Avainsana: koira

Silmät ovat kaikilla auenneet. Kamala huuto alkaa, kun emo palaa ulkoa pentulaatikkoon; piraijaparvi hyökkää kuhinan kera emon kimppuun ja taltuttaa nälkänsä. Sumu hoitaa ne hienosti, mutta aurinkoisina päivinä on viettänyt imetysten välissä aikaa ulkona, siellä on tottunut tietysti enemmän olemaan kuin sisällä. Ehkä se miettii, että pennut nukkuvat, eivätkä nukkuessaan sitä niin tarvitse. Sadesäällä makoilee meidän vuoteella pentulaatukon vieressä. Samoin se on alkanut ruokailla ja juoda pentulaatikon ulkopuolella, mikä helpottaa toki kovasti.

Pennut ovat alkaneet keikkumaan jalkojensa varassa ja huojuvat ympäriinsä kävelyä opetellen. Ne maistelevat toisiaan ja kaikkea, mikä tielle sattuu. Ihminen huomataan laatikon laidalta heti (hereillä ollessa) ja ”juostaan” luo. Pentulaatikon oviluukusta (josta Sumu kulkee) yritetään jo vähän yli. Sen luukun saa nostettua kiinni, joten ihan vielä ei kai laatikosta sentään tulla ulos.

Otettiin ne luvatut kuvat – koska marsut heiluvat ja huojuvat, ei niistä kaikkien osalta tullut niin hyviä, kuin olin toivonut, mutta onneksi meillä on vielä monta viikkoa aikaa saada potretteja. Niillä on kaikilla otsat koko ajan maidossa, joko tuoreessa tai kuivuneessa. Syövät koko naamallaan.

Pennut kitisevät taaperrellessaan pentulaatikossa, haukkumisen alkeita kuuluu, etenkin kun nukkuvat – ainakin haluaisimme uskoa, että sitä ne ääntelyt ovat. Murinaakin harjoitellaan. Kynnet jo leikkasin niiltä ensimmäisen kerran, nehän ovat jo syntyessä melko pitkät ja jäivät helposti kiinni mm. ihmisten vaatteisiin. Ehkä se imemisen yhteydessä tapahtuva polkeminen ei tunnu myöskään ikävältä, jos kynnet ovat vähän lyhyemmät. Painoja olen mitannut ja kaikki kasvavat. Alan olla sitä mieltä, että olemassa olevalla vaa’alla mittaaminen ei enää ole luotettavaa, koska pennut änkeävät vaa’an laitojen yli. Saatamme tarvita isomman vaa’an. Tai punnitustilanteessa rauhallisemmat pennut.

Kohta ovat pentujen korvatkin auki – se onkin hyvä aika ottaa pennut enemmän tuonne ”tuvan puolelle” tottumaan arjen ääniin. Meillä valitettavasti arjen tavalliset äänet eivät vastaa esimerkiksi pikkulapsiperheen desibelejä, mutta koetan tiputella kattiloita ja kaadella tuoleja saadakseni äkkinäisiä ääniä aikaiseksi. Suurimmasta metelistä vastaavat perheen muut koirat yleensä, mutta näiden viikkojen kuluessa koetamme kaikki alkaa vallan äänekäiksi.

Pennut nukkuvat vielä paljon. Yritämme käsitellä niitä mahdollisimman paljon hereillä olo aikoina. Onneksi perheessä on väkeä, koska joku aina pystyy olemaan pentuja vahtimassa. Koululaisilla on vielä etäkoulua osittain ja se helpottaa paljon. Ennen vanhaan lapset otettiin koulusta perunapellolle ja nykyään pentulaatikon viereen.

Meillä oli aikamoinen katastrofipäivä eilen kotona liittyen yhteen aikuisista koirista. Se sisälsi koiran kiidättämisen Tammiston Evidensiaan sairaalahoitoon, jossa vietti päivän. Sen vuoksi pennut saavat ensimmäisen matolääkkeensä vasta tänään ja tästä eteenpäin parin viikon välein. Jos mahdollista, koetan ottaa kuvia madotuksestakin.

Tässä ne luvatut kuvat sitten ovat.

Kyllä ne koiranpennut ovat sitten ihania – näin olemme kaikki huokailleet varmasti tuhansia kertoja (no, jos kaikki eivät ole tuhansia kertoja huokailleet, niin ainakin satoja). Ja ovathan ne. Mutta kyllä ne ovat aivan yhtä raskaita ja vaativia kuin ihmisvauvatkin. Yötä päivää.

Huoli niistä on jatkuva, samoin emon voinnista. Toivottavasti turhaan, mutta ei sitä välttääkään voi. Joka päiväinen punnitus ja helpotuksen huokaus – kaikki ovat kasvaneet. Pennut syövät hyvin ja ovat virkeitä. Emo syö ja juo, ei ole kipeä. Päinvastoin, vähän liiankin virkeä. Haluaisi lenkille, kun kuulee, että muut lähtevät. En uskalla vielä viedä, ja kun viedään, pitää sitten nisät suojata hyvin. On se varmaan pian vietävä, jotta saa mielen virkistystä. Toisaalta nisätulehdus olisi nyt viimeinen asia, jonka haluaisimme hankkia.

Ehkä sitten oppii olemaan vähän rennommin, jos näitä pentueita tulisi enemmän. Ainakin lasten kanssa se toimi. Ensimmäistä valvottiin tarkimmin. Seuraava meni jo siinä, hyvin kehittyi. Ja se viimeinen, siitä ei ollut niin minkäänlaista huolta – näkihän siitä jo kilometrien päähän, että kunnossa on. Kaiketi samalla tavalla voisi tämäkin mennä.

Ensimmäinen viikko pikkuisten kanssa on siis takana. Painot ovat nousseet hyvin:

Poika nro 1 – 248g -> 496g.

Poika nro 2 – 260g -> 520g

Poika nro 3 – 276g -> 552g

Poika nro 4 – 252g -> 504g

Tyttö nro 1 – 286g -> 572g

Tyttö nro 2 – 248g -> 496g

Osa on jo tuplannut painonsa ja osa lähestyy sitä. Viimeiset varmaan pääsevät jo tänään voipaketin mittoihin. Onneksi kaikki kehittyvät tasaisesti, eikä kukaan vaikuta heikommalta. Haukottelevat jo. Tönivät toisiaan. Koko ajan on kilpailtu niistä samoista nisistä. Vaikka jokaiselle riittäisi omakin.

Silmät aukeavat todennäköisesti seuraavan elinviikon aikana. Otamme sitten toiset viralliset potretit niistä. Muutamia viikkoja lisää ja vieraat saavat alkaa käydä palluttelemassa niitä. Katsellaan, miten pian se sopii Sumulle. Se on tosi huolissaan, kun ne nostaa punnittavaksikin, joten vielä ei ole aika.

Sumu huolehtii pennuista todella hyvin. Ruokkii ja siivoaa. Lämmittää ja on turvana. Pennut roikkuvat nisillä muutoinkin kuin nälän vuoksi, luulen, ihan vaan ollakseen emon lähellä. Sumulla alkoi karvanlähtö, karvaa on joka puolella ja koira näyttää kohta kuivan kesän oravalta. Onneksi on kuvia siitä, että on sillä toisinaan turkkikin, jos pitää pennunostajille todistaa…

Muut koirat ovat vielä useamman oven ja portin takana, ovat vain kuulleet ja haistaneet pennut. Sitten kun pennut muuttavat keittiöön, saavat ne tavata aikuiset portin takaa. Ja aikuisten koirien reaktioiden mukaan sitten saavat valvotusti aikanaan niitäkin tavata.