Tämän jutun artikkelikuva on yhdestä suomenpystykorvarodun kantakoirasta, Halli of Tampiosta, joka oli luonnonkantaa Hyrynsalmelta.
Näemme Hiiden hirven Taivaannaulan Hildan -joka on sijoituksessa -ensi kuussa, joten tuoretta kuvaa Hildasta en tähän hätään saa, mutta julkaisen silti Hildan MyDogDNA -tuloksen, joka saatiin jo jokin aika sitten.
Meillä oli ajatuksena, että Taivaannaulan pentueen geneettinen sukusiitos voisi olla matalampi, kuin pystykorvilla keskimäärin ja olihan se. Ei tosin niin paljon, kuin olin uskaltanut toivoa. Eli todennäköisesti millään yhdistelmällä ei saada laajempaa geenipoolia, kun kyseessä on puhdasrotuinen suomenpystykorva.
Laajempi geenipooli tarkoittaa yksinkertaisesti vähäisempää sairastavuutta. Suomenpystykorvaa on jalostettu 1800-luvun lopulta saakka, tarkemmin 1892 vuodesta alkaen. (Halli of Tampio oli yksi alkuaikojen jalostukseen vaikuttaneista koirista.)
1920 -luvun loppupuolelle saakka rotuun otettiin koiria luonnonkannasta, eli niiden sukutaulut olivat tuntemattomat. Ne saattoivat olla väritykseltään poikkeavia, mutta niillä oli metsästysominaisuuksia, joita ei haluttu jättää pois rodusta. Iso osa rotukirjoihin merkityistä koirista oli muutoinkin taustaltaan tuntemattomia ja koirien ulkonäöllinen poikkeavuus oli suuri. Miten toivoisinkaan, että tuolloin olisi ollut mahdollista geenitestata koirat ja verrata tuloksia nykypäivään.
Olemme menettäneet paljon geenivariaatioita, kun rotukirjat on suljettu. Tämä ei tarkoita, ettenkö arvostaisi äärettömän paljon rodun eteen tehtyä työtä, koirien metsästysominaisuuksien kehittämistä ja kaikkea sitä, mitä edeltävät sukupolvet ovat tehneet. Meillä on käsissämme todellinen kansallisaarre, siitä ei ole epäilystäkään. Kiitos siitä kuuluu näille ihmisille, jotka ottivat rodun jalostamisen elämäntehtäväkseen.
Mutta rotua on nyt jalostettu suljetuin rotukirjoin 100 vuotta. Se on aika, jonka jälkeen asiat alkavat viimeistään menemään alamäkeen. Geenipooliin olisi hyvä saada lisäystä nyt, ennen kuin kaikki rodun yksilöt ovat sairaita.
Lunnikoira on tästä hyvä esimerkki. Olen seurannut rotua jokusen vuoden – Norjassa on aloitettu projekti lunnikoirien terveyden ja geenipoolin edistämiseksi risteyttämällä rotuun hallitusti toisia rotuja ja Norjan lunnikoirayhdistys on äänestänyt rotukirjojen avaamisen puolesta syksyllä -22. Tämä tarkoittaa, että risteytysprojektin koirat voidaan ottaa rotuun, mikäli ne täyttävät tietyt kriteerit ja niitä voidaan käyttää – ja toivottavasti käytetään! – jalotukseen ja sen avulla saada geenipoolia laajemmaksi.
Suomenpystykorvan kohdalla kukaan ei tietenkään halua hukata hankittuja metsästysominaisuuksia. Mutta kannattaa katsoa terveystilastoja – tällä hetkellä silmäsairauksia putkahtelee siellä täällä. Allergioita on tullut rotuun ja se on viheliäinen vaiva koiralla. Harvemmin sen kanssa pystyy elämään. Polviongelmat ja epilepsia on saatu vähenemään, mutta muuta on tullut tilalle.
Kaikken ikävintä on, kun sairaus todetaan jalostukseen käytön jälkeen. Jos esimerkiksi silmäsairaus todetaan koiralla seitsemän vuoden iässä, se ei ole niinkään perinnöllinen, kuin kolmen-neljän vuoden iässä todettu. Nämä asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia, kuin ne paperilla näyttävät.
Siispä, tutkia kannattaa aina. Seuraavalla sukupolvella on riskit tiedossa ja silloin kannattaa käyttää kumppania, joilla kyseessä olevaa riskiä ei ole sukutaulussa tai se on ainakin hyvin pieni. Eli sairauksien pelossa ei kannata jättää tutkimatta!
Yhdistelmää huolellisesti suunnittelemalla voidaan pienentää sairauksien riskejä koko populaatiossa sekä juuri siinä tulevassa yhdistelmässä – mutta se edellyttää tietoa suvuista. Valitettavasti sitä tietoa ei ole saatavilla kuin yksittäisistä koirista, jos niistäkään.
Kasvattajilta toivoisin avoimuutta. Ihan jokaisen yksityiskohdan suhteen. Mikään suku ei ole ongelmaton. Mikään yhdistelmä ei ole riskitön. On tietämättömyyttä väittää sellaista. Kasvattaessa mitä vaan odottamatonta voi tulla vastaan ja siitä tulee kantaa vastuu myös. Tässä tulee tietysti koiran ikä ottaa huomioon, eli mitä vaan ei kasvattajakaan voi korvata – pentu- ja nuoruusiässä esiintulleet ongelmat voidaan nähdä perinnöllisiksi, mutta aikuisena tai vanhempana näin ei voida enää ajatella kaikista sairauksista.
Jos pentueessa ilmenee jokin perinnöllinen, terveydellinen ongelma, on koiran kasvattajan velvollisuus informoida silloin kaikki pentueesta koiran omistavat, että tällainen asia tuli esille. On tärkeää, että tieto tavoittaa kaikki ja sitä tietoa käytetään mahdollisten yhdistelmien suunnittelussa.
Sitten Hildan geenitestiin. Testi otettiin Hildan ollessa vielä täällä synnyinkodissa sen jälkeen, kun Hilda oli rekisteröity.
Lyhyesti: Hildalla on 1% laajempi geeniperimä kuin emällään, sillä ei ole tällä testillä todettuja sairauksia, se on väriltään fawn ja tiputtaa turkkinsa kausittain. Tyytyväisiä olemme tietysti. Hilda vaikuttaa Anniinan kertoman mukaan varsin vallattomalta ja tervepäiseltä koiralta. Pian saamme nähdä Hildaa ihan parin päivän ajan!
Kaipaisin todella tuohon testiin kaikkien rotujen geneettisen variaation, jotta voisi nähdä paremmin, mihin mikäkin rotu ja yksilö sijoittuu. Mutta sitä ei ainakaan vielä ole palautettu firman myynnin jälkeen. (Laitoin muuten palautetta MyDogDNA:lle suomenpystykorvan esittelyn kuvasta, jossa esiintyy aivan toinen koira kuin suomenpystykorva.)
Sitten Sumun emään. Sumun emähän on käyttövalio linnunhaukkukokeessa. Ja kaunisrakenteinen koira. Ja olihan se kaunis muutenkin – pyysin Osmolta, Sumun kasvattajalta kuvan nyt jo edesmenneestä koirasta. Tästä kuvasta näkee, mistä Sumun häntä on peritty!
Sumun emälinjassa on hirvenhaukkujan verta, sieltä löytyy mm. hirviherroja – ja niin haukkui hirveä Sumun emäkin. Joskus linnunhaukkukokeessa se saattoi löytää hirven sen linnun asemesta ja siitä seurauksena tietenkin sulkeminen kokeesta.
Kinko Rosa on jättänyt hyviä koiria neljän pentueen verran ja toivomme saman perinnön jatkuvan Sumunkin jälkeläisissä. Sumulle ei tosin ole enää tulossa lisää jälkeläisiä, mutta toivottavasti saamme jatkaa sukua Dollylla ja muitakin Sumun pentuja käytettäisiin jalostukseen.
On muistettava, että sen jalostukseen käytettävän koiran ei tarvitse olla täydellinen kaikilta osin – sellaista ei ole olemassakaan – mutta sen tulisi olla keskivertoa parempi ominaisuuksiltaan. Jokaisessa yksilössä on jotakin ”parannettavaa”, mutta jos edes ne metsästysominaisuudet olisivat kunnossa, se on jo melkein enemmän kuin riittävästi. Nämä voi näyttää käyttökokeessa. Tietysti omasta kokemuksesta voi kertoa, että kaikki eivät pyydä kuin omistajilleen. Pystykorva kiintyy isäntäänsä ja on ”uhrautuvan uskollinen” kuten Hugo Richard Sandberg on kirjoittanut 1890 – selittäneekö tuo lause sen?
Rotumääritelmän mukainen ulkonäkö riittää ja se todetaan siellä näyttelyissä. Hammaspuutokset tulee huomioida, kahta harvahammasta ei tule yhdistää – muutoin saa alkaa syöttää niille soseita. Tämä liittyy myös leuan vahvuuteen.
Valkoista tulee jos on tullakseen, sitä ei rodusta tämän sadan vuoden aikana ole saatu kitkettyä pois, vaikka yritetty on. Joku sanoi, että valkoinen tulee kuin lottopalloa pyörittäisi: jonnekin. Sitten taas kaksi valkorintaista voi saada 0 valkorintaista jälkeläistä. Valkoinenhan on sikäli ongelmallinen, että se on pigmentin puutos. Siitä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta ehkä joku toinen kerta siitä aiheesta.
Parin olisi hyvä täydentää toisiaan; eli jos toisella on puutteita jossain ominaisuudessa, sen toisen tulisi olla siinä keskivertoa parempi. Ja niitä sairauksia ei tulisi jatkaa: tietenkään sairasta koiraa ei käytetä jalostukseen ja jos pentueessa on sairas, niin sen sisaria hyvin harkiten oikean suvun kanssa.
Miten voimme vaikuttaa pystykorvien geenipoolin laajentamiseen? En osaa tähän vastata näillä käytettävissä olevilla keinoilla. Sukusiitoksen alhaisuus ei tee geenipoolista yhtään laajempaa, koska uusia geenejä ei tule mistään. Voimme koettaa käyttää näitä ulkomaan koiria, mutta täältähän nekin ovat lähtöisin. Niillä saattaa kuitenkin olla takanaan vähemmän tiukkaa sukusiitosta lähisukupolvissa, kuin näillä meidän koirilla.
Populaatiota laajasti käyttämällä voimme koettaa pitää sairauksia aisoissa. Se edellyttää sitä, että käytössä on sitä materiaalia. Kasvattajia tulisi olla reilusti. Kasvattaminen tulisikin nähdä laajempana kokonaisuutena kuin sen yhden pentueen kasvattamisena. Pitää kysyä: Mitä saan aikaan tällä pentueella koko populaatiolle?
Vettä sataa ja marraskuu lähestyy, mutta viimeiseksi pari syksyistä kuvaa meidän ihanista tytöistä. Metsällä ovat nytkin.
Hiiden Hirven 