Dollyyn on todenteolla kesällä iskenyt The Mu_kkuikä. Se on kiukutellut ja kieltätynyt yhteistyöstä, haastanut emäänsä ja ollut huonotuulinen.
Voihan olla, että sitä on ärsyttänyt se, ettei se enää ollut ainoa Wauva talossa. Kerran, kun en sitä pystynyt huomioimaan pentujen vuoksi, se napsi huolella hoivaamastani alocasiasta lehdet. Kaksi jätti ja niistäkin toinen putosi pois.
Olen sitä paijannut kovasti ja koettanut kertoa, että kyllä se on edelleen minun oma Wauvani, jotta eiköhän se tästä taas, kun on palattu normaaliin arkeen.
Se on kokeillut nyt kaiken. Jos sitä kutsuu luokse, lähtee se 180 astetta juuri siihen toiseen suuntaan. Jos sitä käskee lopettamaan jonkin, ei varmasti lopeta. Ja mikä on todennäköisyys tämän kanssa, että antaisi metsässä hyvin kiinni? Meillä oli villi veikkaus, mutta se todistettiin vääräksi. Kuten sekin veikkaus, että Dolly olisi liian raju linnulla.
Dolly ja Sumu siis kävivät Ruotsissa menneellä viikolla kanalintujahdissa ja saivat mukaansa Aku -veljen myös!
Marko kertoi reissusta pyynnöstäni, joten tässä se kertomus.
”Lähdimme Ruotsiin elokuussa linnustuksen aloitukseen Mikan, Akun ja omien pikinokkien Dollyn ja Sumun kanssa. Ruotsissahan linnustus alkaa jo 25.8, eikä siellä ole ruuhkaa silloin, ruotsalaiset kun eivät oikein ymmärrä, että joku syö kanalintuja – noh eiväthän he ymmärrä juuri koiristakaan ;). Hirvijahti on se heidän juttunsa, se alkaa syyskuun ensimmäinen ja sitä aikaa on ehkä parempi välttää pystykorvien kanssa.

Tarkoituksena oli antaa nuorille koirille mahdollisuuksia lintutöihin ja uusia maastoja tutkittaviksi, molemmissa onnistuttiin mielestäni erittäinkin hyvin. Mika oli sateliittikuvista tiedustellut potentiaalisia maastoja alueen sisältä, onnistuen siinä erinomaisesti ja koirille oli joka päivä tarjota uusi maasto. Ilmat olivat kahtena ensimmäisenä päivänä melkeinpä helteiset, elokuun loppua kun vielä elettiin, minkä takia koiria ei voitu vielä pitkään metsässä juoksuttaa.
Hellettä oli ollut kotonakin eikä koiria oltu laskettu ennen reissua irti ollenkaan, joten suuria odotuksia ei hakutyöskentelystä ollut. Ruotsissa ei kanalintuihin kohdistu suurta metsästyspainetta, eikä siellä myös pienpetojen osalta ole ainakaan supikoiraa. Syystä tai toisesta lintukanta ei ollut ihan sen veroista mitä yleensä Ruotsista hehkutetaan, vaan löytyipä niitä lintuja siitä huolimatta.
Ensimmäisenä päivänä oli tarkoitus tarjota mahdollisuus Sumulle lintuhaukkuun, joka vielä edellisellä viikolla oli imettänyt pentujaan. Otin Sumun autosta ja lähdimme kävelemään maastoon, Dollyn protestoidessa armottomasti takaluukun koirahäkissä. Takaluukun jätin tuuletushakaan, jotta ilma kiertäisi auton sisällä, jättäen noin kymmenen sentin raon siihen. Muutaman sata metriä käveltyämme yllätys oli melkoinen, kun matkassa olikin kaksi pystykorvaa.
Dolly oli murtautunut ensin häkistään avaten jollain ihmeen keinolla ensin koirahäkin salvat ja sitten luukun pienestä raosta tunkenut itsensä ulos. Jotta Dolly ei rikkoisi hampaitaan koirahäkkiin, päätin vaihtaa marssijärjestystä, sillä Sumu on tottunut reissaaja ja tietää pääsevänsä kyllä metsään, vaikka aamusta jäisikin vielä autoon.
Maastot Sveaskogin mailla eivät juurikaan eroa Metsähallituksen maista, lappilaista talousmetsää enimmäkseen. Dollyn haun ulottuvuus oli viime syksynä ollut n 100-200 metrin tietämillä ja sitä se olikin ensimmäisenä päivänä, toki lämmin ilma pehmitti koiraa vielä nopeasti. Tarkoituksena oli olla noin kaksi tuntia ja kiertää ennalta suunniteltu lenkki maastossa mikä hieman venähti hitaasta tahdista johtuen.
Autolle päin käännyttäessä saavuimme vaaran rinteen ja jängän rajamaastoon, sellaiselle hieman märälle nuorta sekametsää kasvavalle vyöhykkeelle. Dolly oli tässä vaiheessa jo hieman väsynyt, ja haki noin 50 metrin ulottuvuudessa. Aina sen koiran ei tarvitse kuitenkaan olla kovin kaukana ja niinpä Dollyn ylösajamana maasta nousi metsopoikue.
Poikue ei ollut kovin iso, siinä oli kahdesta kolmeen lintua, joista yhdestä Dolly sai ensihaukun. Haukku oli noin sadassa metrissä minusta ja aloin hiipiä heti haukulle, Dollylle kun ei vielä ollut lintua pudotettu. Haukulle pääsemisessä on aina haasteita ja paljonkin riippuu tuurista minkälaiseen tiheikköön lintu karkkoaa ja kummalle puolelle puun runkoa se päättää istua.
Haukkua oli jo kestänyt muutaman minuutin ja tiesin olevani jo sillä etäisyydellä, että pystyisin haulipiipulla linnun pudottamaan. Dollyn näin kyllä mutta ei havaintoa linnusta. Muutaman minuutin haukun ja tiirailun jälkeen se taas karkkoaa puusta. Maasto oli tiheää, mikä osittain olikin myös onni, sillä lintu karkkosi vain sata metriä jääden liki oksattoman koivun karahkaan istumaan.
Dollylle sadan metrin seuraaminen ei sinänsä ole juttu eikä mikään ja nopeasti se jo olikin oletetulla paikalla johon lintu oli laskeutunut. Nopeasti pienen kyselevän haukun jälkeen lintu paljastaa istumapuunsa ja Dolly saa linnusta haukun uudelleen. Pienen sivuttaissiirtymisen jälkeen näen koivun oksalla istuvan koppelon, jonka tiputtaminen siitä Dollyn haukkuun olikin jo varsin helppoa. Dollyn ensimmäinen tiputus oli siinä ja eipä se olisi hienommin voinut tullakaan, siltä se ainakin aina tuntuu! [Toim.huom. Myös Sumun ensimmäinen lintu on pudotettu uusintahaukkuun.]

Tätä vartenhan tänne oltiin tultu ja nopeasti Dolly ottikin kehitys askeleita eteen päin. Lintuja löytyi jatkossakin ja haukkuun saatiin pudotettua vielä toinenkin lintu. Haku kehittyi roimasti, ulottuen välillä yli neljän sadan metrin! Säännöllisesti haku ulottui 150-350 metrin välille, tyypillisesti 250 metrin paikkeilla ja se oli nopeaa. Dolly laukkaa koko ajan metsässä ja seuraamista voisi kuvailla, kuin metsässä lentäisi pieni punainen nuoli.
Saatiin niitä lintuja myös Sumulle, jonka pennut olivat siis luovutettu edellisellä viikolla, sen kärsiessä vielä hormonien vaikutuksesta. Vaikka Sumu ei vielä kunnossa ollutkaan, sen löytökyky on silti kyllä ilmiömäinen. Haukkuja saatiin, niistä kolme tiputusta ja paras näistä 20 minuutin koppelohaukku 600 metrissä, sinne haukulle joutui jo hieman kävelemään, varsinkin kun en suoraa osaa metsässä kävellä lainkaan.

Sumun haukkutyöskentely on myös erittäin hyvää, se aloittaa harvakseltaan ja linnun kuunnellessa tihentää sitä, merkaten istumapaikan oksan tarkkuudella.
Aku, Dollyn veli, sai myös paljon löytöjä ja haukkuja aikaan, ainakin kaksi 10 min haukkua tuli. Aku on varsin lupaava niin ulkomuodon kuin metsästysominaisuuksien puolesta mutta myös varsin energinen pakkaus. Näistä haukuista Mika ei tiputtanut lintua Akulle, eikä siihen tarvetta ollutkaan. Akullehan lintu pudotettiin jo viime syksynä. Haku myös Akulla kehittyi roimasti ja lintuja löytyy, se on tärkeätä. Kokemuksen myötä, kun haukulla vähän rauhoitutaan, alkaa reppu täyttymään linnuista. Kaiken kaikkiaan reissu oli varsin onnistunut, sää viileni loppua kohden ja koirat olivat väsyneitä sekä tyytyväisiä, seura oli hyvää, siitä kiitokset Mikalle ja Akulle!”
Oletuksemme osoittautuivat siis vääriksi. Dolly antoi hyvin kiinni autollakin (kuten myös viime vuonnakin) eikä ollut liian raju. Aloitti haukun varovasti, lintu pysyi siinä.
Reissu oli siis kaiken kaikkiaan menestys, nyt vain toivomme lisää samanlaisia. Suomessa jahti alkaa tulevalla viikolla, ajamista siis riittää.




































































































