Pentuja? Toivottavasti!

Dolly 2/2025

Dollyn juoksu on alkanut! 🤍

Kyllä tätä juoksua on odotettu kauan ja hartaasti, voi hyvänen aika. Dollyn juoksuväli on ollut noin 6 kuukautta ja siihen tämäkin osui.

Kyllähän ne tuppaavat laumassa aina synkronoimaan juoksunsa, jotta jos jotakin tapahtuisi varsinaiselle emolle, niin muut voisivat niistä pennuista sitten huolehtia. Syksyllä (jolloin tämä alkuperäinen suunnitelma oli ajatuksissa) Dolly teki juoksunsa ajoissa ja Sumu myöhässä – nyt toivoin, että Dolly ei Sumua ainakaan odottelisi. Ja niin se kävikin.

Seuraavaksi sitten otamme progesteronitestejä niin monta kertaa kuin tarvitsee ja lähdemme astutusreissuun. Urosta ja varaurosta on tiedotettu, eli kaikki pitäisi olla kunnossa. Dollyn rokotukset on uusittu hyvissä ajoin, jotta pennut varmasti saavat vasta-aineita, madotukset on tehty ennen sitä.

Dollyn rokotukset suojaavat tulevia pentuja sairauksilta siihen saakka, kun rokotusohjelman mukaiset rokotukset otetaan. Olen yrittänyt pennun ottajille kertoa, että varhaisen sosiaalistamisen vaikutus on erittäin tärkeä koiran loppuelämää ajatellen. Aina en ole siinä onnistunut. Meillä mennään aina pentukurssille heti, kun pentu saapuu ja käydään ensimmäinen vuosi hyvin tiiviisti erilaisilla kurseilla ja erilaisissa paikoissa. Sosiaalistamista suositellaan jatkettavan kahden vuoden ikään asti, jolloin koira alkaa olla psyykkiseltä kehitykseltään aikuinen.

Nyt on onneksi kättä pidempää; olkaa hyvä ja lukekaa tämä seuraava artikkeli:

Tuolta saa ladattua myös sosiaalistamistaulukon, jotta muistaa, mitä on tehty ja mitä vielä tekemättä. Olkaapa hyvä!

Edellisestä blogipostauksesta on aikaa ja vaikka emme susitilanteen vuoksi ole metsään päässeetkään, niin edustamassa olemme käyneet. Sumu ja Dolly kävivät Messukeskuksessa joulukuussa 2024 näyttämässä minkälainen se suomenpystykorva oikein onkaan. Eli edustimme Rotutorilla SPJ:n ständillä. Rapsuttelijoita oli paljon ja namia kului.

Sumu hermostui karjalankarhukoiraan samalla ständillä; se meinasi syödä Sumun namit – ja Sumu on varsin pitkävihainen. Ei leppynyt koko päivänä. Taattua Sumua. Dolly oli ottanut ilmeisesti paljon rennommin, eikä huolehtinut nameistaan yhtä paljoa. Minä olin Sumun kanssa ja Marko Dollyn kanssa.

Sumu kävi tutkituttamassa silmänsä vielä reilun kuuden vuoden iässä marraskuussa 2024 ja terveet olivat. Polvet eivät enää sen kolmen vuoden iän jälkeen muutu, mutta silmiin voi iän myötä sairauksia kehittyä. Kahdeksan vuoden jälkeen todetut silmäsairaudet eivät ole enää perinnöllisiä, mutta sitä aiemmin todetut ovat.

Kuvissa Sumu helmikuussa 2025.

Hiiden hirven Tähtisumun Akulla kävi morsian helmikuussa ja kovasti toivon, että pentuja olisi tulossa! Aku on aivan ihana poika, jolle todella soisi pentuja tulevan. Vielä saamme jännittää, onko narttu kantava. Astutus löytyy SPJ:n sivuilta, mikäli kiinnostusta yhdistelmään on!

Talvi on ollut vähäluminen ja koiria olisi voinut juoksuttaa metsässä koko kauden, mikäli susitilanne ei olisi ollut näin katastrofaalinen. Toivoa on onneksi jonkin verran näkyvissä, mutta minne se kohdistuu, saa nähdä. Ei voi muuta sanoa, kuin että melkoista menoa on ollut tämän petopolitiikan kanssa. Linkissä uutinen, jotta ehkä jotakin vielä tapahtuu – minä kuitenkin uskon vasta kun näen.

Tammikuun lopussa olimme molemmat Kuopiossa SPJ:n jalostuspäivillä, oikein hyvä oli ohjelma! Lauantaina kuulimme eläinlääkäri Piia Pekkolan luennon silmäsairauksista tilaisuuden yleisessä osuudessa. Katariina Mäen luento punaisten omassa tilaisuudessa Suomenpystykorvien sukulaisuus ja siihen liittyvät ongelmat (löytyy nyt myös SPJ:n sivuilta), oli erinomainen.

Tässä linkki luentoon, kannattaa todella kuunnella:

Viimeiseksi Reino Korpela luennoi Suomenpystykorvan rotumääritelmän tulkinnoista ja englanninkieliseen rotumääritelmään tulevista korjauksista – olisi tarkoitus, että joka maassa arvostelu olisi samanlainen, hampaita myöten.

 Kuvia olen ottanut viime aikoina kovin vähän, johtunee koulusta (mehiläistarhaus) ja jalostusneuvonnasta – toivon, että pystyn piakkoin palaamaan normaaliin, kun saan koulun valmiiksi – viimeistään vuoden loppuun mennessä.

Nyt vain odottelemme taas – ensin tärppipäiviä, sitten ultraa ja sitten tiedämme taas enemmän. Jänniä aikoja edessä! Kesäpennut olisivat kovin toivottuja.

Mehiläiset ovat jo käyneet puhdistuslennolla ja kevätruokinta on aloitettu. Puuhat niiden kanssa jatkuvat. 🐝

Jätä kommentti