Avainsana: Tähtisumun pentue

Niin on koittanut se aika vuodesta, kun alamme taas odottamaan seuraavaa syksyä. Ja pitkät ovat odottavan päivät. Kaikeksi onneksi kesä on melkoisen mukavaa vuodenaikaa, joten eiköhän se odottaminen taas kohtuullisen siedettävää tule olemaan.

Sillä lailla meille kuitenkin tässä alkuvuodesta kävi, että Dollyn karva alkoi lähteä liian pian ja suunniteltu ulkomaan näyttelyreissu jäi välistä. Mutta onhan mitä odotella sitten taas ensi vuonna. Karvanlähdön kanssa samaan aikaan alkoivat salukin juoksut ja juoksuissakaan ei ole asiaa ulkomaille näyttelyihin. Sen verran pitää mainita, että kohtuullisen kalliiksi tulivat ne juoksut ja karvanlähtö.

Ja juoksut tosiaan, niitä on keväälle riittänyt. Kaikenlaista touhotusta niiden tiimoilta, mutta ohitse alkaa pian olla tämä aika. Eivätköhän ne tällä erää ole tässä ja Sumun juoksu tulee sitten kesällä.

Tähtisumun pentue täyttää 8.4. kaksi vuotta! Onnea tenaville ja pitkiä hermoja etenkin urosten omistajille – niitä voidaan tarvita seuraavana vuonna. Nuoret koirat saattavat kokeilla yhtä ja toista, mutta määrätietoisella kasvattamisella ja opastamisella pärjäätte kyllä, mikäli kokeilunhalua eri asioiden suhteen ilmenee.

Alla olevassa kuvassa Tähtisumun pennut syntymäjärjestyksessä.

Sumu kävi luustokuvauksessa tässä vähän aikaa sitten – omasta tiedonhalusta ja tiedon tuottamisesta samalla myös rotujärjestölle lähti tämä idea. Ja koska joku kuitenkin kysyy, niin ei, koira ei ole koskaan oireillut mitenkään. Metsästyskoira kulkee melkoisia matkoja tuolla metsässä syksyisin, meillä lenkkeillään paljon ja muutoinkin on hyvä tietää, että missä tilassa koiran luusto ja nivelet ovat.

Sumu on täysin terve luustonkin osalta – ja tässä iässä ne muutokset kyllä jo näkyisivät, jos niitä olisi. En voisi iloisempi tästä asiasta olla – pyydän nykyään kaikki luustokuvat myös itselleni tallennettaviksi, koska jos jotakin myöhemmin tulee – vaikkapa onnettomuuden muodossa – on niistä helppo sitten todeta, miten asiat ovat ainakin joskus olleet. Toki tulee muistaa, että pystykorva on suhteellisen pienikokoinen koira, jolla ei sen suhteen pitäisi ollakaan luusto-ongelmia.

Pystykorvia on kuvattu kovin vähän, ja siitä otannasta luustossa on ilmennyt hieman ongelmia. Mutta kuvatuista koirista ei voi tietää, onko ne kuvattu ns. huvin päiten vai sen vuoksi, että ovat oireilleet. Oireilevat usein kuvataan kuitenkin samoin tein, jolloin kuvat jäävät epävirallisiksi. Vuonna 2022 on kuvattu 9 koiraa, joista yhdellä on C/C lonkat ja yhdellä LTV1 – muutokset ovat vielä hyvin lieviä, mutta pitäisin silti silmät ja korvat auki tilanteen suhteen. Toivottavasti myös pystykorvia aletaan luustokuvata enenevässä määrin, jotta saadaan tietää enemmän niiden terveydestä.

Koirista tulee koko ajan valtavasti tutkimustietoa, niin käyttäytymisestä kuin terveydestäkin. Suosittelen hakeutumaan tiedon äärelle, kuunnelkaa asiantuntijoita, joilla on se viime käden tieto, lukekaa tutkimuksia, opiskelkaa. Melkoinen määrä myyttejä on kumottu viimeisen parin kymmenen vuoden aikana, niin koulutuksellisisti kuin terveysasioissakin.

Pitkäikäistä sukua tulee ainakin Sumun isän takaa, se täytti 13 vuotta tänä keväänä ja osallistui vielä tammikuussa jalostuspäivänäyttelyyn. Ihana pappa-koira, kertakaikkiaan!

Jalostuksen näkökulmasta pitkä ikä on osoitus terveydestä, joka on luonteen ohella se kaikkein tärkein näkökulma. Mutta kuten kaikki tietävät, geenejä emme voi valita, vaikka miten yritämme. Toivomme vain, että geenilottopallo pyörähtäisi koirien eduksi ja saisimme maailmaan juuri ne terveimmät ja elinvoimaisimmat yksilöt.

Tässä alempana on yksi geeniloton tulos; Dolly tammikuun jalostuspäivänäyttelyssä. Täytyy sanoa, että tämän kohdalla on useampikin palikka ollut toistaiseksi paikoillaan; toivottavasti tulevaisuudessakin.

Kevät on alkanut ja siihen kuuluvat niin rusakot, kauriit kuin fasaanitkin täällä meidän kulmilla. Se tietää lenkeillä joka suuntaan singahtelevia koiria, haukuntaa ja omistajan lihasjumeja…

He ovat päässeet kunnioitettavaan 6kk:n ikään; natiaiset. 🐕 Kaikki ovat harjoitelleet tulevaa ammattiaan varten jo; metsässä on samoiltu omistajan kanssa, kaikki ovat esittäneet kiinnostuksensa linnulle (sekä muuhun riistaan) ja kahdelle on saatu saalistakin!

Pieni esittely kaikista pennuista, pojat ensin:

Elvis on näyttänyt varsin taitavaa pystykorvamaista toimintaa metsällä löytämällä ja haukkumalla lintuja. Elvis on myös tavannut eläinlääkäriä muutamaan otteeseen syötyään erilaisia sopimattomia asioita – ei tule Elviksen kanssa aika pitkäksi! Elvis on myös ehtinyt hankkia faneja toreilla ja turuilla kulkiessaan, eikä aiheetta.

Pökö on kaupunkilaisena ehtinyt jo nähdä monenmoista; tottunut erilaisiin tapahtumiin ja kulkuneuvoihin ja hurmannut väkeä kaduilla kulkiessaan. En lainkaan ihmettele, sillä Pökö on hurjan komea nuori pystykorvanalku. Pökö on myös harjoitellut ahkerasti linnunpyyntiä.

Aku on kunnostautunut metsässä siihen malliin, että ensimmäinen lintupudotus tuli nuorelle miehelle kauden alkajaisiksi! Akulle voisi myös tässä heti kättelyssä myöntää sertifikaatin jos toisenkin; sen verran komea koira on kyseessä.

Sukka on käynyt paljon metsällä, osoittanut kiinnostuksensa riistaan ja harjoitellut erilaisia asioita – kuten veneilyä ja ostosten tekoa – tulevaa elämää varten. Sukkaa on toivottu maskotiksi eläinlääkäriasemalle – enpä yhtään ihmettele miksi – ja hän on käynyt mm. Metsoleirillä esittäytymässä.

Hilla on paitsi kaunis, kuten kuvasta saattaa päätellä ja näyttelyssä on todettu, myös varsin taitava pieni tyttö; Hillan haukkuun on pudotettu metso! Aika mahtava alku uralle, etten sanoisi! Luulenpa että tästä neidosta kuullaan vielä.

Ja sitten on meidän Dolly. Dolly on esittänyt niin vakuuttavia lintutöitä, ettei sen metsästysominaisuuksien suhteen ole jäänyt epäilyn sijaa. Tätä puheliasta tyttöä en kyllä mistään hinnasta pois vaihtaisi – nämä meidän molemmat pystykorvat ovat sellaisia persoonallisuuksia, että niiden seurassa voisi helposti viettää kaiken aikansa. Sorry vaan perhe.

Sellaiset muruset; en voisi niistä yhtään ylpeämpi olla. On ihana seurata niiden elämää ja kuulla kuulumisia!

Pieniä pentuja ne ovat vielä ja siten niitä kuuluu kohdellakin. Dolly on ainakin aivan vauva vielä; se nauttii kotona edelleen olostaan ainokaisena eikä omaa ainuttakaan aikuismaista tapaa käyttäytyä.

”And the sun

took a step

back, the

leaves lulled

themselves to

sleep and

Autumn was

awakened.”

By Raquel Franco

Hieno reissu taas pohjoiseen. Otimme mukaan neljä koiraa, mikä vaikutti tietysti siihen, minne pystyimme koiramme laskemaan irti; takaisin autolle oli päästävä muutaman tunnin jälkeen, koska siellä olivat malttamattomana seuraavat koirat irtilaskua odotellen. Tämä myös lisäsi tarvittavien maastojen määrää, joka on aika ongelmallista muutoinkin ruuhkaisessa paikassa. Seuraavana vuonna jää ainakin yksi koirista kotiin, sitä ei enää kannata metsään viedä. Vanhempi laikoista on nyt metsäreissunsa tehnyt; nuoremmasta ei vielä tiedä, miten selkävaivansa kanssa selviää, se jää nähtäväksi. Nyt ei oikein selvinnyt, taisi olla enemmän lepo- kuin metsästyspäiviä sillä.

Pystykorvien reissuhan tämä oli ja ne olivat ensisijalla. Oli tarkoitus laittaa vähän ylös, miten ne meidän päivät oikein sujuivat ja kirjoittaa sitten tänne kaikki se, mutta eipä tullut laitettua. Että ulkomuistin mukaan sitten mennään.

Ensimmäisenä päivänä laskettiin Sumu irti paikassa, jossa sille on saatu pudotuksia jo kahtena edellisenä vuonna. Ja niinhän sillä oli linnut haukussa jo puolen tunnin jälkeen, mutta siihen ei Marko vielä saanut saalista pudotettua. Uusi haukku kohta, ja erinäisten jännittävien käänteiden jälkeen pudotus. Marko meni kehumaan koiraa ja alkoi jo suolistamaan lintua, kun Sumu alkoi haukkua taas, nyt viereiseen puuhun. Epäuskoinen koira vilkaisi väliin isäntää ja jatkoi haukkumista. Siellä oli toinen lintu. Olihan sekin koiran haukkuun pudotettava, mutta erikoinen sattuma. Liekö mennyt pamauksesta sen verran shokkiin, ettei kyennyt lentämään pois.

Dollyn ensimmäinen päivä meni mustikoita syödessä ja maastoa ihmetellessä. Meidän matkalle ei osunut yhtään lintua.

Seuraavina päivinä Dollylle monia löytöjä ja seuraamisia, Sumulle haukkuja, mutta täytyy tunnustaa, että emäntä ei ole laisinkaan yhtä taitava kuin koira. Vaikka miten koetin siellä maastossa konttailla, niin 90 metriin pääsin. Linnut olivat kovin arkoja, vaikka koiran haukussa pysyivätkin. Lisäksi kaikki haukut, joille pääsin, olivat sellaiseen kynttiläkuuseen, jonne en oksien sisälle nähnyt. Mutta saalis ei ole itselle pääasia, vaan se, että koira pääsee tekemään sitä, mitä varten se on olemassa. Ja hyvin tekeekin, etsii, löytää, haukkuu, ottaa uusintahaukut ja seuraa. Ja eipä se Markokaan aina sinne haukuille päässyt.

Maastoissa oli ruuhkaa, tämä tietysti osittain omien olosuhteiden pakosta, kun ei raaski niitä muita koiria kotiin jättää. Sumusta näkee heti, että siellä on muitakin. Silloin ei hae. Kamalin kokemus oli ”riekkopaikassa”, jossa haulikko pamahteli pahimmillaan kymmenien metrien päässä, en ihmettele, että koira ei hakenut. Riekot se sitten kävi etsimässä ja nostamassa lentoon; voi kunpa olisi sen riekko-seuraamisen saanut videolle: aivan pyrstöhöyhenissä kiinni Sumu seurasi + 300metriä niitä. Ja eipä aikaakaan, kun haulikko pamahti taas. Onneksi koira oli palaamassa takaisin, eikä joutunut ammutuksi. Koetimme siitä sitten ”paeta” toiseen suuntaan takaisin autolle muita metsästäjiä, jotta pääsisimme haulivapaana metsältä pois. Koira, jolle on ammuttu riistaa, pyrkii menemään paukuille, vaikka se ei olisi oma- Sumu on siitä ihana, että kehotus pysyä sieltä pois ”Ei ole meidän” ja kädellä suunnan osoitus toiseen riittävät. Se kääntyy (vähän harmistuneena) ja jatkaa osoitettuun suuntaan.

Dollyn viimeinen päivä tällä reissulla oli paras päivä. Heti pian maastoon lähdettyämme (en ollut edes vielä polulta ehtinyt kääntyä pois) se löysi edestä parven. Siitä sitten seuraamista, haukkuja, uusintahaukkuja. Uskomattomat suoritukset teki tämä 5kk vanha pentu. Paras seuraaminen oli 250m! Haukut kestivät 2-5 minuuttia. Osassa siirryttiin 50-100m karkkoavan ja uudelleen puuhun asettuvan linnun perässä. Etsi sitkeästi. Toki kokemus vielä puuttuu ja itse mokasin (tietysti) myös; käännyttiin maastossa niiden kaikkien haukkujen jälkeen takaisin päin, ajattelin, että siellä voisi vielä osa parvesta olla (olin oikeassa). Dolly haistoi linnun, kyseli, kiersi. Ei vaan saanut muuta havaintoa kuin hajun ja lähti vähän edemmäs etsimään. Ja minähän sen linnun siitä sitten karkoitin – olisi pitänyt antaa sen koiran hakea ja odottaa vaan paikoillaan. Onneksi hieman pidemmältä löytyi vielä yksi lintu haukuttavaksi. Etäisyydet näissä Dollyn haukuissa olivat 80-180m. Ikää on siis 5kk. En olisi ikinä kuuna kullan valkeana voinut kuvitella moista. Sehän on ihan pentu vielä. Miten syvällä ovatkaan metsästysgeenit näissä. Ja miten luontaisesti ne osaavat työnsä tehdä.

Olen ajatellut kirjoittaa kirjan ”101-tapaa pilata koirasi”. Kokemusasiantuntijana voisi sellaisen kirjoitella. Ehkä minut kutsuttaisiin myös luennoimaan jonnekin. Ihan ensimmäisiä virheitä on liikkua ennen kuin olet ihan varma, että lintuja ei ole lähellä. Aikuinenkin koira voi lähteä parvesta karkkoavan linnun perään ja muu parvi jää vielä paikalleen. Koira palaa, mikäli ei saa karkkoavasta linnusta haukkua. Ja jos saa, olet silti liemessä. Liikkuessasi karkotat ne muut linnut ja ne taas karkottavat sen koiran haukussa olevan linnun. Toinen hyvä tapa tapa on jättää ase kotiin. Että et varmasti saisi sille pennulle ensimmäistä pudotusta. Kolmas erinomainen keino on pilata se koiran haukku liikkumalla näkyvästi tai pitämällä ääntä haukulle mennessä – kokeile esimerkiksi ryömiä kuivan hakkuujätteen seassa tai upota suonsilmäkkeeseen. Ei tarvitse enää haaveilla lintupaistista. Näistä voisin kirjoitella loputtomiin.

Laikojen hommat olivat vähän sitä sun tätä johtuen pääosin seniorista. Nuoremmalla oli mahtavan kokoinen kettu, mutta varmaan selän vuoksi jätti ajon ja palasi takaisin. Siinäpä ne työt melkein olivatkin yhtä oravahaukkua lukuuottamatta. Ja sitäkään ei voinut niille ampua.

Dollylla oli vähän vaikeaa pari ensimmäistä päivää mökissä – se oli sitä mieltä, että tämä paikka on ihan tyhmä ja hän ei ainakaan aio tänne muuttaa. Muutaman päivän päästä se rauhoittui ja nukkui hyvin. Autossa tuli pitkät matkat päivittäin pienelle, meno- ja paluumatkoilla etelästä pohjoiseen pysähdyimme muutamaan kertaan koiria jaloittelemaan. Hyvin se siellä takana häkissä emonsa kanssa nukkui. Ruokakin maistui yllättävän hyvin, tarkoittanee sitä, että ei ollut liian väsynyt. Silloihan ne eivät oikein jaksa syödäkään välttämättä.

Tämä oli oikein loistava alku Dollylle ja vahvisti käsitystä Sumusta; joka päivälle oli lintulöytöjä. Se löytää kussakin maastossa olevat linnut, aina. Jo viime vuonna sanoin, että luotan koiran kykyyn löytää linnut 100%:sti ja se pitää edelleen paikkansa. Vaikka niitä lintuja ei aina pääse pudottamaan, ne on kuitenkin kuulo- tai näköhavainnon avulla vahvistettu lintuhaukuiksi. Harvoja tilanteita ovat ne, joissa ei pystyisi haukussa olevaa riistaa vahvistamaan. Oravahaukkuja ei ole nyt ollut ainuttakaan, pari lyhyttä poron karkoitusta ja yksi mahdollinen karhuhaukku. Pakkohan se on tästäkin kirjoittaa, vaikka havainto jäi varmistamatta. Koira haukkui 650 metrissä paikoillaan 6min. Sen jälkeen palasi isännän luo tohkeissaan josta takaisin haukkupaikalle ja jäljen seuraamista kilometriin, jossa hukka. Poro ei haukussa pysy, lintua ja hirveä se olisi lähtenyt seuraamaan, ei kertomaan isännälle, mitä näki. Alueella vahva karhukanta ja siellä karhunmetsästäjiä. 10 poronraatoa. Harmillista, että haukku jäi toteamatta. Sumu on konekarhua haukkunut 10 kk ikäisenä. En yhtään ihmettelisi, jos sellaisenkin tempun tekisi, että karhua haukkuisi.

Harjoitukset jatkuvat täällä etelä-Suomessa pari viikkoa ja sitten uusi pohjoisen valloitus. Nyt mahdollisimman paljon metsää molemmille pystykorville, niin on lyhyt tämä metsästysaika aina. Haukkuahan ne toki saavat sitten kevääseen saakka…

Viimeisenä täytyy kehua pentueen muita koiria; kaikki osoittavat erinomaisia merkkejä linnunhaukkumiseen ja muuhun riistatyöhön. Akulle saatiin jo ensimmäinen pudotuskin! Aivan mahtaavaa Aku ja porukat! Ja itsepäisiä ovat kaikki. Onneksi ovat, sitkeys on hyvästä.