Koko pentue kävi metelöimässä eläinlääkärillä. Huudosta vastasi pääsääntöisesti Häyhä. Onnea vaan Häyhän perheelle. Onneksi heillä on lyhyt matka palauttaa koira, jos tulevat katumapäälle.
Koirat tutkittiin yksitellen, sirutettiin ja eläinlääkäri kirjasi ne Kennelliittoon. Oikein reippaita lapsia olivat. Sieltä on nyt rekisterikirjat tulossa postitse. Toivotaan, että Posti ei hukkaa niitä.
Yhdellä pennulla oli huomauttamista purennassa. Eli Seitan alakulmahampaat osuvat yläikeneen. Ne estävät leuan normaalin kasvun. Eläinlääkäri suositteli, että maitohampaat poistetaan. Varasin ajan Anidentista, josta löytyvät Suomen parhaat eläinlääkärit tämän toimenpiteen tekemään. Näin toimimalla saamme Seitan purennan aikuisena normaaliksi, eikä sen tarvitse kärsiä kivuista. Alaleualla on hyvää aikaa kasvaa ennen pysyvien hampaiden puhkeamista.
Eläinlääkäri sanoi, että tässä vaiheessa toimenpiteen tekemällä tulokset ovat hyvät. Normaalisti nämä huomataan vasta ensimmäisellä rokotuskäynnillä, ja vielä siinäkin iässä toimenpide auttaa ja purennasta tulee normaali.
Eläinlääkärin todistukset ovat siinä. Jokainen pennunostaja saa tietysti omansa mukaankin, mutta siitä näkee, mitä siitä pennusta pentutarkastuksella oikein tutkitaan.
Sinänsä hassua, että tämä oli viimeinen asia, jota osasin tältä yhdistelmältä odottaa. Yksi syy uroksen valintaan oli sen vahva luusto ja juurikin vahva pää. Suomenpystykorvien leuat saisivat olla vahvempaa tekoa ja siksi se on jalostusvalinnoissa huomioitava asia.
Mutta kuten sanottu, niitä geenejä ei voi koskaan valita. Molemmilla vanhemmilla on normaalit purennat, jostain sieltä takana olevista suvuista tämäkin tulee.
Olemme tutustuneet jo useampaan otteeseen agility-putkeen. Se onkin hauska leikkipaikka. Häkki on ollut keittiössä, jonne on saanut mennä huilimaan tai leikkimään. Sekin on tullut tutuksi.
Kaikenlaisia ääniä he ovat myös joutuneet kokemaan; ruohonleikkuri, toisten koirien haukunta, mopot, autot ja mitä sitä nyt pihapiirissä kuuluu. Tänään meillä kävi pellettiauto. Siitä lähtee melkoinen meteli, kun pellettiä puhalletaan säiliöön. Otin videota, kun puhallus oli käynnissä. Neljä pentua sain samaan kuvaan, viides järsi minun kengännauhojani. Äänet kannattaa laittaa päälle.
Emo imettää vielä, koko ajan vähemmän ja vähemmän tietenkin. Muutamia päiviä enää ehkä, sitten se on loppu. Ensimmäiset pennut pakkaavat reppunsa jo viikon päästä. Kyllä siinä taitaa itku tulla, vai talo rauhoittuukin huomattavasti sen jälkeen ja elämä palailee uomiinsa.
Nuorena se vitsa on väännettävä. Tai teeren siipi haistettava. Vanhaa kansanviisautta se. Kokeiltiin viikonloppuna, miltä se teeren siipi sitten oikein haisee. Ja pennut tietysti kokeilivat, että miltä se maistuu myös. Kuten kokeilevat kaikkea muutakin. Varpaita, hameenhelmoja, ovistopparia, yöpöydän jalkaa ja neniä.
Muutamia kuvia siitä teeren siivestä ja onhan niihin joku pentukin sattunut osumaan mukaan. Kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi.
TurkoosiViolettiTyttöHarmaaVihreä
Seuraavaksi ripustetaan se siipi puuhun. Katsotaan tuleeko löytöjä.
Ensimmäinen metsäretki tehty. Oli vähän huono paikka, ihmisiä ja korkeaa heinää. Mennään seuraavalla kerralla jonnekin parempaan paikkaan. Mutta autolla täytyi sinne ajaa kuitenkin, jotta autoilut on sitten aloitettu. Kyllä sieltä protestia kuului, eivät he nyt ihan heti sinne häkkiin sopeutuneet.
Metsäretkellä on hyvä olla eväät mukana.
Jonossa kuin pienen talon porsaat he kulkevat.
Älkää koskaan uskoko mitä näette netissä. Tässäkään tapauksessa. Viimeinen video on lavastettu. Oikeasti pennut juoksentelivat vähän joka ilmansuuntaan, mutta tässä emä toimi houkuttimena kävellä polkua pitkin. Seuraavaksi mennään vähän helpompaan maastoon.
Isosisko leikkii edelleen pentujen kanssa, kun siihen annetaan lupa. Alkaa raukka olla jo kohta alakynnessä, kun joukolla hyökkäävät kimppuun. Hienosti se osaa kuitenkin niiden kanssa olla, vaikka roikkuvat suupielissä ja hännässä. Salukia ovat päässeet haistamaan (osa), mutta kun se alkaa juosta, voi siinä olla henki pois pienemmiltä, niin sen kanssa ei oikein voi haistelua enempää tehdäkään.
Olga taidetaan säästää näiltä pennuilta, jos se ei itse seuraan änkeä. Hiljan mielestä pennuista on tullut vähän ällöttäviä, kun ne liikkuvat, joten sekään ei innosta tutise ne nähdessään.
Pennut täyttivät neljä viikkoa 24.7. Kuvat saimme lopulta otettua 27.7., enemmän ja vähemmän onnistuneesti, mutta kuvat kuitenkin. Eli pitemmittä puheitta, siinä ne nyt ovat:
Harmaa poika 4 viikkoaHarmaa poika 4 viikkoaVioletti poika 4 viikkoaVioletti poika 4 viikkoaTurkoosi poika 4 viikkoaTurkoosi poika 4 viikkoaVihreä poika 4 viikkoaVihreä poika 4 viikkoaTyttö 4 viikkoaTyttö 4 viikkoa
Pennut pissivät laatikon ulkopuolelle pääosin. Koipien kasvaessa koetamme ehtiä pikku hiljaa ulos saakka. Että olisi edes ajatus siitä, minne ne asiat pitäisi tehdä.
Verhoissa roikutaan, kaikkea maistellaan. Hurjat painit järjestetään vähän väliä, haukutaan ja muristaan. Vieraita on käynyt ja käy koko ajan. Saavat ihmetellä isoja ja pieniä ihmisiä.
Niin ja siis se pentulaatikko – ei siellä enää kukaan nuku, paitsi vahingossa. Ne nukkuvat levällään makuuhuoneessa, keittiössä, olohuoneessa…
Tarha on laitettu pennuille turvalliseksi, eli kanahaukat eivät sinne nyt pääse. Alkavat harjoitella tarhaelämää myöskin. Alla olevassa galleriassa on kuvia viime viikolta (ensimmäiset kolme viime viikolta ja loput tältä viikolta). Yhdessä kuvassa pentutarhassa on myös isosisko, vaikka emä ei ollenkaan sen hoitotaitoon vielä luota. Turhaan tuomittu, sillä isosiskoa parempaa leikkitätiä en ole vielä koskaan nähnyt. On aivan uskomatonta seurata sen olemista pentujen kanssa – se osaa niin hienosti niiden kanssa leikkiä ja niitä hoitaa.
”Mrrrrr” kuuluu sellaisella pikkuorava äänellä, kun nostan harmaan puuhapalleron syliin.
”Mrrrrr” kuuluu sellaisella pikkuorava äänellä, kun nostan harmaan puuhapalleron (termi on lainattu kaverilta) syliin. Hän on suuri ja mahtava metsästyskoira, ettäs tiedätte, ei mikä tahansa fifi. Itsetunto on kohdillaan jo pentulaatikossa.
Painia osataan ja toisia purraan niin vietävästi kuonosta. Hampaat ovat puhjenneet jo osalla ja se ei ole kiva juttu emon kannalta, normaali syöminen on ok, mutta jos alkavat huvitutteilla, niin saavat jo toruja.
Juoksuaskelia otetaan, erilaisia käännöksiä harjoitellaan ja jotkin objektit kiinnostavat jo, kuten pallot. Pentulaatikko vaihdettiin suurempaan viikko sitten. Joku on tullut pentulaatikosta jo uloskin, mutta kun luukun laittaa kiinni, niin siellä ovat ja pysyvät vielä.
Puuhapallerot ovat käyneet jo keittiössä ihmettelemässä vähän isompaa maailmaa. Vielä eivät kauaa jaksa ihmetellä, kun nälkä yllättää. Sen jälkeen yllättää väsymys.
Nyt on sitten se aika, kun aloitellaan kiinteää ruokaa. Maistellaan alkuun. Lähipäivinä saavat aloittaa. Vieraita otetaan pikkuhiljaa ja pienissä erissä vastaan kohtapuoleen. Eivät nämä vielä varsinaisia sirkuksen vetonauloja ole, koska esiintyminen kestää niin vähän aikaa. Päivä päivältä jaksavat kuitenkin enemmän ja enemmän olla hereillä.
Kuvat kolmen viikon iässä pennuista. Jos ensi viikolla päästään harjoittelemaan ulkoilua edes tuossa terassilla, niin seuraavat kuvat voisivat vaikka olla siellä otettuja. Katsotaan, minkälaisia säitä on luvassa.
Violetti poikaTurkoosi poika Vihreä poikaTyttöHarmaa poika
Kiireiset viikot tiedossa nyt, kun kasvavat. Koetetaan näyttää maailmaa mahdollisimman paljon, jotta uuteen kotiin siirtyminen olisi helpompaa ja monia asioita jo nähty ja koettu.
Viimeiseksi vielä pentujen painokäyrä parilta viime viikolta. Painot on otettu välillä eri aikoihin päivästä ja myös päivästä riippuen ovat eri henkilöiden ottamia, mutta tuollainen siitä tuli. Kasvavat, voi todeta.
Dolly rrrrrrakastaa pentuja. Olen sen päästänyt laatikkoon, kun Sumu on lähtenyt ulos ruokittuaan pennut ja voi sitä iloa, kun Dolly saa hoitaa pieniä.
Dolly pesee niitä ja makoilee niiden kanssa laatikossa. Huolehtii, että peput ja naamat ovat puhtaat – siinä järjestyksessä.
Sumu ei vielä ole sitä mieltä, että Dolly osaisi niitä hoitaa, mutta eiköhän se mieli kohta muutu, kun leikkitätiä tarvitaan. Ei se mitenkään kuitenkaan estä jälkikasvuaan laatikkoon menemästä.
Nappisilmät ovat auki. En osaa sanoa miten ne maailmaa hahmottavat, tuskin kovin tarkkaan alkuun, mutta oikein hienot silmät ne ovat. Kaikenlainen juttelu on lisääntynyt pentulaatikossa, siellä ilmeisesti harjoitellaan paitsi vinkumista myös ulvomista, haukkumista ja murisemista. Metkan kuuloisia ovat. Videolla ote siitä äänekkäimmästä hetkestä. Edelleen ne nukkuvat pääasiassa.
Kuvat kahden viikon ikäsistä pennuista seuraavaksi.
Turkoosi poika:
Tyttö:
Vihreä poika:
Violetti poika:
Harmaa poika:
Viikon päästä meillä alkaa olla jo hieman eri meno, saa nähdä joko silloin joku tai useampikin ryömivät ulos pentulaatikkosta.
Kuka muistaa Zhu Zhu Petsit? Ne ovat niitä paristoilla toimivia hamstereita, jotka sanovat liikkeelle lähtiessään mm. ”Let’s go!” Pennut näyttävät ja kuulostavat ylipainoisilta Zhu Zhu Petseiltä. Silmät vaan ovat vielä kiinni. (Artikkelin kuva on törkeästi varastettu netistä. En löydä ”omia” zhu zhu petsejä kuvattavaksi.)
Viikon ikäiset pystykorvat ovat niin lihavia, että en ollenkaan tiedä miten ne pääsevät ikinä jaloilleen. Ohessa ensimmäisen viikon painokäyrät. Siinä on kaksi lukua ensimmäiselle päivälle, sillä punnitsin ne jo ensimmäisenä iltana (synnytys oli aamuyöstä). Viimeinen punnitus tässä käyrässä on lauantailta.
Kyllä saa emä syödä ja juoda saadakseen noille ruoat tuotettua. Mutta hyvin se näyttää onnistuneen ainakin toistaiseksi. On ollut rauhallista, kunhan saavat syödäkseen, niin nukkuvat.
Hilja on käynyt pennut jo salaa haistelemassa ja niin Dollykin. Dolly tosin teki heti ensimmäisenä päivänä salarynnäkön pentuhuoneeseen, koska ei voinut ymmärtää, miksi niitä ei pääse vielä katsomaan. Sumu ei ollut lainkaan ilahtunut ryntäyksestä, mutta karkulainen saatiin napattua ennen kuin hän ehti pentulaatikkoon. Molemmat haistelivat pennut tarkkaan, kun annoin sinne yksitellen luvan kanssa mennä. Saa nähdä, leikkiikö Dolly isosiskon asemassaan niiden kanssa vähän ajan päästä.
Kuvia kahdeksan päivän iässä otettiin tänään. Kohta alkavat raotella silmiään, siltä vaikuttaa.
Tyttö 1 vko Tyttö 1 vko Harmaa poika 1 vkoHarmaa poika 1 vko Vihreä poika 1 vkoVihreä poika 1 vkoTurkoosi poika 1 vko Turkoosi poika 1 vko Violetti poika 1 vko Violetti poika 1 vko
Ehdimme vielä tehdä muutaman rästissä olevan asian kotona, ennen kuin täällä on täysi hulina päällä. Seuraavissa kuvissa saatte ihastella niiden auki olevia silmiä.
Pennut ovat olleet varsin rauhallisia, pentulaatikossa on hiljaista. Se kertoo, että kaikki on hyvin. Ne nukkuvat ja syövät ja taas nukahtavat. Ainoastaan silloin, kun ne nostetaan puntarille, ne ilmaisevat tyytymättömyyttään. Mutta neuvolatarkastukset on suoritettava, jotta nähdään, kasvavatko ne tarpeeksi. Ja kyllä kasvavat, voin kertoa. Laitan painokäyrän ihmeteltäväksi viikon tienoilla.
Sumu voi hyvin, olisi lenkille lähdössä. Kyllä se täytyy ihan pian ottaa pienille lenkeille mukaan. Sen verran, että pennut pärjäävät.
Mutta asiaan; kuvat kaikista pennuista. Ne moshaavat sen verran, että potrettien ottaminen ei ole kovin helppoa eivätkä kuvat aina onnistu toivotusti – silti jotakin saatiin muistikortille. Ikää on kuvissa kaksi vuorokautta ja rapiat päälle.
Turkoosi poikaTurkoosi poikaTyttöTyttöVihreä poikaVihreä poikaVioletti poikaVioletti poikaHarmaa poikaHarmaa poika
Pyitä on löydetty ja niitä on seurattu. Fasaanit tunnistetaan ja seurataan. Kauriin perään on lähdetty. Pienestä ne kaikkea jo osaavat – kyllä on syvällä geeneissä riistaveret. Kun ei se pääkään ylety edes ruohikon yläpuolelle tuolla pelloilla kävellessä, saati että pääsisi ryteikössä etenemään.
Marjastaa se osaa myös. Vadelmista Dolly tykkää tosi paljon ja kaikki puutarhan marjat se on syönyt, mihin on ylettänyt.
”Karviaisia, nam!”
Ollaan edelleen jatkettu lenkkiä pellolla, ei ole asfaltille ollut asiaa tällä kuumuudella. Paitsi nyt taitaa helpottaa – sade on alkanut. Kyllä oli pieni järkyttynyt tänä aamuna, kun alkoi sataa: ”Äiti, mitä kummaa tuolta taivaalta tulee?” Ei ole täällä satanut ollenkaan koko kesänä. Ruoho on auringossa palanut ruskeaksi, vain rikkaruohot kukoistavat, vähän vajavaisesti nekin. Isotkin puut ovat alkaneet kuivua pystyyn. Kukat kukkivat vain niukasti. Sade on todella tervetullut. Toivottavasti edes ne puut pelastuvat. Koiria voi lenkittää enemmän, nyt ollaan käyty aikaisin aamuyöllä, alkaa sekin vähän jo tuntumaan.
Ei ole meillä ketään pentua hoidettu näin antaumuksella aiemmin. Tädit osallistuvat edelleen emon lisäksi hoitoon; Leia leikkii, samoin Hilja. Olga tykkää pennusta, vaikka ei sitä haluakaan tunnustaa. Isla sen sijaan sairastaa, lääkärissä on käyty ja diagnoosia odotellaan – toivottavasti sellainen saadaankin. Ja se ruoka-asia jatkuu: emon kanssa syödään samasta kupista tai vaihdetaan kuppeja. Nälkä ei ole enää niin usein kuin aiemmin. Neljää kertaa päivässä ei suostu syömään, kolmekin juuri ja juuri. Hieman närppii päivällä ruokaansa. Tosin koulutusnamitkin täyttävät vatsaa. Ostin sen vuoksi Ziwipeakin ruokaa koulutusnameiksi, ettei kaikki olisi ihan turhaa energiaa. Kyllä muuten maistuu hyvin.
Käytiin Helsigissä tapaamassa veljeä. Tiedättehän sen ajatuksen, että ne pennut siellä sitten sulassa sovussa leikkivät ja niillä on tosi kivaa. Ei ollut Dollyllä kivaa; se tunnisti kyllä heti veljensä ja tappelu alkoi sillä sekunnilla, kun astuimme portista sisälle. Oli kai jäänyt jotain lapsuudesta hampaankoloon. Vaan osasihan se velikin ärsyttää: puri hännästä ja nousi selkään. Dollyllä en sellaista ilmettä ole nähnyt ennen – se oli tosi pahana. Että eikö näistä sisaruksista jo kerran päästy eroon. Se ei kotona koskaan, edes emon kanssa, ole ollut tuollainen. Se on aika alistuva kotioloissa isoille koirille (järkevää) ja mitä olemme leikkineet koirakoulussa, on kaikki mennyt todella hienosti. Kyllä ne hetken kaivelivat yhdessä, että ei se ihan koko aikaa tappelua ollut. Suku on pahin, eikö? Palautui mieleen, miksi päädyimme valitsemaan Dollyn: se oli niin pahansisuinen, ettei sitä olisi voinut kenellekään myydä. 😅
Mutta se veli, se vasta olikin komea. Mahdottoman hieno nuori pystykorva. Kyllä minä sitä aion käydä toistekin katsomassa, ilman Dollya tosin. Yhtään kuvaa en siitä kyllä saanut, sattuneesta syystä.
Ihme kapistus, miettii Dolly.
Meillä ehdittiin tässä yksi päivä askarrella vähän lisääkin; nappikuulokkeet lyhennettiin Dollylle sopiviksi, näin päättelimme. Hän ehkä halusi kuunnella musiikkia tai kirjaa, mistä sen tietää. Siivoamisesta Dolly pitää, on ihana roikkua siinä siivousvälineessä. Nyt vasta ensi kertaa laitoin robotti-imurin päälle, se olikin hassu kapistus Dollyn mielestä. Olen odotellut, että varmasti ei enää pissoja olisi sisällä ja nyt se aika on koittanut. On mennyt nyt päiviä, että Dollyn kaikki pissat on tehty ulos. Kesällä ovet ovat auki ja se on saattanut herätä hiljaa ulkoa ja kävellä sisälle pissalle, mutta nyt ne ajat taitavat olla jo ohi. Toki asia vaatii viitseliäisyyttä itseltä, onhan se edelleen vietävä sinne pihalle.
Ulko-ovien ollessa auki koko kesän, on meillä ollut kärpäsiä ja perhosia sisällä varmasti enemmän kuin ulkona. Niitä Dolly sitten listii keittiön valkoisiin verhoihin emän opastuksella. Eivät muuten varmasti lähde enää ikinä puhtaaksi. Ei ole halpaa koiran omistaminen, ei. Vähän väliä pitää uusia jotakin, millä olisi vielä ollut reilusti käyttöikää jäljellä. Mutta olisiko sitä onnellisempi silloin – ei varmasti olisi. Nenänkuvat ikkunoissa, kuluneet lattiat ja hiekka sohvalla – siitä se onni tulee. Että eletty on.
Nyt kun helteet vihdoin helpottavat, voidaan käydä kaupunkikävelyilläkin. Tutustua taas uusiin paikkoihin. Harjoitella vaikka eri liikennevälineissä matkustamista. Eivät nämä kyllä mitään pelkää, mutta tottua pitää kuitenkin.
”Leia huolehtii minusta hyvin.”
Leialla on valeraskaus juuri nyt – Dolly yritti imeä maitoa Leialta tässä eräänä päivänä. Olisi se sitä ruokkinut, jos olisi maitoa tullut. Dolly edelleen kiertää kaikkien vatsanaluset, jos jollakulla olisikin sitä hyvää maitoa – imetys ei unohdu helpolla ei.
Dolly on erinomaista seuraa, ei tule aika pitkäksi. Jos se ei ole kiusaamassa muita koiria, se keskittyy varastelemaan tavaroita. Koitapa pestä ikkunoita, kun ipana juoksee tarvikkeet suussa ympäri asuntoa ja avoimesta ovesta ulos pihalle. Ei se kauaa jaksa varastella, ikää kun tulee, alkaa vakavoituminen.
Aito suomalainen paperisilppuri. Sopii jokaiseen toimistoon. Perusteellinen ja tehokas.
Ensiksi, pentujen valokuvat (ne kamerasta koneelle siirretyt) ovat löytyneet. Sen sijaan muutama tuhat muuta valokuvaa on tällä hetkellä kadoksissa. En edes jaksa alkaa miettiä, miten…
Dolly on kasvanut kohisten. Jalat ja korvat ja kuono ovat venyneet pituutta siihen malliin, että siitä saattaa tulla pystykorvan asemesta vinttikoira. Ei kai sentään sellainen, mutta kohta alkaa olla emonsa kokoinen. Pylly on korkeammalla kuin pää (karrikoidusti -kasvuun liittyvä karmea takakorkeuden jakso, kuuluu asiaan) ja jalat ovat vinksin vonksin (ja muu koira vähän heikunkeikun). On se silti mahdottoman söpökin, ei sillä.
Dolly 14 viikkoa
Dolly on hurjan fiksu. Se oppii kerrasta, kun osaa vaan oikein opettaa. Oikea-aikainen palkkaus on salaisuus. On keskityttävä todella paljon itse, että saa palkan kohdilleen. Koirakoulussa on jaksettu keskittyä nyt paremmin. Syynä saattaa olla väliseinä meidän ja muiden väliin, jonka aina saamme helpottamaan uusien asioiden kouluttamista.
Metsään tekisi mieli, mutta tämä kuumuus… ei oikein ole sinne asiaa. Ollaan käyty aamusta aikaisin siellä, niin ei ole vielä kamalan tukalaa. Aika pian pieni siellä kuitenkin väsähtää – syksyn raikkautta odotellessa…
Dolly on ollut paitsi kiinnostunut linnuista myös jäljestänyt hirveä. Äitinsä tyttö siis. Mahdottoman ylpeä olen tenavasta, vaikkei mitään varsinaisia riistatöitä olekaan korkeassa 14 viikon iässä vielä ollut. Ehditään vielä niihinkin, kunhan alkaa jaksaa enemmän mennä metsässä. Aika pieni on vielä aika, jonka jaksaa siellä ns. keskittyä. Ehkä 20-30 min.
Kuumuus on ottanut pennunkin voimille. Päivällä nukutaan vaan, illasta sitten alkaa emon (ja muiden) kanssa riekkuminen. Jos meillä on jotakin hukassa, kuten sukka, sandaali, talouspaperirulla tai vaikkapa lattiarätti, sen voi käydä hakemassa takapihan nurmikolta. Sinne on kasattu mahdottoman suuri määrä erinäisiä aarteita, joita pennun tielle on sen talossa kuljeskellessa osunut. Voi pieni murunen – ajatella, miten ihania esineitä tämä maailma onkaan täynnä.
Hampaat alkavat vaihtua – ikenet taitavat jo kutista, sillä ensimmäiset vähän vaarallisemmat aktiviteetit on jo ehditty suorittaa: televisioantennin johto oli purtu poikki (kyllä se alunperin oli sijoitettu sinne kukkaruukun taakse, mutta lapset olivat kai ruukkua siirtäneet älyämättä, että se oli siinä tarkoituksella) ja korvatulpat syöty. Nyt odotamme jännityksellä, milloin ne mahdollisesti pilkistäisivät jätösten seasta…
Toisinaan saan katsoa hetken, ennen kuin tiedän, onko siinä sohvalla emo vaiko pentu – alkavat olla kohta samankokoisia ja aivan toistensa näköisiä – silmänsä pentu on ainakin perinyt isältään, varmasti muitakin ominaisuuksia, jotka alkavat näkyä, kun ikää tulee enemmän.
Äiti ja tytär
Sumu hoitaa pentua edelleen paljon; leikittää sitä, antaa sen syödä ruokansa (emon ruoka on toki paljon parempaa kuin ne omat pentunappulat) ja on todella huolissaan, kun pentu lähtee yksin meidän mukaamme (metsään, pentukouluun jne.) sekä tarkastaa sen huolellisesti, kun pentu palautuu kotiin. Se painii Dollyn kanssa antaen pennun selättää itsensä ja juoksuttaa sitä pihalla. Toki se myös huomauttaa pennulle, mikäli tämä on mennyt joissain asioissa liiallisuuksiin esimerkiksi puremalla liian kovaa tai muuta vastaavaa. Luistaan emä ei haluaisi luopua pennun hyväksi, mutta ensin muristuaan se kuitenkin antaa ne pennulle. Saa nähdä kauanko Dolly saa emän ruoat ja luut syödä. Joka tapauksessa on ollut mitä mahtavinta seurata myös tätä kaksikkoa, emän huolehtimista jälkikasvustaan.
Mamma-koira saa kyytiä taas – Isla valvoo tapahtumaa
Vajaan parin viikon päästä on tehosterokotus. Vaikka ollaankin käyty koirakoulussa ja vinttikoiraradalla, niin koirapuistoja olemme välttäneet. Emmekä me siellä puistossa muutenkaan käy kuin silloin, jos ne ovat tyhjä. Tässä ihan lähellä on myös sellaiset aidatut isot alueet koirille, joita voi vuokrata vaikka omalle laumalle. Siellä olemme joskus käyneet, mutta toki paikkaa voi verrata koirapuistoon, eli ei sinne pienen pennun kanssa hankkimaan mitään sairauksia. Ja aikamoiseksi harmiksi kuumuus on estänyt kylille menon – kuumalla asfaltilla ei ole mitään asiaa kävellä tuossa helteessä. Koetamme hyödyntää nämä muutamat viileämmät päivät, että pääsisimme ihmettelemään liikennettä edes tuohon kylälle. Olen vienyt pentuja yleensä myös vähän isompaan kaupunkiin, tämä oma kylä on aika pieni. Jotta tottuisivat kaupungin hälinään ja osaisivat siellä kulkea jatkossa hyvin.
Kyllä pennusta pidetään hyvää huolta; paitsi emä, sen laskevat ruokakupilleen myös molemmat laikat. Olga väistää pois kokonaan ja Hilja syö pennun kanssa yhdessä. Hilja ja Leia leikittävät pentua melkein aina, kun pentu sitä ”vaatii” ja Olgakin on innostunut sen kanssa toisinaan leikkimään. Tässähän aikuiset myös opettavat pentua samalla, että ne leikkivät silloin kuin itse haluavat, eivät aina silloin, kun pentu sitä haluaa. Emä haluaa silti aina katsoa päältä ja puuttuu leikkiin, jos sen mielestä toiminta menee liian rajuksi. Leialta (nuoremmalta salukilta) olen voinut jättää kennelkopan jo pois jokin aika sitten, mutta vanhempi saluki joutuu sitä edelleen käyttämään. Se ei ole aivan kunnossa ja makoilee paljon, jolloin sitten Dollyn mennessä häiritsemään nukkuvaa eläkeläistä, antaa se pennun kuulla kunniansa. On parempi, että se kuulee kunniansa sen kopan kanssa kuin ilman koppaa, joten vielä ei ole aika sitä ottaa pois. Toki koetamme eläkeläiselle tarjota rauhallista paikkaa olla, mutta se ei halua yksin missään oven takana olla vaan seurassa. Tottakai on aikoja, jolloin Dolly on tarhassa ja yöt ne nukkuvat eri osoitteissa eli sen tarvitse koppaa koko aikaa pitää, silloin vaan, kun on pennun kanssa samassa tilassa kotona. Lenkillä ei ole mitään ongelmaa, ongelma on sen oman paikan vartioiminen.
Aasinsiltana…aikanaan, pari vuosikymmentä sitten, saimme hyvän neuvon tuon koiran oman paikan suhteen. Eli jos koira on ottanut paikan jostain, on aivan turha mennä sitä väkisin siirtämään. Et sinäkään väistä pedistäsi, jos olet sinne jo kerran nukkumaan käynyt. Siksi aina, jos pitää koiraa siirtää, niin tee se namin avulla. Herkun perään koira lähtee itse ja katso, sen paikka on tuolloin taas vapaa ja voit hyvin siihen itse asettua tai tehdä jotakin muuta, mitä olit sillä tilalla aikonut sitten tehdäkään. Tuolla tavoin estät ongelmien syntymisen itsesi ja koiran välillä.
Pennuilla on aivan mahtavat kodit, miten kiitollinen olenkaan, että pääsivät niin ihaniin perheisiin asumaan. Jokainen on osa perhettä ja saa varmasti huomiota sekä rakkautta roppakaupalla. Niiden kanssa puuhataan paljon arjessa ja pääsevät kaikki metsälle aikanaan. Voisiko kasvattaja enempää toivoa?
Dolly kiskoo salukia hännästä. Dolly puree kenkiä. Dolly kiskoo salukia hännästä. Dolly varastaa kaikki talous- ja wc-paperit, mitkä saa hampaisiinsa. Dolly kiskoo salukia hännästä. Dolly ei suostu leikkimään omilla leluilla. Dolly kiskoo salukia hännästä. Dolly hakee pyykkikorista sukkia. Dolly kiskoo salukia hännästä. Dolly puree kaikkia sähköjohtoja. Dolly kiskoo salukia hännästä. Dolly haluaa syödä vanhojen koirien light-ruokaa, ei omaansa. Dolly kiskoo salukia hännästä. Dolly puree tuolinjalkaa. Dolly kiskoo salukia hännästä. Dolly puree pöydänjalkaa. Dolly kiskoo salukia hännästä. Dolly läikyttää vedet kupeista polskuttelemalla niissä. Ja Dolly kiskoo salukia hännästä.
On ollut niin kuuma, ettei itse jaksa viedä Dollya minnekään eikä oikeastaan voikaan, täytyy vaan keskittyä hengittämiseen päivän kuumimpina tunteina. Dolly ei haluaisi keskittyä siihen, Dolly haluaisi tehdä asioita. Kukaan muu ei haluaisi tehdä mitään, ennen kuin viilenee.
Ajattelin kysyä kasvattajalta, josko tämän voisi palauttaa? Että on vähän liian villi. En minä kai tällaista toivonut? Jos joku nuorempi jaksaisi juosta sen perässä. Sitten muistin, mistä se olikaan lähtöisin. Ettei sitä voikaan palauttaa. Kai sen kanssa on vaan selvittävä.
No enhän minä tätä voisi oikeasti minnekään palauttaa.
Aamulla varhain, kun ei ole vielä niin kuuma, olemme käyneet kävelyllä pellolla. Dolly on saanut olla lenkistä 95% vapaana, niin on paljon helpompaa. Vaan on se kuuma aamullakin, loppulenkistä Dolly hakeutuu varjoon pötköttämään. Yhtenä aamuna juoksin muun lauman (-1 saluki) kanssa Dollyn perässä pellolla, kun se suuntasi varisten sekaan. Ei mitään itsesuojeluvaistoa kyllä ole penikalla. Tulee se kutsusta luo, sentään. Vanhempi saluki sairastaa. Saa nähdä, toipuuko.
Dolly on käynyt pentukurssilla nyt kaksi kertaa. Se jaksaa keskittyä 5 toistoa ja sitten se haluaa mennä toisen koirien luo. Ei siinä mitään, mutta se ilmoittaa asian vinkumalla. 🙉 Pystykorvien kanssa tuo määrä toistoja on varsin hyvä, ei tarvitsisi tuotakaan. 1-2 kertaa jonkun asian toistamista on mielestäni riittävä, nämä eivät halua tehdä samaa asiaa monia kertoja vaan pitävät vaihtelusta. Niin koira kuin ihmispuolella jonkin asian opettelu vaatii toistoja, siksi niitä tehdään. Ja asioiden opettelu erilaisissa ympäristöissä on tärkeää. Jos osaa kotona istua ei se tarkoita, että osaisi muualla. Erilaisissa häiriöissä oppiminen on tärkeää. Jotta ylös ja ulos niitä harjoittelemaan. Menisin, jos ei olisi niin kuuma…
Dolly kävi ampumaradalla viime viikonloppuna. Ei pelännyt paukkuja. Täytyy jatkaa radalla käymistä säännöllisesti, jotta on hyvin totutettu laukauksiin ennen metsästyksen alkamista.
Dolly ei välittänyt paukkeesta.
Sitten Dolly kävi kokeilemassa uusia uima-/pelastusliivejä. Hyvin toimivat. Tehdään sitäkin säännöllisesti. Haluan viedä sen muutaman kerran vauvauintiin ihan uimahalliinkin, muistaakseni ohjeistivat, että neljän kuukauden iässä ne ymmärtävät alkaa karttaa vettä, joten kesän jälkeen sitten.
Pari kertaa on päästy metsään – kyllä se vaan pienestä saakka siellä on kuljettava. Jos olisi vähän viileämpi, niin olisi mukavampaa. En valita, lämmin ei luita riko, mutta kunhan mainitsen. En haluaisi myöntää, mutta kyllä sitä syksyä jo odottaa. Onneksi salukilla on näyttelyitä ja juoksutreenejä ja Dollyllä pentukurssi, niin ennen kuin oikeastaan huomaakaan on jo syyskuu. 😎
Hurjan fiksuja nämä pennut ovat. On ihana nähdä se välähdys silmissä, kun pentu tajuaa, mitä siltä pyydetään. Käymme pentukurssilla Hyvinkäällä Koirakoulu Visiolla, jossa opettaminen tapahtuu sheippaamalla – on hyvä, että asiat opitaan sillä tavoin. Pentukurssilla voi leikkiä pienen hetken toisten pentujen kanssa, mikä on ihanaa, koska pentuleikkikouluja ei ole. Dolly ei ole yhtä täpäkkä kuin emänsä muiden pentujen kanssa – varmasti elämää helpottava tekijä.
”Lieköhän miten vaarallinen tuollainen seisojan pentu?”, pohtii Dolly.
Ensi viikolla on ensimmäinen rokotus ja ikää 12 viikkoa. Aika on varattu jo. Passin saa 16 viikon rokotuksella, se otetaan sitten – suunnitelmia maasta poistumiseen on. Ei vielä tänä vuonna, mutta ensi vuoden puolella kyllä.
On ongelmia saada kuvia siirrettyä kamerasta koneelle ja niiden aiempien kuvien läpikäymisen kanssa on todella suuria vaikeuksia. Kone näyttää hukanneen ne. Jatkan etsimistä, todellakin haluaisin ne löytää. Tämä vaikuttaa vaan liian tutulta; Sumun kuvat ensimmäiseltä talvelta ovat hävinneet jonnekin bittiavaruuteen eivätkä ole ilmoittaneet olemassaolostaan sen koommin.
Dolly ei sitä tiedä, mutta Hilja-täti kävi niitä aina säännöllisesti nuuskuttelemassa pienenä. Hilja on ihan paras painikaveri Dollylle; sitä voi purra kovaa ja se ei välitä siitä (auta armias, jos se pääsisi salukia tuolla lailla puraisemaan). Hilja on jopa jättänyt lenkin väliin, kun Dolly vinkui oven takana meidän perään. Se kieltäytyi lähtemästä (muista aina kuunnella koiraa) ja jäi kotiin leikkimään pennun kanssa. Se on varmasti maailman paras ja turvallisin aikuinen leikkikaveri Dollylle. On erikoista, miten se kuuden vuoden iässä jaksaa pennun kanssa vääntää. Toisaalta, se on kyllä ainainen pentu itsekin…
Hiiden Hirven 