Pahoitteluni, että 6 viikon iässä otetut kuvat tulevat vasta tänään, kun pennut ovat jo seitsemän viikon ikäisiä. Tämän päivän teemana onkin ottaa 7 viikon kuvat (jotka saatte ehkä sitten, kun pennut ovat 8 viikkoisia) ja näätä. Sen pidemmittä puheitta: pennut täyttivät 6 viikkoa 20.5.21 ja kuvat otettiin 22.5.21.
Kyllä saavat nyt pennut kärsiä; mamma-koira on päättänyt vähentää maitobaarin tarjontaa. En kyllä laisinkaan ihmettele miksi, kun tuollainen natiainen puraisee varpaasta. Lisäksi ne painavat kaikki yli kaksi kiloa, joten yhteispaino on enemmän kuin mamma-koiralla. Kannatan ajatusta – alkaa olla mahdollisen rajamailla. Murina kuulostaa hurjalle, mutta kukaan ei loukkaannu vieroituksessa (muuten kuin hieman henkisesti ehkä) – Sumu haluaa selvästi olla pentujen kanssa mutta imetys loppukoon. Tämä on erittäin hyvä asia, ovat sitten vieroitettuja ennen luovutusikää. Eikä tarvitse ihmisen siihen puuttua, vaikka myönnän, että alkuun hieman hämmennyin murinasta. Tämähän on ensimmäinen pentue. Sumu hakeutuu koko ajan pentujen seuraan ja leikkii sekä juoksee pihalla niiden kanssa. Ratkoo niiden välisiä riitoja. Edelleen puolustaa niitä muulta laumalta. Olen tavattoman ylpeä siitä, miten se jaksaa niiden kanssa touhuta. Myöhään illalla ja yöllä se on vielä imettänyt ilman murinoita.
Sumu on oksentanut pennuille ruokaa, sekä pihalle tarhaan että koppiin sisälle – meidän on otettava sieltä Ruti-Rexit pois (ja vaihdettava pyyhkeet tilalle) mikäli tämä vaihe kestää kauankin. Olen nähnyt sen opettavan pennuille, miten sitä oksennusta voi syödä syömällä sitä itse niiden kanssa. Joidenkin korviin saattaa kuulostaa ällöttävälle, mutta tämä on täysin normaali vaihe pentujen elämässä.
Pennut ovat nyt tutustuneet koko isoon aidattuun pihaan, saaneet kuopsutella hiekkakasassa ja kirmata nurmikolla. Kiivenneet portaita ja muksahdelleet sieltä alas. Tavanneet myös nuoremman salukin Leian, joka on todella leikkisä ja ystävällinen, mutta melko iso pitkine koipineen, jonka vuoksi en oikein uskalla sen antaa leikkiä pentujen kanssa, ettei mitään satu, jos joku jää sen jalkoihin. Leia kyllä näyttää rakastavan pentuja kovasti ja livahtaa aina kun mahdollista tapaamaan niitä.
Parviäly – toimii koiranpennuillakin. Koetapa mennä vaikka kylpyhuoneeseen yksin, kun riiviöt ovat hereillä. Ei kuulkaa onnistu. Siellä on sekunnin sadasosassa kuusi ipanaa, jotka painivat paperirullien kimpussa, purevat varpaista ja syövät wc-harjaa (toim.huom: se on nostettu ylös). Tai jos yrität sulkea tarhan, niin ainakin yksi tai kaksi pääsee livahtamaan portista ulos. Sitten ne kirmaavat pitkin pihaa sen salukin kanssa, jonka pitkiltä koivilta yrität niitä suojella.
Kotiin jäävä tyttö on valittu (Dolly) ja aloin jo katselemaan kesäkuussa alkavia pentukursseja sille. Kovasti odotan, että sen kanssa pääsee touhuamaan. Ja onhan se ihanaa, että kotiin jää näistä yksi, ei tule niin kovin haikeaa sitten, kun tupa tyhjenee.
Minusta tuntuu, että meillä asuu Riiviöitä. Ne juoksevat laumana sekä yksittäin ympäriinsä ja roikkuvat verhoissa (oli ne lopultakin nostettava ylös), pureskelevat kaikkea (myös sitä ihanaa senkkiä, jota haluaisin varjella), pissivät joka paikkaan niin, että tuntuu kuin kävelisi meren rannalla, pesevät pyykkiä, tutkivat kauppakassit ja retuuttavat niitä tyhjiä ympäriinsä, siivoavat – mm. lasten sukkia kodinhoitohuoneesta keittiöön…huutavat, kun kaveri puree, purevat takaisin niin että kaveri huutaa. Elämä on mainiota näiden kanssa!
Riiviöt ovat jo parin viikon iässä tavanneet Hiljan, toisen meidän itäsiperianlaikoista, jota paremman luonteista koiraa ei tämä maa päällään kanna. Mutta tapaamiset on täytynyt järjestää salaa, sillä Sumu ei todellakaan hyväksy, että kukaan toinen koira edes vilkaisee sen pentuja. Hilja käy päivittäin laskemassa lapset, kun Sumu on ulkona. Hiljan huomaan voisi hyvin luottaa koko pesueen, mutta kunnioitamme mamman tahtoa tietysti. Kaikki ajallaan. Salukeille olen esitellyt jokusen pennun, mutta niiden mielestä pennut haisevat ällöttävälle, eivätkä ne edes halua tehdä lähempää tuttavuutta. Vanhempi laikoista on sitä mieltä, että se ei todellakaan ole tekemisissä pentujen kanssa, se on aina pitänyt huomattavan välimatkan kaikkiin pentuihin, joita meille on sen elinaikana tullut (9,5 vuotta).
Riiviöt ovat olleet tarhassa päivät nyt viikonlopun ajan. Ja saavat olla jatkossakin päivät. Sisälle tulevat yöksi tietysti ja niiden kanssa seurustellaan melkein koko hereillä olo ajat. Kyllä ovat nauttineet olostaan – uni on maistunut kopissa pahnoissa ja ai että miten on tilaa juosta ulkona. Tarhasta on tehty turvallinen pennuille virittämällä yläosaan oranssia narua (300m) pitämään kanahaukat poissa. Mammakoira on tietysti siellä heidän kanssaan. Kynnyksiä on laitettu, että pääsevät hyvin koppiin ja sieltä pois. Vieraita on käynyt viikolla ja viikonloppuna ja riiviöt ovat saaneet paljon paijauksia ja uusia tuttavuuksia.
Muutama päivä takaperin näytimme pennuille teeren siipeä – kaikki kiinnostuivat kovasti. Pakkasessa odottaa vielä näätä ja hirven sorkka, mutta edetään riista kerrallaan. Autoilua on luvassa ja metsää – vähän jännittää kyyt tähän vuodenaikaan, joten suuntaamme suolle/kosteikkoon.
Pennut saavat syödäkseen pehmeää penturuokaa/puuroa/jauhelihaa/kermaviiliä/piimää. Vielä se emon maito on kuitenkin tärkein ravinnon lähde, lisäksi tahtoo tuo penturuoka kadota mamman kitaan suurelta osin, vaikka emollakin on koko ajan ruokaa tarjolla, kuivemmassa muodossa samaa tavaraa. Sumu imettää pentuja edelleen useita kertoja päivässä omasta tahdostaan, mutta huomaa, että hampaat tekevät toisinaan kipeää. Se huomauttaa siitä mukuloille, en tiedä onko siitä apua.
Otettiin profiilikuvat kaikista pennuista. Ja ei, eivät ne seiso niissä kunnolla. Halusivat hypätä alas pöydältä ja muuta yhtä turvallista. Jauhelihaa on päätynyt suuhun ja pöydälle. Mutta ne ovat nyt ensimmäiset profiilikuvat palleroista. Jos seuraavalla kerralla tai sitä seuraavalla saataisiin vähän paremmat. Osa oli vähän uneliaita, hännätkin jäivät niillä alas, mutta kyllä ne kaikilla ovat pystyssä. Näitä ei ehkä kannata katsoa arvostelumielessä ollenkaan.
Nyt saadaankin tällä ja ensi viikolla tavata kaikki tulevat pentujen omistajat. Urosten omistajat vielä haastatellaan, jotta mikä pentu menee kenellekin, yhdelle on jo koti sovittu, mutta kolmelle täytyy vielä valita vähän luonteen ja koirakokemuksen mukaan.
Eläinlääkärin tarkastus on varattu ja pennut sekä tarkastetaan (jokainen saa siitä todistuksen), sirutetaan että rekisteröidään samalla. Toivomme toki, että kaikki läpäisevät tarkastuksen huomautuksetta; ensimmäiset pennut kun on kyseessä, niin tietysti osaa jotakin katsoa itsekin, mutta mielelläni annan ammattilaisen ne tarkastaa. Kaikki ovat virkeitä ja touhukkaita, luonne-eroja alkaa näkyä ja tulevasta ulkomuodosta osaan antaa valistuneen arvauksen. Toivoisin, että voisin yhden pojan pitää -olen siihen niin tykästynyt – mutta emme voi sitä kyllä tähän narttulaumaan jättää. Siksi pohdin kovasti, minne se menee, jotta saan seurata sen kehitystä tulevaisuudessa. Eiköhän se selviä tässä reilun viikon sisään.
Ollaan alettu harjoittelemaan itsenäistä ruokailua. Täytyy myöntää, että kaikkien kohdalla se on enemmän ja vähemmän närppimistä ja maistelua, ei oikein malteta syödä kun pitää painia ja riehua. Ja tehdä tutkimustetkiä (varmaan Luoteisväylän etsintää) keittiöön ja makuuhuoneeseen ja joka paikkaan, minne vain päästään. Sieltä sitten huudellaan apua, kun on vähän niin kuin eksytty tai jouduttu loukkuun oven taakse tai lattia on liukas tai muuten vain harmittaa.
Tarpeet osataan tehdä nyt itse. Heräämisen jälkeen käydään pissalla, mahdollisuuksien mukaan nostelen niitä lattialle sanomalehdille, ettei pentulaatikko olisi koko aikaa pissassa. Sumu huolehtii silti vielä niiden tarpeiden hoidosta, vaikka olen sille kertonut, että nyt ei enää tarvitsisi. Siksi on hyvä, että se on usein ulkona, kun pennut heräilevät, jolloin saavat tehdä tarpeensa itse.
Kun asettelee kuusi pentua keittiön lattialle, on siinä kohtaa pian jäljellä ehkä se yksi, joka malttaa syödä ja muut surffailevat erilaisten vikinöiden kera ympäriinsä. Juoksuaskelia otetaan ja hyppyjä tehdään. Kaverin niskaan on mukava rojahtaa painin merkeissä.
Toisinaan imetettyään ja hoidettuaan pennut Sumu hyppää vuoteelle lepäilemään. Jos pennut jäävät leikkimään ja painimaan ja pitävät mekastusta, se menee takaisin ja nuolee ja hoivaa niitä vielä lisää. Ja innostuu leikkimäänkin niiden kanssa – Sumu on aina ollut todella leikkisä, joten on varmaan ihanaa, kun on kuusi leikkikaveria. Pennut eivät jaksa montaa minuuttia vielä olla hereillä, 10-15 ehkä, jolloin on hoidettava ruokailu ja tutkimusmatkat. Sitten pitää saada maitoa ja mennä nukkumaan. Joten aika tarkkana saa olla, jos meinaa ehtiä jotakin siinä ajassa tehdä.
Meillä kävi juuri ensimmäiset vieraat. Kaksi alle kouluikäistä lastakin oli mukana, aivan huippua. Lapset osasivat tosi kauniisti olla pienten pentujen kanssa. Sumu tykkää kovasti vieraista ja pennut tulivat kaikki ihmettelemään uusia ihmisiä, kukaan ei vierastanut tai jäänyt syrjemmälle. Vieraat maisteltiin ja haisteltiin. Sumu hyöri siinä keskellä iloisena siitä, että joku tuli lopulta kylään! Korona on vienyt ne vähätkin vieraat, mutta ollaan ajateltu, että meille saa kyllä tulla kylään pentuja katsomaan miten vaan kenellekin sopii.
Olen kyllä äärettömän tyytyväinen sekä Sumun että pentujen käytökseen. En olisi kyllä muuta Sumulta osannut odottaakaan, se rakastaa ihmisiä, mutta aina ei voi tietää, miten hormonihöyryissään oleva eläin käyttäytyy. Toisia koiria se ei vielä halua pentujen lähelle, mutta ihmiset kelpaavat kyllä. Ja että ne pennutkin kaikki ryntäsivät vieraita katsomaan, ei olisi parempaa voinut toivoa. Reippaita ipanoita kaikki.
Käytiin ulkona nurmikolla saakka – oli siinä ihmettelemistä. Onneksi Sumu oli mukana mutta siltikään ei voitu olla kauaa, kun alkoi taas uni painaa pienten silmäluomia. Toivotaan, että alkavat pikku hiljaa jaksaa olla pidempiä aikoja hereillä ja pääsevät kokeilemaan ulkoilua vähän enemmänkin.
Jatkamme harjoituksia – ulkoilua, syömistä ja leikkimistä. Koiratarhaa on valmisteltu pieniä pentuja varten – saavat olla siellä sitten päivät, kun vielä vähän kasvavat. Mikään muu ei siinä huoleta kuin haukat. Ollaan suuniteltu jonkinlaista viritelmää niiden varalle – toivottavasti onnistuu.
Kyllä, ne painivat jo. Vaikeivat kunnolla pysy vielä pystyssä eivätkä omaa hampaitakaan, niin painiotteet onnistuvat. Tätä kirjoittaessa 27.4. hampaat näkyvät jo aivan ikenien alla, jotta kohta ne pääsevät niitä käyttämään.
Korvat ovat avautuneet; meidän vanhempi saluki ulvoo korvia vihlovasti (sillä lailla oopperan sopraanon malliin, jotta lasit vaan helisevät ikkunoissa) pahimmillaan useita kertoja päivässä ja muut yhtyvät huutoon onneksi vähän siedettävimmillä äänillään.
Maanantaina näistä sitten yksi pentu jäi kuuntelemaan kuoroa ja ulvoi jo niiden kanssa samaan aikaan (sitä en kunnolla ehtinyt saada videolle) ja sen jälkeen vielä vähän yksin. Sen onnistuin kuvaamaan.
Vaihdettiin pentulaatikko isompaan versioon. Siitäkös Sumu innostui. Se alkoi leikkiä pentujen kanssa ensimmäistä kertaa, varmaan siitä syystä, että oli kerrankin tilaa.
Sumu katkaisi äitiyslomansa töiden vuoksi hetkeksi maanantai-iltana, kun juuri koira-aidan toiselle puolelle puuhun oli jäänyt fasaanin poikanen nukkumaan. Valitettavasti kello oli jo niin paljon, että oli pakko jonkilaisen naapurisovun säilyttämiseksi parinkymmenen minuutin haukun jälkeen hakea se hihnalla sieltä pois. Varmasti ei muutoin olisi tullut koko yönä.
Pennut saivat ensimmäisen madotuksen viikonloppuna. Siitäkin on videomateriaalia, kyllä se niin on, että ei näyttänyt erityisemmin maistuvan. Aloitellaan ihan pian jauhelihalla, luulisi sen olevan huomattavasti enemmän suosiossa.
Silmät ovat kaikilla auenneet. Kamala huuto alkaa, kun emo palaa ulkoa pentulaatikkoon; piraijaparvi hyökkää kuhinan kera emon kimppuun ja taltuttaa nälkänsä. Sumu hoitaa ne hienosti, mutta aurinkoisina päivinä on viettänyt imetysten välissä aikaa ulkona, siellä on tottunut tietysti enemmän olemaan kuin sisällä. Ehkä se miettii, että pennut nukkuvat, eivätkä nukkuessaan sitä niin tarvitse. Sadesäällä makoilee meidän vuoteella pentulaatukon vieressä. Samoin se on alkanut ruokailla ja juoda pentulaatikon ulkopuolella, mikä helpottaa toki kovasti.
Pennut ovat alkaneet keikkumaan jalkojensa varassa ja huojuvat ympäriinsä kävelyä opetellen. Ne maistelevat toisiaan ja kaikkea, mikä tielle sattuu. Ihminen huomataan laatikon laidalta heti (hereillä ollessa) ja ”juostaan” luo. Pentulaatikon oviluukusta (josta Sumu kulkee) yritetään jo vähän yli. Sen luukun saa nostettua kiinni, joten ihan vielä ei kai laatikosta sentään tulla ulos.
Otettiin ne luvatut kuvat – koska marsut heiluvat ja huojuvat, ei niistä kaikkien osalta tullut niin hyviä, kuin olin toivonut, mutta onneksi meillä on vielä monta viikkoa aikaa saada potretteja. Niillä on kaikilla otsat koko ajan maidossa, joko tuoreessa tai kuivuneessa. Syövät koko naamallaan.
Pennut kitisevät taaperrellessaan pentulaatikossa, haukkumisen alkeita kuuluu, etenkin kun nukkuvat – ainakin haluaisimme uskoa, että sitä ne ääntelyt ovat. Murinaakin harjoitellaan. Kynnet jo leikkasin niiltä ensimmäisen kerran, nehän ovat jo syntyessä melko pitkät ja jäivät helposti kiinni mm. ihmisten vaatteisiin. Ehkä se imemisen yhteydessä tapahtuva polkeminen ei tunnu myöskään ikävältä, jos kynnet ovat vähän lyhyemmät. Painoja olen mitannut ja kaikki kasvavat. Alan olla sitä mieltä, että olemassa olevalla vaa’alla mittaaminen ei enää ole luotettavaa, koska pennut änkeävät vaa’an laitojen yli. Saatamme tarvita isomman vaa’an. Tai punnitustilanteessa rauhallisemmat pennut.
Kohta ovat pentujen korvatkin auki – se onkin hyvä aika ottaa pennut enemmän tuonne ”tuvan puolelle” tottumaan arjen ääniin. Meillä valitettavasti arjen tavalliset äänet eivät vastaa esimerkiksi pikkulapsiperheen desibelejä, mutta koetan tiputella kattiloita ja kaadella tuoleja saadakseni äkkinäisiä ääniä aikaiseksi. Suurimmasta metelistä vastaavat perheen muut koirat yleensä, mutta näiden viikkojen kuluessa koetamme kaikki alkaa vallan äänekäiksi.
Pennut nukkuvat vielä paljon. Yritämme käsitellä niitä mahdollisimman paljon hereillä olo aikoina. Onneksi perheessä on väkeä, koska joku aina pystyy olemaan pentuja vahtimassa. Koululaisilla on vielä etäkoulua osittain ja se helpottaa paljon. Ennen vanhaan lapset otettiin koulusta perunapellolle ja nykyään pentulaatikon viereen.
Meillä oli aikamoinen katastrofipäivä eilen kotona liittyen yhteen aikuisista koirista. Se sisälsi koiran kiidättämisen Tammiston Evidensiaan sairaalahoitoon, jossa vietti päivän. Sen vuoksi pennut saavat ensimmäisen matolääkkeensä vasta tänään ja tästä eteenpäin parin viikon välein. Jos mahdollista, koetan ottaa kuvia madotuksestakin.
Tässä ne luvatut kuvat sitten ovat.
Kyllä ne koiranpennut ovat sitten ihania – näin olemme kaikki huokailleet varmasti tuhansia kertoja (no, jos kaikki eivät ole tuhansia kertoja huokailleet, niin ainakin satoja). Ja ovathan ne. Mutta kyllä ne ovat aivan yhtä raskaita ja vaativia kuin ihmisvauvatkin. Yötä päivää.
Huoli niistä on jatkuva, samoin emon voinnista. Toivottavasti turhaan, mutta ei sitä välttääkään voi. Joka päiväinen punnitus ja helpotuksen huokaus – kaikki ovat kasvaneet. Pennut syövät hyvin ja ovat virkeitä. Emo syö ja juo, ei ole kipeä. Päinvastoin, vähän liiankin virkeä. Haluaisi lenkille, kun kuulee, että muut lähtevät. En uskalla vielä viedä, ja kun viedään, pitää sitten nisät suojata hyvin. On se varmaan pian vietävä, jotta saa mielen virkistystä. Toisaalta nisätulehdus olisi nyt viimeinen asia, jonka haluaisimme hankkia.
Ehkä sitten oppii olemaan vähän rennommin, jos näitä pentueita tulisi enemmän. Ainakin lasten kanssa se toimi. Ensimmäistä valvottiin tarkimmin. Seuraava meni jo siinä, hyvin kehittyi. Ja se viimeinen, siitä ei ollut niin minkäänlaista huolta – näkihän siitä jo kilometrien päähän, että kunnossa on. Kaiketi samalla tavalla voisi tämäkin mennä.
Ensimmäinen viikko pikkuisten kanssa on siis takana. Painot ovat nousseet hyvin:
Poika nro 1 – 248g -> 496g.
Poika nro 2 – 260g -> 520g
Poika nro 3 – 276g -> 552g
Poika nro 4 – 252g -> 504g
Tyttö nro 1 – 286g -> 572g
Tyttö nro 2 – 248g -> 496g
Osa on jo tuplannut painonsa ja osa lähestyy sitä. Viimeiset varmaan pääsevät jo tänään voipaketin mittoihin. Onneksi kaikki kehittyvät tasaisesti, eikä kukaan vaikuta heikommalta. Haukottelevat jo. Tönivät toisiaan. Koko ajan on kilpailtu niistä samoista nisistä. Vaikka jokaiselle riittäisi omakin.
Silmät aukeavat todennäköisesti seuraavan elinviikon aikana. Otamme sitten toiset viralliset potretit niistä. Muutamia viikkoja lisää ja vieraat saavat alkaa käydä palluttelemassa niitä. Katsellaan, miten pian se sopii Sumulle. Se on tosi huolissaan, kun ne nostaa punnittavaksikin, joten vielä ei ole aika.
Sumu huolehtii pennuista todella hyvin. Ruokkii ja siivoaa. Lämmittää ja on turvana. Pennut roikkuvat nisillä muutoinkin kuin nälän vuoksi, luulen, ihan vaan ollakseen emon lähellä. Sumulla alkoi karvanlähtö, karvaa on joka puolella ja koira näyttää kohta kuivan kesän oravalta. Onneksi on kuvia siitä, että on sillä toisinaan turkkikin, jos pitää pennunostajille todistaa…
Muut koirat ovat vielä useamman oven ja portin takana, ovat vain kuulleet ja haistaneet pennut. Sitten kun pennut muuttavat keittiöön, saavat ne tavata aikuiset portin takaa. Ja aikuisten koirien reaktioiden mukaan sitten saavat valvotusti aikanaan niitäkin tavata.
Saanen esitellä: Tähtisumun pentue.
Siinä ne aarteet nyt ovat! Ensimmäisessä punnituksessa eilen kaikille oli tullut painoa lisää ja ne jatkavat virkeällä, komentelevaisella ja terhakkaalla linjalla. Sumu toimii maitobaarina vuorokauden ympäri – ruokaa ja juomaa menee niin, ettei koskaan sellaista määrää ole syönyt ja juonut. Ja tämä tietysti vielä moninkertaistuu seuraavien viikkojen aikana. Varovasti olen antanut myös vuohenmaitoa ja kananmunan keltuaista.
Ne on nyt siis sijoitettu meidän makuuhuoneeseen, jotta voi emän ja pentujen tilaa valvoa koko ajan – hyvästi yöunet määräämättömäksi ajaksi. No, ei meillä oikein muuta paikkaa ole niitä sijoitellakaan ja itsellä parempi olo, kun tietää, miten voivat.
Sellaisia sokeita hamstereitahan ne nyt ovat. Mutta hyvin pääsevät laatikon toisesta laidasta emän ja sisarusten luo, jos ovat eksyneet. Täysin avuttomia eivät siis ole. Kohta – olen tästä lukenut – niistä tulee juopuneita marsuja.
Ja löysinhän minä enemmänkin niitä valkoisia merkkejä kuin eilen. Toiseksi syntyneellä nartulla on ihan kapea piirto rinnassa. Nämä valkoiset laikuthan on katsottu tarkoittavan hirviverisyyttä perinteen mukaan. Suustakin näki jotain. Ja oliko hännästä, kummalle puolelle se kaartui. Joka tapauksessa uskomme näistä tulevan erinomaisia lintu- ja kaikenriistan koiria.
Meille syntyi eilen 6 uutta suomenpystykorvaa! Synnytys sujui todella hyvin, Sumu teki kaiken kuten pitääkin ja eikä avustajakaan hermostunut.
Ensimmäinen pentu syntyi klo 16:02 – poika. Ei valkoisia merkkejä. 248g.
Toinen pentu -poika- syntyi klo 16:20, pieni valkoinen merkki kaulassa, 260g.
Kolmas pentu -poika- valkoisella ohuella piirrolla rinnassa syntyi klo 16:55. 276g.
Neljäs pentu -taas poika!- syntyi klo 17:30, valkoinen sydän merkkinä. 252g.
Tässä vaiheessa alettiin jo miettimään mahdollisuutta, että nämä kaikki ovat poikia. Missä se meidän tyttö oikein on?
Viides pentu syntyi klo 18:04 – nyt se tyttö tuli!- ei valkoisia merkkejä, paino 286g.
Kuudes pentu -toinen tyttö- syntyi klo 18:57. Paino 248g. Ei valkoisia merkkejä.
Viimeisestä pennusta jäi vielä istukka odottamaan syntymistä, sekin tuli illan aikana ulos.
Sumu alkoi heti hoitaa pentuja todella huolellisesti ja hyvin. Punnitsin pennut, kun kaikki olivat syntyneet ja ensin ajattelin merkata ne pannoilla. Bad idea – sellaisia toisinaan saan. Ne jäivät toisiinsa kiinni niistä pannoista. Jätin vain yhden, erottamaan tytöt toisistaan. Muut pitäisi erottaa kyllä noiden valkoisten merkkien perusteella.
Valkoisesta sen verran, että Sumullahan on valkoista vähän rinnassa. Rotumääritelmän mukaan se on sallittua vähäisessä määrin. Ja Sumulla sitä on vähäisessä määrin. Sumu on saanut valkoisen piirron emältään ja nyt sitten periyttänyt sen kolmelle pojalleen. Vähäisessä määrin.
Hiiden Hirven 