ensihaukustakin vielä 200 metrin seuraamisen jälkeen lyhyen uusintahaukun ja sen jälkeen vielä pari lyhyempää haukkusarjaa kuulin. Teeren jääminen koiran haukkua kuuntelemaan oli hankalaa, niin arkoja olivat tähän aikaan vuodesta. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, niinhän sitä sanotaan. Jatkoimme matkaa ja maasto muuttui avarammaksi, ajattelin että olisi mahdollisuus kauempaa ampua luotipiipulla kun lähelle ei kerta tunnu pääsevän. Sumu selkeästi sai virtaa edellisistä lintulöydöistään haki uutta lintua innolla. Tutkaa seuratessani näin Sumun karkkoavan määrätietoisesti kauemmas jo hyvää vauhtia. Olen aina ihmetellyt lintukoiran kykyä löytää lintu puusta ja sen aistien herkkyyttä, parhaimmillaan Sumu on suoraviivaisesti mennyt 760m:n päähän ja haukkunut lintua puuhun paikalle hiivittyäni. Tälläkin kertaa haukku alkoi varovaisen tasaisesti. Lähdin kävelemään heti perään harjujen polkuja pitkin, sillä matkaa oli vielä reilu 300 metriä välillämme. Viimeiset 150 metriä hiipien varovasti askeleiden paikkaa etsien. Näen Sumun suoaukon laidalla, tästä pystyisi luotipiipulla ampumaan, mikäli vain linnun näkisi. Haukku oli jo tiheää kiinteätä lintuhaukkua ja sen turvin olisi mahdollista siirtyä vieläkin lähemmäs. Tämä ei ollut teeri, koska oli haukkua jäänyt kuuntelemaan, niinpä päätin hiipiä vielä lähemmäs suon reunaa seuraten haulikkohollille. Risun päälle astuminen tällä hetkellä muistuttaa ääntä, jonka puun kaatuminen aiheuttaa, ainakin siltä se tuntuu, jos se sattuu vielä niin ettei haukku sitä peitä alleen. Haukulle päästyäni alan etsimään lintua puusta, hieman eri kulmasta kuin viimeksi. Suon reunassa on tiheitä kynttilän mallisia kuusia ja harvempia harmaa runkoisia kuusia pienessä rykelmässä, jota sumu haukkuu. Puiden lomasta paistava valo ei yhtään tee asiaa helpommaksi ja lopulta jostakin näistä puista harmaita puunrunkoja vasten näen harmaan koppelon lentävän tiehensä. Toisaalta oli hyvä, että se oli koppelo, jatkakoon sukuaan.

Aloin jo maani myyneenä kääntyä autolle päin, hämäräkin oli kohta tulossa. Aluetta jakaa ajoura, jonka pohjoispuolen kautta oli tarkoitus koukata auton suuntaa. Leveämpää ojan ylitystä väistäen siirryin kävelemään uralle, mistä Sumu minut huomasi juosten täyttä laukkaa ohi kohti uran päässä sijaitsevaa autoa, taisipa se jo autolla käydäkin. Tässä vaiheessa puhuin jo puhelimessa, valittaen ettei mistään tule mitään. Samalla juuri takavasemmalta kuusen latvasta ukkometso rysähtää lentoon. Jotenkin tämäkin sopi kuvaan täydellisesti. Eipä voi oikein Sumuakaan syyttää, oli minut nähdessään riemastunut ja kirmannut linnun ohi ja tuulikin oli myötäinen. Jäin paikoilleni miettimään seuraavaa siirtoa ja odottelin oliko se kuullut lentoonlähdön äänet. Aloin seuraamaan tutkaa, nyt oli tuulen suuntakin Sumulle suotuisa linnun löytöön. Hirven löytäminenhän koiralle ei ole kovin vaikeaa, se kun jättää jäljet maahan ja haisee voimakkaalle, jopa niin että sen märässä metsässä voi jopa itsekin haistaa. Linnulla on siivet ja se osaa kätkeytyä mestarillisesti puun kätköihin ja on sieltä karkkoava jopa kilometrien päähän. Tässä metsästyksen kuninkuuslajissa kertoimet ovat vahvasti linnun puolella. Sumu kuitenkin oli matkalla suuntaan johon lintu oli lentänyt. Tutkan näyttäessä 425m Sumu pysähtyi ja haukku raikasi. Äänestä jo kuuli, nyt oli haukussa iso lintu ja se kestää haukkua.

Haukku oli peittävää ja sinne oli mahdollista edetä alkumatka ripeästi maaston mukaisesti, väistellen soistumia, pahempia tiheikköjä, eikä liian aukeallekaan ole hyvä ajautua, ettei altistu puussa istuvan linnun ilmatiedustelulle. Haukku oli jo kestänyt useamman minuutin, kun suoraan haukulle on vaikea päästä, olin matkaa sinne tehnyt jo tovin. Vielä yhden soistuman kiertäen olin jo etäisyydellä josta oli pakko alkaa hiipimään. Hiipimistä ei ainakaan nopeuta puusta tippuneet kuivat oksat, kaatuneet puut ja suojaakin omalle liikkeelle olisi hyvä olla. Silti haukulle olisi hyvä mennä loppumatka mahdollisimman suoraan, puulta puulle edeten, sivuttaisliike viime metreillä paljastaa linnulle hiipijän. (Eipä ole muuten ihme, että monien sodissa kunnostautuneiden veteraaniemme harrastus tai silloin elämäntapa oli juurikin metsästys.) Sumulla on tapana merkata puussa istuva lintu haukkumalla puuta eri suunnasta, kuitenkin katsoen lintua koko ajan, tästä pystyy liki oksan tarkkuudella päättelemään missä lintu istuu. Haukun ollessa tiheätä, on lintu siinä mihin Sumun kuono osoittaa. Tällä kertaa se osoitti nuoren männyn puolen välin oksistoon. Mänty oli pienen jyrkänteen reunalla ja Sumu kävi välillä haukkumassa lintua notkon pohjalla, jolloin en sen silloista kuonon suuntaa nähnyt. Taas oltiin etäisyydellä, jotta voitaisiin haulipiippua käyttää. Koira näkyy, lintua vaan ei missään. Ihan kuin Sumukin olisi jo vähän hermostunut, katsoo minua, ja sitten puuta, ja haukkuu. Pakkohan sen on siinä olla, nyt silmä käteen! Tarkkaan kuin katsoo niin ihan kuin oksan alapuolella olisi pitkät metson pyrstösulat, pakko sen on tuossa olla. Tästä jos otan askeleenkin sivulle päin, varmasti paljastan itseni, ajattelin. Päätän ottaa tietoisen riskin ja ampua, onhan kaikki mennyt tähänkin asti todella mallikkaasti. Ristikko pyrstösulkien yläpuolelle ja laukaus. Mitään ei tapahdu, tämä ei voi olla todellista! Sumu jatkaa haukkua ja katsoo minua. Ihan kuin se olisi sanonut: ”S**tanan kierosilmä, tähtää alemmas!” [Toim. huom. vs. Tuntematon sotilas, alikersantti Lehto] Uutta paukkua piippuun ja uusi yritys, pakkohan sen ensimmäisenkin oli osua. Toisen laukauksen jälkeen lintu kierähtää oksaltaan vierien alarinteeseen. Aseen tyhjennettyäni (luotipiipussa oli vielä patruuna) juoksen paikalle, jossa Sumu ylpeänä seisoo maassa metson vieressä, välillä sitä möyhentäen, sen se oli todellakin ansainnut.

Sumulle siis saatiin tiputus, se olikin sille kuudes tälle syksylle. Dollylle saatiin ensimmäiset kaksi tiputusta heti kauden alkuun Ruotsissa ja kokeestakin saatiin tulos. Dolly on nuori ja erittäin lupaava ja olen päättänyt, että huonoon haukkuun en sille ammu, vaikka tilaisuuksia siihenkin on ollut. Puustalöytöjä Dollyn kanssa harjoitellaan ja niitäkin on jo tullut. Lintu kun on arka eikä anna merkkiä olemassaolostaan puussa, saattaa se vielä jäädä löytymättä. Perjantaina ennen lähtöä saatiin vielä kuulla komea metsohaukku ja puustalöytö yli 400 metristä Dollyn toimesta. Tiputus ei yllättäen onnistunutkaan mutta haukku oli komea ja pitkä juurikin tuolla em. alueella. Epäonnistumiset ovat olennainen osa tätä lajia mutta tämä syksy on ollut varsin onnistunut. Seuraavaksi odotellaan onnistumisia näyttelykehistä.”

-Marko

Olipa mukava saada taas kaikki kotiin reissun jälkeen; ilman pystykorvia meillä on hyvin hiljaista ja rauhallista. Jotakin puuttuu siis.

Hiiden hirven Tähtisumun Hilla (Hilipan Lone Star of Texas X Kilpisuon Loimu) kävi eilen ensimmäisessä kokeessaan ja haukkui sieltä tuloksen! Olen niin käsittämättömän iloinen asiasta – usein sieltä metsästä palataan ilman tulokseen oikeuttavia pisteitä monen monta kertaa varsinkin näin nuorena. Mutta Hillapa onkin varsin toimiva nuori neito, jolle ensimmäinen ukkometso ammuttiin jo reilu vuosi takaperin viiden kuukauden iässä. Hilla on käynyt näyttelyissä ja terveystarkeissakin ja kaikki tulokset ovat erinomaisia.

Koirien jalostuksessa jälkeläisnäytöt ovat sillä tavalla tärkeitä, että niiden perusteella voi kasvattaja nähdä niin sanotusti kättensä työn tuloksen (tai ehkä sille olisi parempikin termi, mutta se ei nyt tule mieleen). Olisi kohtuutonta vaatia, että kaikki pentujen omistajat näin tekisivät, mutta näillä on suuri merkitys kasvatustyölle, jos kulloisenkin yhdistelmän takana on ollut joku ajatus. Toki jos pentuja on tehty vain siksi, että saadaan pentuja, ei näytöillä ole mitään merkitystä.

Sumu ja Dolly siis palasivat reissusta kotiin perjantaina odottelemaan juoksujen alkamista. Kauaa ei tarvinnut odotella, sillä Dolly aloitti juoksunsa tänään sunnuntaina. Melkoisen hyvä ajoitus, etten sanoisi.

Yleisesti terveydestä, Hildan MyDog DNA-tulos ja Sumun äiti

Laajempi geenipooli tarkoittaa yksinkertaisesti vähäisempää sairastavuutta.

Tämän jutun artikkelikuva on yhdestä suomenpystykorvarodun kantakoirasta, Halli of Tampiosta, joka oli luonnonkantaa Hyrynsalmelta.

Näemme Hiiden hirven Taivaannaulan Hildan -joka on sijoituksessa -ensi kuussa, joten tuoretta kuvaa Hildasta en tähän hätään saa, mutta julkaisen silti Hildan MyDogDNA -tuloksen, joka saatiin jo jokin aika sitten.

Meillä oli ajatuksena, että Taivaannaulan pentueen geneettinen sukusiitos voisi olla matalampi, kuin pystykorvilla keskimäärin ja olihan se. Ei tosin niin paljon, kuin olin uskaltanut toivoa. Eli todennäköisesti millään yhdistelmällä ei saada laajempaa geenipoolia, kun kyseessä on puhdasrotuinen suomenpystykorva.

Laajempi geenipooli tarkoittaa yksinkertaisesti vähäisempää sairastavuutta. Suomenpystykorvaa on jalostettu 1800-luvun lopulta saakka, tarkemmin 1892 vuodesta alkaen. (Halli of Tampio oli yksi alkuaikojen jalostukseen vaikuttaneista koirista.)

1920 -luvun loppupuolelle saakka rotuun otettiin koiria luonnonkannasta, eli niiden sukutaulut olivat tuntemattomat. Ne saattoivat olla väritykseltään poikkeavia, mutta niillä oli metsästysominaisuuksia, joita ei haluttu jättää pois rodusta. Iso osa rotukirjoihin merkityistä koirista oli muutoinkin taustaltaan tuntemattomia ja koirien ulkonäöllinen poikkeavuus oli suuri. Miten toivoisinkaan, että tuolloin olisi ollut mahdollista geenitestata koirat ja verrata tuloksia nykypäivään.

Olemme menettäneet paljon geenivariaatioita, kun rotukirjat on suljettu. Tämä ei tarkoita, ettenkö arvostaisi äärettömän paljon rodun eteen tehtyä työtä, koirien metsästysominaisuuksien kehittämistä ja kaikkea sitä, mitä edeltävät sukupolvet ovat tehneet. Meillä on käsissämme todellinen kansallisaarre, siitä ei ole epäilystäkään. Kiitos siitä kuuluu näille ihmisille, jotka ottivat rodun jalostamisen elämäntehtäväkseen.

Mutta rotua on nyt jalostettu suljetuin rotukirjoin 100 vuotta. Se on aika, jonka jälkeen asiat alkavat viimeistään menemään alamäkeen. Geenipooliin olisi hyvä saada lisäystä nyt, ennen kuin kaikki rodun yksilöt ovat sairaita.

Lunnikoira on tästä hyvä esimerkki. Olen seurannut rotua jokusen vuoden – Norjassa on aloitettu projekti lunnikoirien terveyden ja geenipoolin edistämiseksi risteyttämällä rotuun hallitusti toisia rotuja ja Norjan lunnikoirayhdistys on äänestänyt rotukirjojen avaamisen puolesta syksyllä -22. Tämä tarkoittaa, että risteytysprojektin koirat voidaan ottaa rotuun, mikäli ne täyttävät tietyt kriteerit ja niitä voidaan käyttää – ja toivottavasti käytetään! – jalotukseen ja sen avulla saada geenipoolia laajemmaksi.

Suomenpystykorvan kohdalla kukaan ei tietenkään halua hukata hankittuja metsästysominaisuuksia. Mutta kannattaa katsoa terveystilastoja – tällä hetkellä silmäsairauksia putkahtelee siellä täällä. Allergioita on tullut rotuun ja se on viheliäinen vaiva koiralla. Harvemmin sen kanssa pystyy elämään. Polviongelmat ja epilepsia on saatu vähenemään, mutta muuta on tullut tilalle.

Kaikken ikävintä on, kun sairaus todetaan jalostukseen käytön jälkeen. Jos esimerkiksi silmäsairaus todetaan koiralla seitsemän vuoden iässä, se ei ole niinkään perinnöllinen, kuin kolmen-neljän vuoden iässä todettu. Nämä asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia, kuin ne paperilla näyttävät.

Siispä, tutkia kannattaa aina. Seuraavalla sukupolvella on riskit tiedossa ja silloin kannattaa käyttää kumppania, joilla kyseessä olevaa riskiä ei ole sukutaulussa tai se on ainakin hyvin pieni. Eli sairauksien pelossa ei kannata jättää tutkimatta!

Yhdistelmää huolellisesti suunnittelemalla voidaan pienentää sairauksien riskejä koko populaatiossa sekä juuri siinä tulevassa yhdistelmässä – mutta se edellyttää tietoa suvuista. Valitettavasti sitä tietoa ei ole saatavilla kuin yksittäisistä koirista, jos niistäkään.

Kasvattajilta toivoisin avoimuutta. Ihan jokaisen yksityiskohdan suhteen. Mikään suku ei ole ongelmaton. Mikään yhdistelmä ei ole riskitön. On tietämättömyyttä väittää sellaista. Kasvattaessa mitä vaan odottamatonta voi tulla vastaan ja siitä tulee kantaa vastuu myös. Tässä tulee tietysti koiran ikä ottaa huomioon, eli mitä vaan ei kasvattajakaan voi korvata – pentu- ja nuoruusiässä esiintulleet ongelmat voidaan nähdä perinnöllisiksi, mutta aikuisena tai vanhempana näin ei voida enää ajatella kaikista sairauksista.

Jos pentueessa ilmenee jokin perinnöllinen, terveydellinen ongelma, on koiran kasvattajan velvollisuus informoida silloin kaikki pentueesta koiran omistavat, että tällainen asia tuli esille. On tärkeää, että tieto tavoittaa kaikki ja sitä tietoa käytetään mahdollisten yhdistelmien suunnittelussa.

Sitten Hildan geenitestiin. Testi otettiin Hildan ollessa vielä täällä synnyinkodissa sen jälkeen, kun Hilda oli rekisteröity.

hilda_mydogdna Lataa

Lyhyesti: Hildalla on 1% laajempi geeniperimä kuin emällään, sillä ei ole tällä testillä todettuja sairauksia, se on väriltään fawn ja tiputtaa turkkinsa kausittain. Tyytyväisiä olemme tietysti. Hilda vaikuttaa Anniinan kertoman mukaan varsin vallattomalta ja tervepäiseltä koiralta. Pian saamme nähdä Hildaa ihan parin päivän ajan!

Kaipaisin todella tuohon testiin kaikkien rotujen geneettisen variaation, jotta voisi nähdä paremmin, mihin mikäkin rotu ja yksilö sijoittuu. Mutta sitä ei ainakaan vielä ole palautettu firman myynnin jälkeen. (Laitoin muuten palautetta MyDogDNA:lle suomenpystykorvan esittelyn kuvasta, jossa esiintyy aivan toinen koira kuin suomenpystykorva.)

Sitten Sumun emään. Sumun emähän on käyttövalio linnunhaukkukokeessa. Ja kaunisrakenteinen koira. Ja olihan se kaunis muutenkin – pyysin Osmolta, Sumun kasvattajalta kuvan nyt jo edesmenneestä koirasta. Tästä kuvasta näkee, mistä Sumun häntä on peritty!

Sumun emälinjassa on hirvenhaukkujan verta, sieltä löytyy mm. hirviherroja – ja niin haukkui hirveä Sumun emäkin. Joskus linnunhaukkukokeessa se saattoi löytää hirven sen linnun asemesta ja siitä seurauksena tietenkin sulkeminen kokeesta.

Kinko Rosa on jättänyt hyviä koiria neljän pentueen verran ja toivomme saman perinnön jatkuvan Sumunkin jälkeläisissä. Sumulle ei tosin ole enää tulossa lisää jälkeläisiä, mutta toivottavasti saamme jatkaa sukua Dollylla ja muitakin Sumun pentuja käytettäisiin jalostukseen.

On muistettava, että sen jalostukseen käytettävän koiran ei tarvitse olla täydellinen kaikilta osin – sellaista ei ole olemassakaan – mutta sen tulisi olla keskivertoa parempi ominaisuuksiltaan. Jokaisessa yksilössä on jotakin ”parannettavaa”, mutta jos edes ne metsästysominaisuudet olisivat kunnossa, se on jo melkein enemmän kuin riittävästi. Nämä voi näyttää käyttökokeessa. Tietysti omasta kokemuksesta voi kertoa, että kaikki eivät pyydä kuin omistajilleen. Pystykorva kiintyy isäntäänsä ja on ”uhrautuvan uskollinen” kuten Hugo Richard Sandberg on kirjoittanut 1890 – selittäneekö tuo lause sen?

Rotumääritelmän mukainen ulkonäkö riittää ja se todetaan siellä näyttelyissä. Hammaspuutokset tulee huomioida, kahta harvahammasta ei tule yhdistää – muutoin saa alkaa syöttää niille soseita. Tämä liittyy myös leuan vahvuuteen.

Valkoista tulee jos on tullakseen, sitä ei rodusta tämän sadan vuoden aikana ole saatu kitkettyä pois, vaikka yritetty on. Joku sanoi, että valkoinen tulee kuin lottopalloa pyörittäisi: jonnekin. Sitten taas kaksi valkorintaista voi saada 0 valkorintaista jälkeläistä. Valkoinenhan on sikäli ongelmallinen, että se on pigmentin puutos. Siitä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta ehkä joku toinen kerta siitä aiheesta.

Parin olisi hyvä täydentää toisiaan; eli jos toisella on puutteita jossain ominaisuudessa, sen toisen tulisi olla siinä keskivertoa parempi. Ja niitä sairauksia ei tulisi jatkaa: tietenkään sairasta koiraa ei käytetä jalostukseen ja jos pentueessa on sairas, niin sen sisaria hyvin harkiten oikean suvun kanssa.

Miten voimme vaikuttaa pystykorvien geenipoolin laajentamiseen? En osaa tähän vastata näillä käytettävissä olevilla keinoilla. Sukusiitoksen alhaisuus ei tee geenipoolista yhtään laajempaa, koska uusia geenejä ei tule mistään. Voimme koettaa käyttää näitä ulkomaan koiria, mutta täältähän nekin ovat lähtöisin. Niillä saattaa kuitenkin olla takanaan vähemmän tiukkaa sukusiitosta lähisukupolvissa, kuin näillä meidän koirilla.

Populaatiota laajasti käyttämällä voimme koettaa pitää sairauksia aisoissa. Se edellyttää sitä, että käytössä on sitä materiaalia. Kasvattajia tulisi olla reilusti. Kasvattaminen tulisikin nähdä laajempana kokonaisuutena kuin sen yhden pentueen kasvattamisena. Pitää kysyä: Mitä saan aikaan tällä pentueella koko populaatiolle?

Vettä sataa ja marraskuu lähestyy, mutta viimeiseksi pari syksyistä kuvaa meidän ihanista tytöistä. Metsällä ovat nytkin.

Hiiden hirven Tähtisumun Dolly syksyllä 2022.

Luuvalo ja Sotkeutujat Sallassa 9/2022

Perinteeksi jo muodostunut linnustuksen aloitus Sallassa paljastui myös muilta osin varsin perinteiseksi. Maastoissa oli viikonloppuna ruuhkaa ja usein joutui kääntymään kilometrien päästä takaisin tulosuuntaan löydettyään sen tien päästä leirin.

Ensimmäinen pudotus tuli Sumulle vasta kolmantena päivänä paikasta, jossa olemme käyneet kaikkina vuosina ja tiedämme siellä olevan teerejä. Ensimmäinen suoraviivainen matka soiville teerille 765 metriä, jossa 10 minuutin haukku, eri linnuista 2 x 10 minuutin haukku ja vasta kolmanteen haukkuun (joka oli siis kai uusinnan uusinta) Marko pääsi sen pudottamaan. Sumun päivät ovat vaihdelleet nyt heti pentujen jälkeen hieman, mutta hei siis oikeasti: onko jollain muulla näin hienoa koiraa?

Eräänä päivänä Sumu löysi teeripoikueen ensimmäiseltä hakulenkiltä ja haukkutyöskentelyä parvelle tuli 1 1/2 tuntia! En minä siitä mitään saanut pudotettua, mutta tulihan harjoitusta. (Ja unohdin laittaa housujen puntit kumisaappaisiin. Arvatkaa kauanko kesti kuivua teltassa.)

Sumulle ammuttiin toinenkin lintu tältä reissulta, on se aikamoinen pakkaus.

Ja miten viisas se on! Haluttiin mennä ensimmäisenä päivänä katsomaan uusi maasto. Siinä oli yksi pieni ongelma; piti ylittää joki. Virtaava joki. Katsottiin, että päästään kumisaappailla se ylittämään.

Sanoin Sumulle, että meidän pitää mennä yli tuosta. En osoittanut kädellä tai elehtinyt muutoin. Ja se lähti kahlaamaan siitä yli. 🥹 Tuo koira on jotain ihan käsittämätöntä.

Dollyllä oli myös hienoja töitä; 10 minuutin haukkuja jopa. Se hakee todella hienosti. Tällä hetkellä haku on 9-10 pisteen arvoinen. Se tarkoittaa, että se myös juoksee helposti itsensä väsyksiin ja sille onkin pidettävä vähän kevyempiä päiviä välissä. Dolly on kuitenkin vielä vasta juniori-ikäinen koira, kasvava ja kehittyvä. Nyt ei ole aika sitä rikkoa liialla juoksuttamisella.

Muutamia puhelinräpsyjä Sallan reissulta. Aukenevat suuremmiksi kuvaa näpäyttämällä. Vaikka kuvissa on polkuja, emme kulje niitä pitkin koirien kanssa metsällä ollessa.

Metsästysreissulla koirilla on liinat leirissä, jotka kiinnitämme leirin läheisiin puihin. Siinä menee sellainen parisen minuuttia ennen kuin ensimmäistä kertaa aletaan niitä sotkeutuneita liinoja selvittämään. Luulen, että Sumu ainakin sotkeutuu tarkoituksella, että se on sille jonkin sortin leikki. Siellä se seisoo sen tuhannen solmussa olevan liinansa kanssa ja heiluttaa häntäänsä. Dollya liina näyttää lähinnä harmittavan ja se sotkeutuu kai siitä syystä.

Telttamajoitus tälläkin reissulla. Kamina kyllä on. Säästää aikaa ja kilometreja, mutta muusta en tiedä. Luuvalolta se ei ainakaan säästä.

Luuvalo jäytää yöllä ja päivällä, kun nukkuu kovalla alustalla märässä metsässä. Mutta en valita, kunhan mainitsen luuvaloni.

Koirat nukkuivat teltassa myös, mutta häkissä. Toivon, että mitä enemmän telttareissuja teemme, sitä paremmin ne sopeutuisivat teltassa nukkumaan, ilman häkkiäkin. Toistaiseksi niillä on ollut taipumus pujahtaa sieltä telttakankaan alta ulos…

Telttasaunakin on vallan mukava olla matkassa mukana. Hiukset on tosin pestävä joessa, pariasteisessa vedessä, mutta muutoin pystyy saunassa peseytymään. Lämpimässä. Se on hyväksi luuvalolle. Kunhan mainitsen sivulauseessa.

Meillä on ollut tapana etsiä reissuilla uusia maastoja. Toisinaan vedämme vesiperän. Kuten sillä kertaa, kun ajelimme autolla olevinaan yhden tunturin juurelle. Tie oli poikki kokonaan kilometriä ennen sitä. No siinä sitten ajelimme takaisin. Viiden kilometrin tuntivauhtia. Vielä on aika paljon valoisaa aikaa etsiä maastoja, marraskuussa valoisia tunteja onkin hieman vähemmän.

Sää ei oikein suosinut. Vettä tuli. Mutta sitä kun ei voi itse päättää, säätilaa. Otetaan vastaan, mitä tulee.

Dolly sai paikan kokeeseen Savukoskella. Säätilan kanssa arvoimme aika tavalla, mutta päätimme sen sinne viedä. Eihän se valmis missään nimessä ole ja aika matka vielä aikuisen koiran töihin, mutta se hakee, löytää, haukkuu ja seuraa, joten päätettiin kokeilla.

Koetta edeltävä päivä oli Vinkupäivä. ”Piip-piip-piip. Hau!” Noin se suunnilleen meni. Eli ei menty Dollyn kanssa metsään. Sen sijaan koetettiin syödä, juoda, kävellä ja hieroa lihaksia.

Koepaikalle ajelimme edellisenä iltana. Pääsimme saunaan, ihan oikeaan saunaan. Voi sitä onnea viikon teltassa olon jälkeen. Teltassa kyllä nukuimme koetta edeltäneen yönkin.

Tunnustan, että minulla oli pieni toive tuomarin suhteen. Ja se toteutui. Saimme todella mukavan ja kokeneen tuomarin. Tuomarithan siis arvotaan ja siihen ei voi itse mitenkään vaikuttaa.

Koko koetta en näe aiheelliseksi selostaa, mutta lintuja löytyi ja kaksi jäi haukkuun. Molemmat kymmenminuuttisia haukkuja. Siitä irtosi tulokseksi 68 pistettä eli LINT2 -tulos. Haku ei ollut parasta mahdollista eivätkä seuraamiset, mutta aina päivät eivät ole myöskään toistensa kopioita. Hermostunut koiranohjaaja pitkän reissuviikon päätteeksi ei luonnollisestikaan auta asiaa.

Silti olemme enemmän kuin tyytyväisiä tulokseen, joka on haukuttu koiran ollessa vielä juniori-ikäinen. Tästä on hyvä jatkaa hiljaksiin eteenpäin. Mm. näyttelyiden käyttöluokassa! 🤗

Koepäivän päätteksi tapasimme Dollyn isän omistajan, eli Jounin. Jouni ajeli koepaikalle metsästysajan kämpiltään ja pääsi näkemään väsyneen ja märän Dollyn. Dolly ei enää siinä vaiheessa jaksanut kissaa sanoa, mutta sanoi se sentään päivää.

Päätimme metsästysreissun päivää suunniteltua aikaisemmin ja lähdimme kotiin luuvalo edelleen seurana. Kunhan mainitsen sivumennen pitkälle edenneen luuvaloni. Eiköhän se parane lämpimässä saunassa kotona. Vaatteiden ja tavaroiden kuivattamiseen tulee menemään kyllä hyvä tovi.

Pentujen luovutus ja kaksi hammaslääkärireissua

Taivaannaulan pentueen pennut ovat jo lähteneet muuama viikko sitten omiin koteihinsa. Hienot ipanat tälläkin kertaa, kyllähän ne olisivat vaikka kaikki voineet jäädä kotiin, jos aikaa olisi rajattomasti niitä kouluttaa.

Sumun, Dollyn ja Leia -salukin kanssa pakenimme luovutusta mökille. Se oli hyvä ratkaisu; Sumun ei tarvinnut itkeä pentujen perään eikä pentujen miettiä, miksi emä niiden perään vinkuu.

Arki on niin tasaista kuin viiden aikuisen koiran kanssa voi olla. Tai Dollya ei kyllä ihan vielä lasketa siihen aikuiskategoriaan. Kai sekin päivä vielä koittaa.

Otettiin seitsemän viikon iässä vielä kuvat kaikista, oikein kauniita ja komeita pieniä pystykorvanalkuja ne ovat. Toivottavasti tuovat paljon iloa uusien omistajiensa elämään!

Hildalle tehtiin sijoitussopimus, katsellaan rauhassa, minkälainen metsopoimuri Hildasta kuoriutuu ja tehdään sitten päätös mahdollisesta jalostuskäytöstä. Hildan elämää voi seurata tästä linkistä:

Lapinkoira Urho & pystykorva Hilda

(Hildalle sijoituskoti valikoitui puhelinkeskustelun ja tapaamisen perusteella – itse asiassa en koskaan katso kenenkään some -profiilia ennen tai jälkeen kodin valinnan, mutta tässä tuli napakymppi vielä senkin kanssa -selvisi jälkikäteen.🥰 Hilda pääsi ihan parhaaseen mahdolliseen paikkaan opettelemaan pystykorvan elämää.)

Seita kävi hammaslääkärissä ennen muuttoa uuteen kotiinsa. Seitalta poistettiin alakulmahampaat, jotka osuivat yläikeniin. Toimenpide meni hyvin ja nyt kaiken todennäköisyyden mukaan Seitan alaleuka pääsee ottamaan yläleuan kasvussa kiinni ja aikuisena sillä olisi oikea purenta.

Myös Sumu pääsi hammaslääkäriin. Pentujen aikana, erityisesti imetyksen aikaan, nartulle kertyy paljon hammaskiveä ja on hyvä käydä hampaat putsauttamassa ihan eläinlääkärillä.

Sumunkin toimenpide meni hyvin ja käynti oli perusteltu; lievää ientulehdusta. Nyt on hyvä taas haukkua puhtaalla ja terveellä suulla.

On ihana kuulla pentujen kuulumisia ja sitä varten olemme tällekin pentueelle perustaneet whatsup -ryhmän; voidaan vaihtaa kuulumisia, vertailla kasvua jne. Kuvia ja kuulumisia ei koskaan saa liikaa kasvateista. 😍

Jaa

Jaa

Jaa

Jaa

Jaa

Jaa

Jaa

Jaa

Jaa

Jaa