Tämä tarina alkaa vuoden 2026 kesä-heinäkuun taitteessa, jolloin meillä elettiin hulvattomia aikoja pystykorvatyttöjen tärppipäivien merkeissä. Meno oli päiväkausia sellaista katseltavaa, että siveämpiä saattaisi hirvittää.
Viikonlopun verran saivat silmämme lepoa tuosta näystä, kun ajelimme koekäyttämään asuntovaunun -tuon tulevan reissujemme tukikohdan. Liian prameaa ei sentään hankittu metsään vedettäväksi vaan sellainen vanha ja vaatimaton.
Suuntasimme Kalajoelle, jossa Uma (Hiiden hirven Aamunkoin Aninka) sai alkunsa vuoden 2025 keväällä. Kävimme näyttämässä tyttöä isälleen Elilammen Hudille ja tämän omistajille – Uma käyttäytyikin yllättävän asiallisesti. Asuntovaunussa olemiseen se sai myös samalla harjoitusta. Lunnikoira lähti tietysti matkaan, se oli kaikille helpompaa sillä tavoin.
Näillä main annoin myös haastattelun Ase- ja Erä -lehteen koirien ruokintaan liittyen, jonne pistin muutaman kuvankin liitteeksi. Juttu julkaistiin elokuun 2026 lehdessä; liitän jutun kuvituskuvan tähän. Kuva on tietysti otettu Kalajoella. Umalla oli järkyttävässä vaiheessa oleva karvanlähtö, mutta ainakin koira on täysin autenttisessa kunnossa.
Uma luustokuvattiin kesällä terveeksi (lonkat, kyynärät, selkä) ja elokuun alussa tutkittiin vielä polvet Lieksassa suomenpystykorvien kesäpäivillä – nekin terveet, toki uusintatutkimus tehdään sen jälkeen, kun koira on täyttänyt kolme vuotta. Nyt meillä on kolme sukupolvea luustoltaan terveeksi tutkittuja suomenpystykorvia. Tutkimukset tehdään aina koiran tähden; jos me vaadimme sitä juoksemaan metsässä kymmeniä kilometreja, niin vähintä on se, että meillä on tieto siitä, että koiran rakenne sen kestää. Ja kyllä kestää, onneksi.
Elokuun alussa raahasimme (siltä se tuntuu, niin hitaasti matka etenee) vaunun uudelle reissulle Lieksaan suomenpystykorvien kesäpäiville. Mukana olivat kaikki pystykorvatytöt (Sumu, Dolly ja Uma) sekä lunnikoira hang around -jäsenenä. Se on niin paljon reissannut pystykorvien kanssa, että se ehkä saatetaan hyväksyä jengin täysjäseneksi joku päivä.
Lieksassa Uma osallistui riistarasteille, jossa se haukkui puuhun nostettuja täytettyjä lintuja ja karhuntaljaa ensi alkuun. Sen jälkeen veimme kolmikon petotestiin karhua haukkumaan.
Petotestin vetäjä kysyi aluksi, että mitä itse ajattelemme koirien toiminnasta. Sumun osasimme arvioida varmasti karhua haukkuvaksi, sillä se on ollut petotestissä ja haukkunut oikeaakin karhua hyvin todennäköisesti. Sen sijaan Dollyn ja Uman toimintaa oli vaikea arvioida, kummastakaan ei ollut oikein kokemusta pedoilla. Oletimme, että Dolly olisi haukkunut kuitenkin ennen Umaa.
Testissä Sumu aloitti odotetusti heti haukun, Sumun rinnalle nousi haukkumaan Uma ja Dolly -oletuksista huolimatta- haukkui meidän selkiemme takana; alkuun Dollyn häntäkin oli alhaalla, mutta nousi sittemmin selän päälle testin edetessä. Päätelmä oli, että Sumu ja Uma ilmoittavat kyllä karhusta, mutta Dollysta ei liene siinä tilanteessa paljoakaan apua. Voi Dolly, se ei yhtään tykännyt siitä pyörätuolikarhusta.
Tapasimme Lieksassa Hiiden hirven Taivaannaulan Seitan eli Aksun isäntineen. Aksu on aivan ihana poika – tervepäinen kaiken riistan koira. Juttua olisi riittänyt vaikka miten pitkään Aksun isännän kanssa.
Päivä oli todella kuuma ja koirilla oli melko tukalaa olla. Aksu ei ole juurikaan käynyt turuilla ja toreilla, mutta täydellisen hienosti se käyttäytyi; ei ärinää, ei haukkumista, vain kiinnostusta tapahtumiin.
Aksun isän Höyheneukon Sisun kasvattaja Heidikin oli kesäpäivillä ja tietysti halusin koiran esitellä myös hänelle. Aksu haukkuu paitsi lintua myös hirveä, vähän omistajansa harmiksikin, mutta sellaistahan se näiden kanssa on. Pienriistakin kiinnostaa, mm. kettua on tullut päivä ajettua. 😂 Turkki on valtava, nyt se oli kesäturkissa, isäntä kertoi tosin harjanneensa siitä jätesäkillisen karvaa hiljattain.
Elokuun lopussa alkoi kesäloma. Se tarkoitti pakkaamista ja matkavalmisteluja sekä matkaan lähtöä tällä kertaa kolmen ihmisen voimin. Ada lähti mukaan myös! Peräkärryn asemesta pakkailimme tällä kertaa sitä asuntovaunua. Melko hyvin olimme kaiken muistaneet pakata, ainoastaan asuntovaunun kylmyys yllätti – onneksi oli kuitenkin lämmintä mukana; villapaita ja villasukat tulivat öisin tarpeeseen.
Meillä oli kuitenkin hienoinen ongelma. Ongelma oli pystykorvarouvien (Sumu ja Dolly) valetiineys. Nyt alkoi olla ”synnytyksen” aika lähellä ja kyllä täytyy sanoa, että täydessä talviturkissa (kyllä, turkki oli edelleen kesän jälkeenkin kiinni kuin tauti!) pahimmillaan valetiineenä oleva koira ei välttämättä ole se paras koira lämpimällä Ruotsin maalla.
Linnut olivat kuulemma tunturissa. No, me juoksimme Dollyn kanssa suossa, koska muutoin se olisi saanut lämpöhalvauksen. Eli lintuja emme juurikaan nähneet, ensimmäinen vuosi, kun tulimme ilman saalista kotiin. Ilman kokemuksia emme kuitenkaan palanneet ja Uma sai hyvää harjoitusta sekä reissaamisesta että metsässä kulkemisesta.
Joka vuotiseen tapaamme ehdimme nähdä Ruotsissa myös Hiiden hirven Tähtisumun Akun omistajineen ja koirakavereineen, kuvia ei tänä vuonna tullut heistä otettua.
Ruotsista palattuamme Dolly ”synnytti”. Se majoittautui koppiin ja ajoi kaikki muut koirat pois; sillä oli ”pentuja”. No, muutoin ei isompaa ongelmaa olisi ollut, mutta se oli ilmoitettu piirin kisoihin ”synnytyksestä” viiden päivän kuluttua, ihan kannatuksen vuoksi ja siksi, että koira ensimmäistä kertaa elämässään oli edes maisemissa näihin aikoihin.
Läksimme siis piirin kisoihin maitoa valtoimenaan valuvan koiran kanssa. Voi hyvää päivää, sanon minä – kyllä hävetti sen kanssa metsässä mennä, kun on tottunut siihen, miten se normaalisti kulkee. En ollut ylpeä, en.
Kaikesta huolimatta se voitti kisat vaatimattomalla tuloksella ja nyt meillä on tuossa eteisessä kaiken muun lisäksi valtava pysti odottamassa, että siihen kaiverretaan tämän vuoden tulos.
Kisojen jälkeen olimme yhteydessä eläinlääkäriimme ja saimme Dollylle Galastop -kuurin maidontulon tyrehdyttämiseen. Meillä oli juuri ja juuri aikaa se antaa ennen lohkovalintaa, sillä lääkkeellä on 14 vuorokauden doping -varoaika. Maidon tulo väheni, mutta maito ei varsinaisesti poistunut nisistä vaan ne olivat edelleen täynnä maitoa. Maidon tulon vähentyminen kuitenkin auttaa sitä myötä myös käytösoireisiin ja näin ollen todennäköisesti metsästyskäyttäytymiseen.
Galastop -kuurin jälkeen oli vuorossa lähtö seuraavaan reissuun; taas vedimme vaunua kohti pohjoista, tällä kertaa suuntana oli Savukoski ja Salla. Ensin Savukoskelle.
Marko sai Umalle ensimmäisenä metsästyspäivänä ensimmäiset tiputukset, kyllä, monikossa. Alkuun Uma löysi metson (puustalöytö) 150 metristä ja siihen muutaman minuutin haukkuun saatiin pudotus. Sitten kun metso oli repussa, niin Uma otti autolle palatessa toisenkin haukun 170 metrissä, josta tuli nuori teerikana saaliiksi.
Minä tunnustan, että tämä oli suuri helpotus itselle; nyt nuori koira tietää, mitä siltä siellä metsässä halutaan. Sen haku laajeni heti, keskimäärin se hakee nyt 250 metrissä. Haku saa vielä laajentua, mutta koira on 1v. ja 3kk, aikaa on. Uma liikkuu tosi ripeästi, lintujen vähyys ajaa sen vielä kaivelemaan myyriä jonkin verran, mutta mikäli linnuista on havaintoja, se menee kuin pallosalama. Toisinaan olemme epäilleet, että sen perimässä saattaa olla hieman kengurua, sellaisia loikkia se on esitellyt metsässä.
Savukoskella tapasimme Dollyn isän Starin, Starin ”pikkuveljen” Kamun ja Dollyn veljen Hiiden hirven Tähtisumun Sukan omistajineen – sukukokous oli erittäin äänekäs ja kuvista tuli varsin mielenkiintoisia. On ihana kuulla, että Star vielä 10 -vuotiaana käy metsällä ja jaksaa juosta pitkiä matkoja – jalostuksen kannalta pitkäikäiset ja pitkään toimintakykyisinä pysyneet koirat ovat varsinaisia timantteja. Lisäksi Star on -edelleen- käsittämättömän ihana ja komea koira.
Haluan kertoa myös Markon Dollylle saaamasta teerestä, joka tuli parvesta. Sekin olikin aivan huikea juttu; koira pysyi linnulla, vaikka ympäriltä karkkosi muita ja siitä hakusta tuli saalista. Olen varma, että tämä parantaa tulevaisuudessakin Dollyn parvityöskentelyä, koska nyt se sai varmistusta pysyä sillä yhdellä linnulla.
Dolly liikkui Savukoskella ja Sallassa kuten ennenkin. Olen todella vaikuttunut sen hausta ja työskentelyhalukkuudesta; Dollyn motto selvästi on, että jos töihin mennään niin töitä myös tehdään. Dollyn kanssa metsässä ollessa ei tarvitse miettiä, että onko tuo suon laita tai tuo tunturi haettu: ne on käyty jo siinä vaiheessa, kun itse sitä vasta miettii. Niin valtavan rakas koira se on, kertakaikkisen ihana ja taitava olento.
Meillä oli suunnitelmia Dollyn astuttamisesta toistamiseen, koska ensimmäisestä pentueesta tuli vain yksi pentu. Sittemmin se ajatus haudattiin, koska koiria on kotona melko monta. Nyt kuitenkin sen työskentelyä katsottuani päätin, että jos kerran vielä. Kokeillaan ainakin – tuollaisen haun periyttäminen olisi aika mahtava juttu. Meillä on ajatus uroksesta, se varmistuu sitten, kun aika on. Seuraavia juoksuja odotetaan tammi-helmikuulle, pitäkää peukkuja, että ne tulevat ajallaan.
Sumu oli melko vaisu tänä syksynä; sen hormonikierto kulkee Dollyn kanssa synkroniassa, joten valeraskaus on ollut molemmilla reissuilla. Kyllä se linnut löytää, jos niitä on, vaan nyt on ensimmäinen kerta, kun sille ei tullut pudotusta. Toki Sumu metsästi nyt lähinnä päivällä muiden jälkeen, eli se ei päässyt parhaaseen aikaan metsään ollenkaan. Loppusyksyä kohti se alkaa olla paremmassa kunnossa ja odotan sinne taas huikeita töitä.
Luuvalo on palannut. Se vaivasi vuosia takaperin pienessä teltassa maassa nukkuessa, mutta siirryttyäni telttasänkyyn lampaantaljan kanssa, se on pysynyt poissa. Asuntovaunussa nukkuminen sai luuvalon taas äitymään pahaksi; kerran pohdin, pääsenkö takaisin tunturista sen kanssa. Mustikat olivat siellä erinomaisia, jotta olisin saattanut siellä korkealla hetken aikaa pärjätäkin.
Asuntovaunun kylmyys tuli siis todella yllätyksenä – sinnekin on raahattava lampaantaljat ja muut kylmältä suojaavat viritykset – ainoa ero telttaan on se, että aamulla on ollut kuitenkin kuivaa. Telttahan on aamulla todella kostea, jos yön yli tulta yllä pitävää Kipinä-Mikkoa ei ole mukana ja meillä ei sellaista henkilöä valitettavasti ole ollut.
Kumpi on sitten parempi; teltta vaiko vaunu? En osaa vastata kysymykseen vielä näiden reissujen perusteella. Vaunussa kaikki on helpommin ulottuvilla, mutta sen kanssa on todella hidasta ajella. Teltan voi usein pystyttää vaikeammin saavutettaviin paikkoihin, mutta se valuu vettä aamuisin. Joten comme ci, comme ça – molempi parempi.
Dolly osallistui lohkon karsintaan syyskuisena viikonloppuna. Lauantaina satoi (oli satanut useita päiviä) ja sunnuntaina paistoi (lämpötila nousi melko korkeaksi). Dolly on ja on aina ollut herkkä lämmölle, se jaksaa aikansa, mutta sitten haku tyssää liian lämpimässä säässä.
Ensimmäisenä päivänä haukussa olleen linnun karkottivat marjastajat, vain 6 minuutin jälkeen. Sinne meni se haukku. Toisena päivänä parvitilanteesta 1o minuutin metsohaukku, josta Dollylle esitettiin (ja sen se sai) lisäansiopistettä varmasta työskentelystä; koira ei jättänyt haukussa olevaa lintua, vaikka vierestä karkkosi toinen. Harmittavasti siinä olivat kaikki todetut haukut niissä kisoissa. Molempina päivinä tuloksena LINT-3. Näillä ansioilla ei haukkuotteluun lähdetä, mutta tulihan käytyä. Tai minä en käynyt, Marko sen sinne vei.
Seuraavaksi lähdemme taas uudelleen pohjoiseen toiveikkaina, että lintuja vielä tälle syksyä löytyisi. Nyt on mukaan lähtevää porukkaa rajattava hieman, alkaa olla jo kylmempää ja pimeämpää. Itse olen sitä mieltä, että nämä lyhyemmät viikon reissut sopivat koirille hyvin, ne jaksavat ja niitä voi sen viikon verran juoksuttaa enemmänkin. Pidemmällä reissulla on koko ajan pidettävä mielessä lepopäivät ja kyllä koirat väsyvät enemmän. Mutta pitkät ajomatkat näillä polttoaineen hinnoilla eivät tue useampaa reissua ja matka-ajat ovat todella pitkiä vaunun kanssa (ovat ne ilman sitäkin, mutta vaunu hidastaa huomattavasti).
Etelän lupia on myös, vaan se vaatii aina uskallusta ja harkintaa koiria täällä irti laskea.
Kuumia piippuja kaikille loppusyksyyn!
P.S. Hiiden hirven Taivaannaulan Havulle ja Koitoksen Kuuralle toivotaan jälkikasvua loppuvuoteen! Peukut ovat pystyssä, että pikkuisia punaisia saadaan maailmaa. Iso toive täyttyy, jos Taivaannaulan pentueesta saadaan jälkeläisiä. Tuossa linkki SPJ:n sivuille:
