”Äiti, mulla ei ole mitään tekemistä!” olisi Dolly valittanut, jos se olisi voinut puhua. Sen sijaan se teki toimillaan mahdollisimman selväksi, että mitään tekemistä ei ole. Missään ei ole ketään kenen kanssa leikkiä. Kukaan ei suostu leikkimään Dollyn kanssa. Mikään lelu ei ole tarpeeksi kiinnostava. Mamma ei leiki Dollyn kanssa. Isla ei leiki Dollyn kanssa. Eikä leiki Hilja, Olga tai Leiakaan.
”Äiti, keksi mulle jotain tekemistä!” Ja äitihän koetti keksiä. Että ota tämä lelu tai tämä pallo tai tämä vinku tässä – eivät ne olleet hyviä. Kukaan ei leikkinyt Dollyn kanssa. Ei ole kotiin jäävän elämä helppoa, jos ei ole lähtevänkään. ”Piip, piip, piip”, kuului koko ajan. Dolly pesi kuistia äidin kanssa – nuoli niitä juuri pestyjä lasiovia. Koetti kiivetä fairyämpäriin. Repi hiuksista. Auttoi astianpesukoneen täyttämisessä. Upotti naskalinsa pohkeeseen. Söi jäätelöä (no, maistoi vähän 😇). Ja piipitti. Sitten se reppana nukahti sinne sohvan taakse, missä oli kavereiden kanssa niin paljon yhdessä nukkunut. Toivottavasti kaverit unohtuvat pian ja Dolly keksii itselleen jotakin tekemistä.
Miten rakas siitä onkaan tullut sen jälkeen, kun teimme päätöksen siitä, kumpi tytöistä jää kotiin. Ja tietysti nyt siitä tulee vielä rakkaampi nyt, kun ei ole kuin yksi pieni, kenestä huolehtia. Samalla tavalla sitä aloitetaan sen kanssa alkeista, kuin muidenkin. Jotta se nimi olisi hyvä oppia ihan ensiksi. (Luulen, että se taitaa tunnistaa…mutta harjoittelemme silti.) Ja ihan samalla tavalla sen vieressä on nukuttava yöt, koska kavereita ei enää ole. Nukuttiin viime yö Dollyn (ja Sumun, Sumu nukkuu aina kuistilla) kanssa ulkona. Dolly hakeutui ihan nenä kiinni minun nenääni moneen kertaan yön aikana. Tästä se lähtee meidänkin taival – silloin kun ne kaverit ovat siinä, ei ihminen ehdi muodostua niin läheiseksi.
Koiraportit on viety pois, pentulaatikko purettu. Kuisti ja matot pesty, koira-aluset pistetty pyykkiin. Hiljaista on, vaikka ei meillä nyt varsinaisesti kovin hiljaista kai ole koskaan, mutta pienet tassut eivät kaahota ympäriinsä eikä kukaan nahistele eikä koko aikaa tarvitse miettiä, montako pentua on tallella. Ei tarvitse osata laskea kuin yhteen.
Sumu on vähän ihmeissään, mutta onneksi se ehti vieroittaa pennut ihan itse ja imetyshormonit ovat alkaneet poistua. Kolme ensimmäistä pentua saivat mennä ilman, että näytti juuri siihen reagoivan, mutta kahden viimeisen kohdalla se tiesi selvästi, että nyt ne viedään pois.
Meillä kaikki alukarvalliset näyttävät tällä hetkellä enemmän tai vähemmän kojooteilta. Sumu on palannut tavanomaiseen ”syön kun siltä tuntuu”-vaihteeseen ja saanut jo ensimmäisen punkkikarkoitteensa. Päästään lenkkeilemään isojen kanssa normaalisti – tosin Dollyhan pitää ottaa pian lenkille mukaan.
Alkuun teemme pennun kanssa niin, että vähän harjoittelemme hihnakävelyä ja sitten se pääsee lauman kanssa pienille lenkeille. Kävely yhdessä auttaa laumautumisessa – vaikka tässä tapauksessa Dolly on koko ajan jo asunut täällä, mutta silti. Pienen lenkin jälkeen palautan Dollyn kotiin nukkumaan ja jatkamme isojen kanssa sitten pidemmälle.
Ensi viikolla Sumu pääsee hierojalle – en usko, että yksi kerta riittää, katsotaan. Jumit auki pentujen jäljiltä. Sitä voi alkaa taas pyöräilyttää niin saa pahimmat energiat purettua. Melkoisesti on virtaa mamma-koirassa, kun lenkit on olleet lyhyempiä kuin tavallisesti. Itse nautin valtavasti, että koira on energinen – se sopii meille jollain tavalla paljon paremmin kuin ”liian” rauhallinen tapaus.
Koetamme nyt keksiä Dollyn kanssa tekemistä. Lasten kesäloma alkoi ja itsellä parin viikon päästä ensimmäinen pätkä – eiköhän Dollykin tekemistä saa.
Hiiden Hirven 