Kokeita, kokeita… ja kasvattien onnistumisia🩷

Tänä syksynä Dollylle saatiin hyvällä tuurilla useampi koe. On mukava, että on koira, joka ei välitä tuomareista mitään. Se sen sijaan ei ollut mukavaa, että kokeissa onnistumisia ei tullut kuin yhden kerran. Dollylla on nyt kasassa kolme LINT1 -tulosta, yksi vielä puuttuu käyttövalion arvosta.

Kokeissa sattuu ja tapahtuu – aina kokeissa, mikähän siinäkin on. Ensimmäisessä kokessa, joka oli pitkä koe, oli kova tuuli ja koiran merkkaus melko paljon sivussa lintupuusta. Ja aina muuten se on juuri sen puun alla, jossa lintu on. Mikä ihme se on, että aina siellä kokeessa tapahtuvat ne kummalliset asiat- Sään vuoksi ylituomari kuitenkin antoi vielä erityisansiopisteen linnun pysyttämisestä kovassa tuulessa! Loput kokeet olivatkin sitten arpakokeita. Dolly haukkui LINT1:seen oikeuttavat pisteet tässä kokeessa.

Seuraavassa kokeessa Savukoskella (KV-koe) oli kuuma, koira ei löytänyt vettä. Koskaan ei ole tarvinnut ajatella, ettei se löytäisi maastosta juomista. Minun olisi pitänyt ymmärtää luopua kokeesta, mutta ajatus siitä, että kyllähän sen nyt täytyy löytää juomista, eli vahvana. Koe epäonnistui kaikilta osin koiran janon ja kuuman sään vuoksi. Harmittaa vieläkin, etten keskeyttänyt. Dolly joi heti kokeen jälkeen monta desiä autolla ja vielä leiripaikalla seisoi joessa ja joi ja joi – en ole koskaan nähnyt sitä noin janoisena ja kuumissaan. Harmistus tästä ei varmaan hevillä unohdu, enkä enää lähde maastoon ilman, että on koiralle vettä tarjota, ainakaan alkusyksystä.

Sitä seuraavan päivän maasto (edelleen Savukosken KV) oli hyvin kostea ja rajautui soihin molemmin puolin, ei ollut ainakaan tarvetta koiraa juottaa erikseen tällä kertaa; vesipullohan minulla sille oli mukana nyt. Kerran se nosti linnut ryhmän edestä, mutta edes ensihaukkua ei saatu. Kokeen loppupuolella alkoi kuitenkin räväkkä haukku; näkölintu, ehdin ajatella. Sitten haukkupaikalta alkoi kuulua muutakin ääntä, sellaista, joka ei aivan kuulunut lintukokeeseen -menimme tuomarin kanssa joutuin katsomaan ja siellä Dollylla oli haukussa joutsenpariskunta lammella. Se oli aivan tohkeissaan löydöstään (Dolly haukkuu myös vesilintuja) ja lähti jopa uimaan niitä kohti. Tässä kohtaa pääsi jo noitumista minunkin suustani, mutta onneksi se kääntyi takaisin, ilmeisesti itsekin tajusi, että eipä tämä ollutkaan hyvä idea. Haukkumista se sen sijaan ei jättänyt. Sain sen kiinni hyppäämällä samalla sen jalkaan tarraten koiran ohittaessa minua ja pääsimme jatkamaan kokeen loppuun.

Viimeisessä pohjoisen kokeessa (edelleen Savukokella) kävelimme neljä tuntia väärässä maastossa löytämättä linnun lintua- ei enää siinä vaiheessa paljon naurattanut, kun asia selvisi. Oli se maasto sentään oikealla alueella, mutta olimme väärässä paikassa. Koira haki edelleen hienosti, vaikka kokeita oli takana viiden päivän sisään neljä. Tässä kokeessa kävi omituinen tapahtuma myös, jonka tähän lyhyesti kirjoitan. Koira oli hakemassa 500 metrin päässä edessä vasemmalla ja meidän ja koiran välistä ajoi metsäautotietä pitkin auto. Katselin tutkasta, kuinka koiran ja auton tiet kohtasivat – luulen, että Dolly juoksi katsomaan autoa sen kuullessaan. Sitten alkoi piste tutkalla liikkua hurjaa vauhtia, en ole koskaan nähnyt koiran liikkuvan niin nopeasti. Piste liikkui meidän suuntaamme. Hätäännyin tietysti, ensin jo kuvittelin, että se on auton kyydissä tuolla nopeudella- tuomarin kanssa vihelsimme sitä – minä pilliin ja tuomari muutoin. Dolly saapui täyttä laukkaa meidän luoksemme, huusi ja ulisi, kun pääsi siihen. Minä sitä rauhoittelin, ”Ei hätää, tässä olemme, ei sinua tänne ikinä jätettäisi”. Koira kääntyi auton suuntaan ja haukkui, aivan selvästi kertoi meille autosta. Se oli selkeästi tolaltaan ja pohdin, että lähteekö enää koskaan minnekään jaloista.

Kyllä se lähti, tapahtumasta ei kai jäänyt traumoja. Mutta tällaista se on; arpaonnea kaiken suhteen; sään, maaston, riistan…muiden kulkijoiden.

Dolly pääsi vielä ylimääräisenä koirana etelän lohkon karsintaan viikko sen jälkeen, kun oli palannut pohjoisesta. Eipä ollut sielläkään onnea sen viimeisen ykkösen suhteen, vaikka toisena päivänä oli pellolta löytynyt lintuja, vaan eivät olleet teeret jääneet haukuttaviksi. Ensimmäisenä päivänä oli löytynyt jänis heti autosta pois laskemisen jälkeen ja koira juossut kylmillä lihaksilla sen perässä reilun matkaa, jonka vuoksi lihakset olivat sitten jumissa lähes kokeen loppuun saakka. Kyllä on tiukassa viimeinen LINT1-tulos!

Hiiden hirven Tähtisumun Sukka kävi ensimmäisissä kokeissaan alkusyksystä 2024. Kyseessä Keski-Pohjanmaan -haukkuvat lintukoirat Ry:n järjestämä koe. Vaikka kokeessa ei liialti lintuja löytynytkään, onnistui Sukka ainoana osallistujana saamaan tuloksen ja näin ollen voittamaan koko kokeen. Sukka jäljitti myös haavakkohirven lokakuussa. Sukkaa on viety aivan joka paikkaan ja se on saanut todella paljon kokemuksia ihan kaikesta – onpa se jopa ollut traktorin kyydissä! Sukalla on myös oma Instagram -tili, se löytyy tuolta: https://www.instagram.com/sukka_the_spitz?utm_source=ig_web_button_share_sheet&igsh=ZDNlZDc0MzIxNw==

Hiiden hirven Tähtisumun Hillallakaan ei ollut onnea kokeissa alkusyksystä, syy oli todennäköisesti terveydellinen. Kunhan se on hoidettu, alkaa meno taas luistaa, uskon. Hillalle on kuitenkin saatu lintu haukkuun, joten ei se aivan toimeton ole ollut.

Hiiden hirven Tähtisumun Aku on näyttänyt varsin vaikuttavia töitä pohjoisessa, reppuun saakka on saalista tullut luonnollisesti.

Hiiden hirven Tähtisumun Elvis on esittänyt hyvin vakuuttaavaa työskentelyä ja pataan saakka on lintuja päätynyt.

Aivan erityismainintana suurella kiitollisuudella kerron Roihusta, joka kodinvaihtajana siirtyi asumaan Toholammille Petrin ja perheen luo. Olen liikuttuneena seurannut Roihun matkaa metsästyskoiraksi; koira, joka kaksi vuotiaana alkaa opetella metsästystä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt; on saatu sorkasta päähän ja viipoteltu milloin minkäkin elikon perässä pitkin maita ja mantuja, on ollut Petrillä odottelua: ”kannolla on saanu ootella tunti tolokulla ku herra peruuttelee jäläkiään”. 😅 Mutta lintuja on Roihulle saatu jo useita!

Kaikki kasvatit ovat metsälle päässeet ja tilanteita on tullut. Susitilanne valitettavasti haittaa käytännössä kaikkien kasvattien sekä myös omaa metsästysharrastusta – täällä etelässä emme uskalla koiria enää maastoon päästää, kun susia pyörii nurkissa. On valtavan surullista ajatella, että turvallisia metsästysmahdollisuuksia ei koirille ole tarjota. Eipä taida olla enää edes turvallisia lenkkeilymaastoja. Sen verran on pystykorvienkin suhteen sanottava, että mikään muu, ei mikään muu, harrastus ole koskaan tuonut sitä intoa, iloa ja tarmokkuutta pystykorvaan, mitä metsästys sille suo. Sitä varten se on alkujaan jalostettu.