Niputin kaikki reissut nyt samaan postaukseen – lukekoon ken jaksaa. Postauksen julkaisemisessa kesti aivan liian kauan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Päätimme tänä vuonna ruokkia mehiläiset ennakkoon ja viipyä pohjoisessa niin kauan, kuin lomat antavat myöten. Minulla se tarkoitti kolmea ja puolta viikkoa, Markolla neljää. Reissu tulisi olemaan myös koirille pitkä ja rankka – teltassa kylmässä nukkuminen päivän juoksemisen päätteeksi monta viikkoa putkeen ei välttämättä ole lihaksille paras ratkaisu. Otimme myös koirille pienet pedit, jotka ovat irti maasta ja lämmintä suojaa siihen päälle, jotta kylmyys ei iskisi niin kovasti.
Mukaan lähtivät pystykorvatytöt Sumu ja Dolly sekä lunnikoirapentu Ronja – tämä järjestely siksi, että Ronjan päivät olisivat venyneet kovin pitkiksi kotona ja noin pitkäksi aikaa hoitoon jättäminen olisi minusta pennulle liikaa. Tämä ei etukäteenkään mietittynä ollut meille se helpoin ratkaisu, mutta koiralle paras.
Taas pakkasimme kärryn ääriään myöten täyteen ja auton kattoon saakka – tiedätte varmaan kuvauksen lastenkirjoista… suunnilleen tuolta se näytti- sinne tavaroiden joukkoon mahtuivat vielä kolme koiraa ja me.
Kaikki kolme koiraa olivat käyneet etukäteen ottamassa madotukset Ruotsin reissua varten kahteen kertaan, kuten protokollaan kuuluu. Kaikki olivat nielleet lääkkeensä reippaasti ja Ronja katkaissut fleksinsä ensimmäisellä visiitillä – puremalla sen poikki. Ja ei muuten ollut ainoa fleksi, joka on Ronjan toimesta purtu poikki. Hihna oli rajoittanut hänen vapauttaan ja jos on Ryövärin tyttäreksi nimetty, ei tietystikään voi vapaudenriistoa suvaita.
Tytöt tekivät juoksunsa juuri ennen reissua, Sumun tärpit olivat sillä viikolla, kun reissuun lähdettiin ja Dollyn tärpit jäivät reissuun – eli telttapäiviä tuli Dollylle useita, mutta eihän sitä olisi voinut reissusta poiskaan jättää. Dolly piti astuttaa tähän juoksuun, mikäli juoksut olisivat tulleet edes kuukautta myöhemmin, mutta nyt päätimme lykätä astutusta kevääseen – muutoin ei Dolly olisi päässyt ollenkaan metsälle tai kokeisiin.
Hauska sattuma sinänsä, että Dollyn toivottavasti tuleva sulhanen oli myös Ruotsissa samaan aikaan kuin mekin vain hieman etelämmässä – pyörittelimme ajatusta astuttamisesta, mutta se olisi sekoittanut myös uroksen reissua ja ne kokeet olisivat jääneet käymättä. Ja ei Dollya olisi voinut metsään laskea, koska eivät ne pennut olisi siinä kyydissä pysyneet.
Reissun teemana oli ”Sadetta ja tuulta”, joko yhdessä tai vuorotellen. Hatusta piti pitää kaksin käsin kiinni usein. Ruotsissa erityisesti tuo sadeteema, sen jälkeen teema olikin teemana ”Kuumaa ja mäkäräisiä sekä tuulta ja sadetta”. Yleensä hyvät säät osuivat matkapäiviin, joita tuli siirtyessä seuraaviin maastoihin ja määränpäihin.
Ruotsissa vietimme aikaa kahdessa eri paikassa, joista toinen oli uusi ja toinen tuttu. Täytyy myöntää, että siellä viihdyimme hyvin, vaikka ei se viikko Savukoskellakaan ennen metsästyksen aloitusta huono ollut.
Pennun ja peseytymismahdollisuuksien vuoksi leirit pystytettiin aina vesistön varteen ja sellaiseen paikkaan, että pentu sai olla leirissä ja lähiympäristössä vapaana. Elämä oli huomattavasti helpompaa sillä tavoin.
Ensimmäisestä yöstä Ruotsissa on kerrottava erikseen. Olimme saapuneet juuri ennen hämärää leiripaikalle. Teltta oli saatu pystyyn suuren joen varteen, jossa oli voimakas virtaus aina rantaan saakka. Dolly ja Sumu nukkuivat pedeillään, hihnat maakoukussa. Kiinnitin valjaissa olevan pennun omaan sänkyyni kiinni hihnalla ja toivoin, että se nukkuisi; sillä oli samanlainen peti kuin pystykorvillakin. Laitoin Ronjalle Back-on-Track -loimen, jonka oli tarkoitus pitää se lämpimänä. Se söi sen rikki. Tarjosin makuupussia, jonka olin sille ostanut – se aloitteli sitä tuhoamaan seuraavaksi. Viskasin koltun ja pussin syrjään ja kehotin nukkumaan sitten ilman niitä.
Aamulla Dolly pyysi ulos. Otin pystykorvat ja ihmettelin, että miten ihmeessä pentu on irti valjaista, omalla pedillään kylläkin. Hihna oli edelleen sängyssä kiinni. Valjaat ja hihnan toinen pää löytyivät teltan ulkopuolelta – pentu oli yöllä mennyt telttakankaan alta ulos, irroittautunut valjaista, käynyt ties missä ja palannut omalle paikalleen nukkumaan jossain vaiheessa. Onneksi ei ollut pudonnut sinne jokeen. Voitte uskoa, että lopun reissun Ronja nukkuikin sitten häkissä, samainen häkki, jossa Hilda nukkui viime vuonna.
Lintuja tytöille tuli muutamia Ruotsista, hyviin töihin tietysti. Söimme erittäin hyvää lintupaistia metsällä jokusen kerran. Harmi, ettei kuvaa annoksesta tullut otettua, johtunee siitä, etten ikinä kuvaa aterioitani. Reseptin sen sijaan voin jakaa:
Telttailijan resepti linnulle.
Ammu lintu pystykorvan haukkuun. Anna pystykorvalle sen osuus saaliista eli mahdollisesti jalat, maksa ja sydän. Kyni lintu, irrota lihat. Poista tarvittaessa haulit ja paloittele lihat. Paista lihat voissa, lisää porkkanoita ja sipulia, hauduta oluessa. Mausta sillä, mitä sattuu teltan ympäristöstä löytymään, esim. katajanmarjoilla. Nauti perunoiden ja smetanan kera.
Dolly on kehittynyt viime vuodesta. Viime vuonna se jäi perkaamaan vielä lintujen löytöpaikkoja todella huolellisesti (lue: niin kauan, että hermo meni), mutta tänä vuonna sain ilokseni todistaa seuraavaa: Dollyn edestä nousi kaksi naarasteertä puuhun, toinen minun viereeni. Katselin sitä siinä, ei olisi ollut edes mahdollista ampua, koska selässä oli kivääri. Dolly löysi ne puusta ja teeret lähtivät lentoon meidän tulosuuntaamme. Oli kova tuuli (kuinkas muuten) – Dolly seurasi, jäi kuuntelemaan. Sitten se teki hakulenkin reilun 200 metriä tulosuuntaan ja tuli uudelleen tuulen alapuolelta löytöpaikalle – se etsi, jos olisi vielä tullut hajuja. Miten viisas se jo onkaan!
On se muutoinkin aikuistunut; se on ottanut Hiljan tehtäviä itselleen (Hilja -laika lopetettiin keväällä) ja siihen on tullut ripaus tyyneyttä ja arvokkuutta. Toki sillä menee pystykorvamaiseen tapaan hermo nopeasti, jos on mennäkseen.
Sumun haukkuun ammuttu lintu jäi männyn latvaan Ruotsissa – joutui Marko kiipeämään puuhun saadakseen sen sieltä alas. Tuli se sieltä alas onneksi sentään, ettei hukkaan mennyt.
Ajelimme päivän Ruotsista Savukoskelle, jossa ensimmäinen telttapaikka olikin vain tilapäinen, löysimme paremman seuraavana päivänä. Joen varresta, kuten aiemminkin.
Savukoskella kävimme maastoissa etsimässä lintuja – ampuahan niitä ei siellä vielä siihen ajankohtaan saanut. Tiedustelimme Sumun kanssa Dollyn kokeen maaston muutamaa päivää aiemmin. Tilanteita tuli ja meni, oli myös lämmintä. Oli mukavaa kulkea maastoissa, uusia nekin meille suurelta osin.
Kerran pääsi lunnikoiralapsikin tiedustelemaan maastoa kokeeseen – tahtoi vain olla niin, että tiedustelijalta loppui maavara. Ronja näki reissussa useita lintuja ja siitä on kehittynyt jo hyvä nostamaan linnut ylös – ja se ei mene kauas. Ronja sai kokea ja oppia niin paljon uutta; se opetteli ylittämään ojia, syömään mustikoita ja poron jätöksiä (meni ainakin 2,5kg yhteensä reissussa, aina oli poronkakka suussa), se on opetellut juomaan suon silmäkkeistä ja ojista, kiipeämään kivillä ja tähystämään korkealta. Se on haukkunut myös metsäkanalinnuille ja vartioinut leiriä tarmokkaasti. Lisäksi se toimi Ylimmäisenä Hyttysenpyydystäjänä teltassa. Kerran se tipahti koskeen – onneksi olin aivan vieressä ja nostin sen samoin tein ylös. Dolly hyppi kosken kiville ja pentu tietysti perään – mitenkäs muuten. Nyt kotona se juoksee fasaanien perään; taitaa olla niin, että siihen on tarttunut hiven lintuverta pystykorvilta.
Suomen puolella Savukoskella emme niinkään päässeet valittamaan sateesta mutta mäkäräisistä ja polttiaisista ennemminkin. Ensimmäistä kertaa ikinä jouduimme öisin laittamaan hyttysverkot makuupussien suojaksi – nyt täytyy alkaa kehittelemään patenttia, joka suojaa myös koirat tarvittaessa.
Meltauksessa olimme ensimmäistä kertaa koskaan, arpaonni ei suosinut tänä vuonna kuten aiemmin. Mitähän tästä sanoisi – onhan siellä hienoja paikkoja, mutta niin käveltyjä, että siellä on polut maastossa. Ja ne hakkuut – aivan käsittämätöntä, että tuollaisen annetaan tapahtua. Ruotsissa ei ole koskaan törmännyt tuollaiseen tuhoon, vaan siellä hakkuut suoritetaan metsää kunnioittaen. Olisi aika tehdä asialle jotakin Suomessa.
Silloin kun säät olivat pystykorvametsästyksen suhteen suosiollisia, tapahtui metsässä hienoja suorituksia! Parven vyöryttämisiä, pyyhaukkuja, pitkiä seuraamisia, uusintahaukkuja ja pitkiä hyviä haukkuja hienoilla merkkauksilla. Marko ampui Dollylle vanhan metson pitkään haukkuun, joka päätyy joulupöytään, kuten on ollut tapana.
Ronja ja minä hyppäsimme junaan Rovaniemeltä ja lähdimme kohti kotia Meltauksen viikon jälkeen, Marko ja pystykorvatytöt jatkoivat vielä muutamaksi päiväksi Sallaan.
Ronja oli todella reipas kaveri reissussa; söi ja nukkui hyvin, sai olla vapaana lähes koko reissun, matkusti junalla ja bussilla tyylikkäästi ja minä olin tyytyväinen, että pentu sai kokea kaiken tuon. Lisätyötä se toi paljon, mutta uskon, että kaikki se vaiva oli sen arvoista.
Näistä reissuista ei jäänyt kuulemma kerrottavaa jälkipolville, ensimmäistä kertaa koskaan. Liekö säät, juoksujen huurut, väsymys, vai kaikki yhdessä. Joka tapauksessa kilometrejä tuli lisää sekä koirille että isännälle, ne eivät koskaan ole haitaksi olleet.
Kännykkäräpsyjä reissusta:
Hiiden Hirven 