Blogi

Yleisesti terveydestä, Hildan MyDog DNA-tulos ja Sumun äiti

Laajempi geenipooli tarkoittaa yksinkertaisesti vähäisempää sairastavuutta.

Tämän jutun artikkelikuva on yhdestä suomenpystykorvarodun kantakoirasta, Halli of Tampiosta, joka oli luonnonkantaa Hyrynsalmelta.

Näemme Hiiden hirven Taivaannaulan Hildan -joka on sijoituksessa -ensi kuussa, joten tuoretta kuvaa Hildasta en tähän hätään saa, mutta julkaisen silti Hildan MyDogDNA -tuloksen, joka saatiin jo jokin aika sitten.

Meillä oli ajatuksena, että Taivaannaulan pentueen geneettinen sukusiitos voisi olla matalampi, kuin pystykorvilla keskimäärin ja olihan se. Ei tosin niin paljon, kuin olin uskaltanut toivoa. Eli todennäköisesti millään yhdistelmällä ei saada laajempaa geenipoolia, kun kyseessä on puhdasrotuinen suomenpystykorva.

Laajempi geenipooli tarkoittaa yksinkertaisesti vähäisempää sairastavuutta. Suomenpystykorvaa on jalostettu 1800-luvun lopulta saakka, tarkemmin 1892 vuodesta alkaen. (Halli of Tampio oli yksi alkuaikojen jalostukseen vaikuttaneista koirista.)

1920 -luvun loppupuolelle saakka rotuun otettiin koiria luonnonkannasta, eli niiden sukutaulut olivat tuntemattomat. Ne saattoivat olla väritykseltään poikkeavia, mutta niillä oli metsästysominaisuuksia, joita ei haluttu jättää pois rodusta. Iso osa rotukirjoihin merkityistä koirista oli muutoinkin taustaltaan tuntemattomia ja koirien ulkonäöllinen poikkeavuus oli suuri. Miten toivoisinkaan, että tuolloin olisi ollut mahdollista geenitestata koirat ja verrata tuloksia nykypäivään.

Olemme menettäneet paljon geenivariaatioita, kun rotukirjat on suljettu. Tämä ei tarkoita, ettenkö arvostaisi äärettömän paljon rodun eteen tehtyä työtä, koirien metsästysominaisuuksien kehittämistä ja kaikkea sitä, mitä edeltävät sukupolvet ovat tehneet. Meillä on käsissämme todellinen kansallisaarre, siitä ei ole epäilystäkään. Kiitos siitä kuuluu näille ihmisille, jotka ottivat rodun jalostamisen elämäntehtäväkseen.

Mutta rotua on nyt jalostettu suljetuin rotukirjoin 100 vuotta. Se on aika, jonka jälkeen asiat alkavat viimeistään menemään alamäkeen. Geenipooliin olisi hyvä saada lisäystä nyt, ennen kuin kaikki rodun yksilöt ovat sairaita.

Lunnikoira on tästä hyvä esimerkki. Olen seurannut rotua jokusen vuoden – Norjassa on aloitettu projekti lunnikoirien terveyden ja geenipoolin edistämiseksi risteyttämällä rotuun hallitusti toisia rotuja ja Norjan lunnikoirayhdistys on äänestänyt rotukirjojen avaamisen puolesta syksyllä -22. Tämä tarkoittaa, että risteytysprojektin koirat voidaan ottaa rotuun, mikäli ne täyttävät tietyt kriteerit ja niitä voidaan käyttää – ja toivottavasti käytetään! – jalotukseen ja sen avulla saada geenipoolia laajemmaksi.

Suomenpystykorvan kohdalla kukaan ei tietenkään halua hukata hankittuja metsästysominaisuuksia. Mutta kannattaa katsoa terveystilastoja – tällä hetkellä silmäsairauksia putkahtelee siellä täällä. Allergioita on tullut rotuun ja se on viheliäinen vaiva koiralla. Harvemmin sen kanssa pystyy elämään. Polviongelmat ja epilepsia on saatu vähenemään, mutta muuta on tullut tilalle.

Kaikken ikävintä on, kun sairaus todetaan jalostukseen käytön jälkeen. Jos esimerkiksi silmäsairaus todetaan koiralla seitsemän vuoden iässä, se ei ole niinkään perinnöllinen, kuin kolmen-neljän vuoden iässä todettu. Nämä asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia, kuin ne paperilla näyttävät.

Siispä, tutkia kannattaa aina. Seuraavalla sukupolvella on riskit tiedossa ja silloin kannattaa käyttää kumppania, joilla kyseessä olevaa riskiä ei ole sukutaulussa tai se on ainakin hyvin pieni. Eli sairauksien pelossa ei kannata jättää tutkimatta!

Yhdistelmää huolellisesti suunnittelemalla voidaan pienentää sairauksien riskejä koko populaatiossa sekä juuri siinä tulevassa yhdistelmässä – mutta se edellyttää tietoa suvuista. Valitettavasti sitä tietoa ei ole saatavilla kuin yksittäisistä koirista, jos niistäkään.

Kasvattajilta toivoisin avoimuutta. Ihan jokaisen yksityiskohdan suhteen. Mikään suku ei ole ongelmaton. Mikään yhdistelmä ei ole riskitön. On tietämättömyyttä väittää sellaista. Kasvattaessa mitä vaan odottamatonta voi tulla vastaan ja siitä tulee kantaa vastuu myös. Tässä tulee tietysti koiran ikä ottaa huomioon, eli mitä vaan ei kasvattajakaan voi korvata – pentu- ja nuoruusiässä esiintulleet ongelmat voidaan nähdä perinnöllisiksi, mutta aikuisena tai vanhempana näin ei voida enää ajatella kaikista sairauksista.

Jos pentueessa ilmenee jokin perinnöllinen, terveydellinen ongelma, on koiran kasvattajan velvollisuus informoida silloin kaikki pentueesta koiran omistavat, että tällainen asia tuli esille. On tärkeää, että tieto tavoittaa kaikki ja sitä tietoa käytetään mahdollisten yhdistelmien suunnittelussa.

Sitten Hildan geenitestiin. Testi otettiin Hildan ollessa vielä täällä synnyinkodissa sen jälkeen, kun Hilda oli rekisteröity.

Lyhyesti: Hildalla on 1% laajempi geeniperimä kuin emällään, sillä ei ole tällä testillä todettuja sairauksia, se on väriltään fawn ja tiputtaa turkkinsa kausittain. Tyytyväisiä olemme tietysti. Hilda vaikuttaa Anniinan kertoman mukaan varsin vallattomalta ja tervepäiseltä koiralta. Pian saamme nähdä Hildaa ihan parin päivän ajan!

Kaipaisin todella tuohon testiin kaikkien rotujen geneettisen variaation, jotta voisi nähdä paremmin, mihin mikäkin rotu ja yksilö sijoittuu. Mutta sitä ei ainakaan vielä ole palautettu firman myynnin jälkeen. (Laitoin muuten palautetta MyDogDNA:lle suomenpystykorvan esittelyn kuvasta, jossa esiintyy aivan toinen koira kuin suomenpystykorva.)

Sitten Sumun emään. Sumun emähän on käyttövalio linnunhaukkukokeessa. Ja kaunisrakenteinen koira. Ja olihan se kaunis muutenkin – pyysin Osmolta, Sumun kasvattajalta kuvan nyt jo edesmenneestä koirasta. Tästä kuvasta näkee, mistä Sumun häntä on peritty!

FI KVA KINKO ROSA

Sumun emälinjassa on hirvenhaukkujan verta, sieltä löytyy mm. hirviherroja – ja niin haukkui hirveä Sumun emäkin. Joskus linnunhaukkukokeessa se saattoi löytää hirven sen linnun asemesta ja siitä seurauksena tietenkin sulkeminen kokeesta.

Kinko Rosa on jättänyt hyviä koiria neljän pentueen verran ja toivomme saman perinnön jatkuvan Sumunkin jälkeläisissä. Sumulle ei tosin ole enää tulossa lisää jälkeläisiä, mutta toivottavasti saamme jatkaa sukua Dollylla ja muitakin Sumun pentuja käytettäisiin jalostukseen.

On muistettava, että sen jalostukseen käytettävän koiran ei tarvitse olla täydellinen kaikilta osin – sellaista ei ole olemassakaan – mutta sen tulisi olla keskivertoa parempi ominaisuuksiltaan. Jokaisessa yksilössä on jotakin ”parannettavaa”, mutta jos edes ne metsästysominaisuudet olisivat kunnossa, se on jo melkein enemmän kuin riittävästi. Nämä voi näyttää käyttökokeessa. Tietysti omasta kokemuksesta voi kertoa, että kaikki eivät pyydä kuin omistajilleen. Pystykorva kiintyy isäntäänsä ja on ”uhrautuvan uskollinen” kuten Hugo Richard Sandberg on kirjoittanut 1890 – selittäneekö tuo lause sen?

Rotumääritelmän mukainen ulkonäkö riittää ja se todetaan siellä näyttelyissä. Hammaspuutokset tulee huomioida, kahta harvahammasta ei tule yhdistää – muutoin saa alkaa syöttää niille soseita. Tämä liittyy myös leuan vahvuuteen.

Valkoista tulee jos on tullakseen, sitä ei rodusta tämän sadan vuoden aikana ole saatu kitkettyä pois, vaikka yritetty on. Joku sanoi, että valkoinen tulee kuin lottopalloa pyörittäisi: jonnekin. Sitten taas kaksi valkorintaista voi saada 0 valkorintaista jälkeläistä. Valkoinenhan on sikäli ongelmallinen, että se on pigmentin puutos. Siitä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta ehkä joku toinen kerta siitä aiheesta.

Parin olisi hyvä täydentää toisiaan; eli jos toisella on puutteita jossain ominaisuudessa, sen toisen tulisi olla siinä keskivertoa parempi. Ja niitä sairauksia ei tulisi jatkaa: tietenkään sairasta koiraa ei käytetä jalostukseen ja jos pentueessa on sairas, niin sen sisaria hyvin harkiten oikean suvun kanssa.

Miten voimme vaikuttaa pystykorvien geenipoolin laajentamiseen? En osaa tähän vastata näillä käytettävissä olevilla keinoilla. Sukusiitoksen alhaisuus ei tee geenipoolista yhtään laajempaa, koska uusia geenejä ei tule mistään. Voimme koettaa käyttää näitä ulkomaan koiria, mutta täältähän nekin ovat lähtöisin. Niillä saattaa kuitenkin olla takanaan vähemmän tiukkaa sukusiitosta lähisukupolvissa, kuin näillä meidän koirilla.

Populaatiota laajasti käyttämällä voimme koettaa pitää sairauksia aisoissa. Se edellyttää sitä, että käytössä on sitä materiaalia. Kasvattajia tulisi olla reilusti. Kasvattaminen tulisikin nähdä laajempana kokonaisuutena kuin sen yhden pentueen kasvattamisena. Pitää kysyä: Mitä saan aikaan tällä pentueella koko populaatiolle?

Vettä sataa ja marraskuu lähestyy, mutta viimeiseksi pari syksyistä kuvaa meidän ihanista tytöistä. Metsällä ovat nytkin.

Kilpisuon Loimu aka Sumu syksyllä 2022.
Hiiden hirven Tähtisumun Dolly syksyllä 2022.

Luuvalo ja Sotkeutujat Sallassa 9/2022

Perinteeksi jo muodostunut linnustuksen aloitus Sallassa paljastui myös muilta osin varsin perinteiseksi. Maastoissa oli viikonloppuna ruuhkaa ja usein joutui kääntymään kilometrien päästä takaisin tulosuuntaan löydettyään sen tien päästä leirin.

Ensimmäinen pudotus tuli Sumulle vasta kolmantena päivänä paikasta, jossa olemme käyneet kaikkina vuosina ja tiedämme siellä olevan teerejä. Ensimmäinen suoraviivainen matka soiville teerille 765 metriä, jossa 10 minuutin haukku, eri linnuista 2 x 10 minuutin haukku ja vasta kolmanteen haukkuun (joka oli siis kai uusinnan uusinta) Marko pääsi sen pudottamaan. Sumun päivät ovat vaihdelleet nyt heti pentujen jälkeen hieman, mutta hei siis oikeasti: onko jollain muulla näin hienoa koiraa?

Eräänä päivänä Sumu löysi teeripoikueen ensimmäiseltä hakulenkiltä ja haukkutyöskentelyä parvelle tuli 1 1/2 tuntia! En minä siitä mitään saanut pudotettua, mutta tulihan harjoitusta. (Ja unohdin laittaa housujen puntit kumisaappaisiin. Arvatkaa kauanko kesti kuivua teltassa.)

Sumulle ammuttiin toinenkin lintu tältä reissulta, on se aikamoinen pakkaus.

Ja miten viisas se on! Haluttiin mennä ensimmäisenä päivänä katsomaan uusi maasto. Siinä oli yksi pieni ongelma; piti ylittää joki. Virtaava joki. Katsottiin, että päästään kumisaappailla se ylittämään.

Sanoin Sumulle, että meidän pitää mennä yli tuosta. En osoittanut kädellä tai elehtinyt muutoin. Ja se lähti kahlaamaan siitä yli. 🥹 Tuo koira on jotain ihan käsittämätöntä.

Sumulle teeri kolmantena päivänä.

Dollyllä oli myös hienoja töitä; 10 minuutin haukkuja jopa. Se hakee todella hienosti. Tällä hetkellä haku on 9-10 pisteen arvoinen. Se tarkoittaa, että se myös juoksee helposti itsensä väsyksiin ja sille onkin pidettävä vähän kevyempiä päiviä välissä. Dolly on kuitenkin vielä vasta juniori-ikäinen koira, kasvava ja kehittyvä. Nyt ei ole aika sitä rikkoa liialla juoksuttamisella.

Metsästysreissulla koirilla on liinat leirissä, jotka kiinnitämme leirin läheisiin puihin. Siinä menee sellainen parisen minuuttia ennen kuin ensimmäistä kertaa aletaan niitä sotkeutuneita liinoja selvittämään. Luulen, että Sumu ainakin sotkeutuu tarkoituksella, että se on sille jonkin sortin leikki. Siellä se seisoo sen tuhannen solmussa olevan liinansa kanssa ja heiluttaa häntäänsä. Dollya liina näyttää lähinnä harmittavan ja se sotkeutuu kai siitä syystä.

Telttamajoitus tälläkin reissulla. Kamina kyllä on. Säästää aikaa ja kilometreja, mutta muusta en tiedä. Luuvalolta se ei ainakaan säästä.

Luuvalo jäytää yöllä ja päivällä, kun nukkuu kovalla alustalla märässä metsässä. Mutta en valita, kunhan mainitsen luuvaloni.

Kamina. 🔥

Koirat nukkuivat teltassa myös, mutta häkissä. Toivon, että mitä enemmän telttareissuja teemme, sitä paremmin ne sopeutuisivat teltassa nukkumaan, ilman häkkiäkin. Toistaiseksi niillä on ollut taipumus pujahtaa sieltä telttakankaan alta ulos…

Kuka arvaisi, että Dolly on vasemmalla?

Telttasaunakin on vallan mukava olla matkassa mukana. Hiukset on tosin pestävä joessa, pariasteisessa vedessä, mutta muutoin pystyy saunassa peseytymään. Lämpimässä. Se on hyväksi luuvalolle. Kunhan mainitsen sivulauseessa.

Sauna käytössä

Meillä on ollut tapana etsiä reissuilla uusia maastoja. Toisinaan vedämme vesiperän. Kuten sillä kertaa, kun ajelimme autolla olevinaan yhden tunturin juurelle. Tie oli poikki kokonaan kilometriä ennen sitä. No siinä sitten ajelimme takaisin. Viiden kilometrin tuntivauhtia. Vielä on aika paljon valoisaa aikaa etsiä maastoja, marraskuussa valoisia tunteja onkin hieman vähemmän.

Sää ei oikein suosinut. Vettä tuli. Mutta sitä kun ei voi itse päättää, säätilaa. Otetaan vastaan, mitä tulee.

Dolly sai paikan kokeeseen Savukoskella. Säätilan kanssa arvoimme aika tavalla, mutta päätimme sen sinne viedä. Eihän se valmis missään nimessä ole ja aika matka vielä aikuisen koiran töihin, mutta se hakee, löytää, haukkuu ja seuraa, joten päätettiin kokeilla.

Koetta edeltävä päivä oli Vinkupäivä. ”Piip-piip-piip. Hau!” Noin se suunnilleen meni. Eli ei menty Dollyn kanssa metsään. Sen sijaan koetettiin syödä, juoda, kävellä ja hieroa lihaksia.

Koepaikalle ajelimme edellisenä iltana. Pääsimme saunaan, ihan oikeaan saunaan. Voi sitä onnea viikon teltassa olon jälkeen. Teltassa kyllä nukuimme koetta edeltäneen yönkin.

Tunnustan, että minulla oli pieni toive tuomarin suhteen. Ja se toteutui. Saimme todella mukavan ja kokeneen tuomarin. Tuomarithan siis arvotaan ja siihen ei voi itse mitenkään vaikuttaa.

Arvotut maastot ja tuomarit.

Koko koetta en näe aiheelliseksi selostaa, mutta lintuja löytyi ja kaksi jäi haukkuun. Molemmat kymmenminuuttisia haukkuja. Siitä irtosi tulokseksi 68 pistettä eli LINT2 -tulos. Haku ei ollut parasta mahdollista eivätkä seuraamiset, mutta aina päivät eivät ole myöskään toistensa kopioita. Hermostunut koiranohjaaja pitkän reissuviikon päätteeksi ei luonnollisestikaan auta asiaa.

Silti olemme enemmän kuin tyytyväisiä tulokseen, joka on haukuttu koiran ollessa vielä juniori-ikäinen. Tästä on hyvä jatkaa hiljaksiin eteenpäin. Mm. näyttelyiden käyttöluokassa! 🤗

Koepäivän päätteksi tapasimme Dollyn isän omistajan, eli Jounin. Jouni ajeli koepaikalle metsästysajan kämpiltään ja pääsi näkemään väsyneen ja märän Dollyn. Dolly ei enää siinä vaiheessa jaksanut kissaa sanoa, mutta sanoi se sentään päivää.

Päätimme metsästysreissun päivää suunniteltua aikaisemmin ja lähdimme kotiin luuvalo edelleen seurana. Kunhan mainitsen sivumennen pitkälle edenneen luuvaloni. Eiköhän se parane lämpimässä saunassa kotona. Vaatteiden ja tavaroiden kuivattamiseen tulee menemään kyllä hyvä tovi.

Pentujen luovutus ja kaksi hammaslääkärireissua

Taivaannaulan pentueen pennut ovat jo lähteneet muuama viikko sitten omiin koteihinsa. Hienot ipanat tälläkin kertaa, kyllähän ne olisivat vaikka kaikki voineet jäädä kotiin, jos aikaa olisi rajattomasti niitä kouluttaa.

Sumun, Dollyn ja Leia -salukin kanssa pakenimme luovutusta mökille. Se oli hyvä ratkaisu; Sumun ei tarvinnut itkeä pentujen perään eikä pentujen miettiä, miksi emä niiden perään vinkuu.

Arki on niin tasaista kuin viiden aikuisen koiran kanssa voi olla. Tai Dollya ei kyllä ihan vielä lasketa siihen aikuiskategoriaan. Kai sekin päivä vielä koittaa.

Otettiin seitsemän viikon iässä vielä kuvat kaikista, oikein kauniita ja komeita pieniä pystykorvanalkuja ne ovat. Toivottavasti tuovat paljon iloa uusien omistajiensa elämään!

Hildalle tehtiin sijoitussopimus, katsellaan rauhassa, minkälainen metsopoimuri Hildasta kuoriutuu ja tehdään sitten päätös mahdollisesta jalostuskäytöstä. Hildan elämää voi seurata tästä linkistä:

(Hildalle sijoituskoti valikoitui puhelinkeskustelun ja tapaamisen perusteella – itse asiassa en koskaan katso kenenkään some -profiilia ennen tai jälkeen kodin valinnan, mutta tässä tuli napakymppi vielä senkin kanssa -selvisi jälkikäteen.🥰 Hilda pääsi ihan parhaaseen mahdolliseen paikkaan opettelemaan pystykorvan elämää.)

Hilja 7 viikkoa
Häyhä 7 viikkoa
Roihu 7 viikkoa
Seita 7 viikkoa
Havu 7 viikkoa

Seita kävi hammaslääkärissä ennen muuttoa uuteen kotiinsa. Seitalta poistettiin alakulmahampaat, jotka osuivat yläikeniin. Toimenpide meni hyvin ja nyt kaiken todennäköisyyden mukaan Seitan alaleuka pääsee ottamaan yläleuan kasvussa kiinni ja aikuisena sillä olisi oikea purenta.

Myös Sumu pääsi hammaslääkäriin. Pentujen aikana, erityisesti imetyksen aikaan, nartulle kertyy paljon hammaskiveä ja on hyvä käydä hampaat putsauttamassa ihan eläinlääkärillä.

Sumunkin toimenpide meni hyvin ja käynti oli perusteltu; lievää ientulehdusta. Nyt on hyvä taas haukkua puhtaalla ja terveellä suulla.

On ihana kuulla pentujen kuulumisia ja sitä varten olemme tällekin pentueelle perustaneet whatsup -ryhmän; voidaan vaihtaa kuulumisia, vertailla kasvua jne. Kuvia ja kuulumisia ei koskaan saa liikaa kasvateista. 😍

Ruotsin reissu – staring Sumu & Dolly

Dollyyn on todenteolla kesällä iskenyt The Mu_kkuikä. Se on kiukutellut ja kieltätynyt yhteistyöstä, haastanut emäänsä ja ollut huonotuulinen.

Voihan olla, että sitä on ärsyttänyt se, ettei se enää ollut ainoa Wauva talossa. Kerran, kun en sitä pystynyt huomioimaan pentujen vuoksi, se napsi huolella hoivaamastani alocasiasta lehdet. Kaksi jätti ja niistäkin toinen putosi pois.

Olen sitä paijannut kovasti ja koettanut kertoa, että kyllä se on edelleen minun oma Wauvani, jotta eiköhän se tästä taas, kun on palattu normaaliin arkeen.

Se on kokeillut nyt kaiken. Jos sitä kutsuu luokse, lähtee se 180 astetta juuri siihen toiseen suuntaan. Jos sitä käskee lopettamaan jonkin, ei varmasti lopeta. Ja mikä on todennäköisyys tämän kanssa, että antaisi metsässä hyvin kiinni? Meillä oli villi veikkaus, mutta se todistettiin vääräksi. Kuten sekin veikkaus, että Dolly olisi liian raju linnulla.

Dolly ja Sumu siis kävivät Ruotsissa menneellä viikolla kanalintujahdissa ja saivat mukaansa Aku -veljen myös!

Marko kertoi reissusta pyynnöstäni, joten tässä se kertomus.

”Lähdimme Ruotsiin elokuussa linnustuksen aloitukseen Mikan, Akun ja omien pikinokkien Dollyn ja Sumun kanssa. Ruotsissahan linnustus alkaa jo 25.8, eikä siellä ole ruuhkaa silloin, ruotsalaiset kun eivät oikein ymmärrä, että joku syö kanalintuja – noh eiväthän he ymmärrä juuri koiristakaan ;). Hirvijahti on se heidän juttunsa, se alkaa syyskuun ensimmäinen ja sitä aikaa on ehkä parempi välttää pystykorvien kanssa.

Aku Ruotsissa Mikan kuvaamana.

Tarkoituksena oli antaa nuorille koirille mahdollisuuksia lintutöihin ja uusia maastoja tutkittaviksi, molemmissa onnistuttiin mielestäni erittäinkin hyvin. Mika oli sateliittikuvista tiedustellut potentiaalisia maastoja alueen sisältä, onnistuen siinä erinomaisesti ja koirille oli joka päivä tarjota uusi maasto. Ilmat olivat kahtena ensimmäisenä päivänä melkeinpä helteiset, elokuun loppua kun vielä elettiin, minkä takia koiria ei voitu vielä pitkään metsässä juoksuttaa.

Hellettä oli ollut kotonakin eikä koiria oltu laskettu ennen reissua irti ollenkaan, joten suuria odotuksia ei hakutyöskentelystä ollut. Ruotsissa ei kanalintuihin kohdistu suurta metsästyspainetta, eikä siellä myös pienpetojen osalta ole ainakaan supikoiraa. Syystä tai toisesta lintukanta ei ollut ihan sen veroista mitä yleensä Ruotsista hehkutetaan, vaan löytyipä niitä lintuja siitä huolimatta.

Ensimmäisenä päivänä oli tarkoitus tarjota mahdollisuus Sumulle lintuhaukkuun, joka vielä edellisellä viikolla oli imettänyt pentujaan. Otin Sumun autosta ja lähdimme kävelemään maastoon, Dollyn protestoidessa armottomasti takaluukun koirahäkissä. Takaluukun jätin tuuletushakaan, jotta ilma kiertäisi auton sisällä, jättäen noin kymmenen sentin raon siihen. Muutaman sata metriä käveltyämme yllätys oli melkoinen, kun matkassa olikin kaksi pystykorvaa.

Dolly oli murtautunut ensin häkistään avaten jollain ihmeen keinolla ensin koirahäkin salvat ja sitten luukun pienestä raosta tunkenut itsensä ulos. Jotta Dolly ei rikkoisi hampaitaan koirahäkkiin, päätin vaihtaa marssijärjestystä, sillä Sumu on tottunut reissaaja ja tietää pääsevänsä kyllä metsään, vaikka aamusta jäisikin vielä autoon.

Maastot Sveaskogin mailla eivät juurikaan eroa Metsähallituksen maista, lappilaista talousmetsää enimmäkseen. Dollyn haun ulottuvuus oli viime syksynä ollut n 100-200 metrin tietämillä ja sitä se olikin ensimmäisenä päivänä, toki lämmin ilma pehmitti koiraa vielä nopeasti. Tarkoituksena oli olla noin kaksi tuntia ja kiertää ennalta suunniteltu lenkki maastossa mikä hieman venähti hitaasta tahdista johtuen.

Autolle päin käännyttäessä saavuimme vaaran rinteen ja jängän rajamaastoon, sellaiselle hieman märälle nuorta sekametsää kasvavalle vyöhykkeelle. Dolly oli tässä vaiheessa jo hieman väsynyt, ja haki noin 50 metrin ulottuvuudessa. Aina sen koiran ei tarvitse kuitenkaan olla kovin kaukana ja niinpä Dollyn ylösajamana maasta nousi metsopoikue.

Poikue ei ollut kovin iso, siinä oli kahdesta kolmeen lintua, joista yhdestä Dolly sai ensihaukun. Haukku oli noin sadassa metrissä minusta ja aloin hiipiä heti haukulle, Dollylle kun ei vielä ollut lintua pudotettu. Haukulle pääsemisessä on aina haasteita ja paljonkin riippuu tuurista minkälaiseen tiheikköön lintu karkkoaa ja kummalle puolelle puun runkoa se päättää istua.

Haukkua oli jo kestänyt muutaman minuutin ja tiesin olevani jo sillä etäisyydellä, että pystyisin haulipiipulla linnun pudottamaan. Dollyn näin kyllä mutta ei havaintoa linnusta. Muutaman minuutin haukun ja tiirailun jälkeen se taas karkkoaa puusta. Maasto oli tiheää, mikä osittain olikin myös onni, sillä lintu karkkosi vain sata metriä jääden liki oksattoman koivun karahkaan istumaan.

Dollylle sadan metrin seuraaminen ei sinänsä ole juttu eikä mikään ja nopeasti se jo olikin oletetulla paikalla johon lintu oli laskeutunut. Nopeasti pienen kyselevän haukun jälkeen lintu paljastaa istumapuunsa ja Dolly saa linnusta haukun uudelleen. Pienen sivuttaissiirtymisen jälkeen näen koivun oksalla istuvan koppelon, jonka tiputtaminen siitä Dollyn haukkuun olikin jo varsin helppoa. Dollyn ensimmäinen tiputus oli siinä ja eipä se olisi hienommin voinut tullakaan, siltä se ainakin aina tuntuu! [Toim.huom. Myös Sumun ensimmäinen lintu on pudotettu uusintahaukkuun.]

Dolly ja ensimmäinen pudotus.

Tätä vartenhan tänne oltiin tultu ja nopeasti Dolly ottikin kehitys askeleita eteen päin. Lintuja löytyi jatkossakin ja haukkuun saatiin pudotettua vielä toinenkin lintu. Haku kehittyi roimasti, ulottuen välillä yli neljän sadan metrin! Säännöllisesti haku ulottui 150-350 metrin välille, tyypillisesti 250 metrin paikkeilla ja se oli nopeaa. Dolly laukkaa koko ajan metsässä ja seuraamista voisi kuvailla, kuin metsässä lentäisi pieni punainen nuoli.

Saatiin niitä lintuja myös Sumulle, jonka pennut olivat siis luovutettu edellisellä viikolla, sen kärsiessä vielä hormonien vaikutuksesta. Vaikka Sumu ei vielä kunnossa ollutkaan, sen löytökyky on silti kyllä ilmiömäinen. Haukkuja saatiin, niistä kolme tiputusta ja paras näistä 20 minuutin koppelohaukku 600 metrissä, sinne haukulle joutui jo hieman kävelemään, varsinkin kun en suoraa osaa metsässä kävellä lainkaan.

Yksi Sumulle ammutuista linnuista.

Sumun haukkutyöskentely on myös erittäin hyvää, se aloittaa harvakseltaan ja linnun kuunnellessa tihentää sitä, merkaten istumapaikan oksan tarkkuudella.

Aku, Dollyn veli, sai myös paljon löytöjä ja haukkuja aikaan, ainakin kaksi 10 min haukkua tuli. Aku on varsin lupaava niin ulkomuodon kuin metsästysominaisuuksien puolesta mutta myös varsin energinen pakkaus. Näistä haukuista Mika ei tiputtanut lintua Akulle, eikä siihen tarvetta ollutkaan. Akullehan lintu pudotettiin jo viime syksynä. Haku myös Akulla kehittyi roimasti ja lintuja löytyy, se on tärkeätä. Kokemuksen myötä, kun haukulla vähän rauhoitutaan, alkaa reppu täyttymään linnuista. Kaiken kaikkiaan reissu oli varsin onnistunut, sää viileni loppua kohden ja koirat olivat väsyneitä sekä tyytyväisiä, seura oli hyvää, siitä kiitokset Mikalle ja Akulle!”

Oletuksemme osoittautuivat siis vääriksi. Dolly antoi hyvin kiinni autollakin (kuten myös viime vuonnakin) eikä ollut liian raju. Aloitti haukun varovasti, lintu pysyi siinä.

Reissu oli siis kaiken kaikkiaan menestys, nyt vain toivomme lisää samanlaisia. Suomessa jahti alkaa tulevalla viikolla, ajamista siis riittää.

Lääkärintarkastus ja muut uudet kokemukset

Koko pentue kävi metelöimässä eläinlääkärillä. Huudosta vastasi pääsääntöisesti Häyhä. Onnea vaan Häyhän perheelle. Onneksi heillä on lyhyt matka palauttaa koira, jos tulevat katumapäälle.

Koirat tutkittiin yksitellen, sirutettiin ja eläinlääkäri kirjasi ne Kennelliittoon. Oikein reippaita lapsia olivat. Sieltä on nyt rekisterikirjat tulossa postitse. Toivotaan, että Posti ei hukkaa niitä.

Yhdellä pennulla oli huomauttamista purennassa. Eli Seitan alakulmahampaat osuvat yläikeneen. Ne estävät leuan normaalin kasvun. Eläinlääkäri suositteli, että maitohampaat poistetaan. Varasin ajan Anidentista, josta löytyvät Suomen parhaat eläinlääkärit tämän toimenpiteen tekemään. Näin toimimalla saamme Seitan purennan aikuisena normaaliksi, eikä sen tarvitse kärsiä kivuista. Alaleualla on hyvää aikaa kasvaa ennen pysyvien hampaiden puhkeamista.

Eläinlääkäri sanoi, että tässä vaiheessa toimenpiteen tekemällä tulokset ovat hyvät. Normaalisti nämä huomataan vasta ensimmäisellä rokotuskäynnillä, ja vielä siinäkin iässä toimenpide auttaa ja purennasta tulee normaali.

Eläinlääkärin todistukset ovat siinä. Jokainen pennunostaja saa tietysti omansa mukaankin, mutta siitä näkee, mitä siitä pennusta pentutarkastuksella oikein tutkitaan.

Seuraavaasta linkistä voi lukea enemmän kulmahampaiden virheasennosta.

Sinänsä hassua, että tämä oli viimeinen asia, jota osasin tältä yhdistelmältä odottaa. Yksi syy uroksen valintaan oli sen vahva luusto ja juurikin vahva pää. Suomenpystykorvien leuat saisivat olla vahvempaa tekoa ja siksi se on jalostusvalinnoissa huomioitava asia.

Mutta kuten sanottu, niitä geenejä ei voi koskaan valita. Molemmilla vanhemmilla on normaalit purennat, jostain sieltä takana olevista suvuista tämäkin tulee.

Olemme tutustuneet jo useampaan otteeseen agility-putkeen. Se onkin hauska leikkipaikka. Häkki on ollut keittiössä, jonne on saanut mennä huilimaan tai leikkimään. Sekin on tullut tutuksi.

Kaikenlaisia ääniä he ovat myös joutuneet kokemaan; ruohonleikkuri, toisten koirien haukunta, mopot, autot ja mitä sitä nyt pihapiirissä kuuluu. Tänään meillä kävi pellettiauto. Siitä lähtee melkoinen meteli, kun pellettiä puhalletaan säiliöön. Otin videota, kun puhallus oli käynnissä. Neljä pentua sain samaan kuvaan, viides järsi minun kengännauhojani. Äänet kannattaa laittaa päälle.

Emo imettää vielä, koko ajan vähemmän ja vähemmän tietenkin. Muutamia päiviä enää ehkä, sitten se on loppu. Ensimmäiset pennut pakkaavat reppunsa jo viikon päästä. Kyllä siinä taitaa itku tulla, vai talo rauhoittuukin huomattavasti sen jälkeen ja elämä palailee uomiinsa.

Teeren siipi ja metsäretki

Nuorena se vitsa on väännettävä. Tai teeren siipi haistettava. Vanhaa kansanviisautta se. Kokeiltiin viikonloppuna, miltä se teeren siipi sitten oikein haisee. Ja pennut tietysti kokeilivat, että miltä se maistuu myös. Kuten kokeilevat kaikkea muutakin. Varpaita, hameenhelmoja, ovistopparia, yöpöydän jalkaa ja neniä.

Muutamia kuvia siitä teeren siivestä ja onhan niihin joku pentukin sattunut osumaan mukaan. Kuvat saa klikkaamalla suuremmaksi.

Seuraavaksi ripustetaan se siipi puuhun. Katsotaan tuleeko löytöjä.

Ensimmäinen metsäretki tehty. Oli vähän huono paikka, ihmisiä ja korkeaa heinää. Mennään seuraavalla kerralla jonnekin parempaan paikkaan. Mutta autolla täytyi sinne ajaa kuitenkin, jotta autoilut on sitten aloitettu. Kyllä sieltä protestia kuului, eivät he nyt ihan heti sinne häkkiin sopeutuneet.

Metsäretkellä on hyvä olla eväät mukana.
Jonossa kuin pienen talon porsaat he kulkevat.

Älkää koskaan uskoko mitä näette netissä. Tässäkään tapauksessa. Viimeinen video on lavastettu. Oikeasti pennut juoksentelivat vähän joka ilmansuuntaan, mutta tässä emä toimi houkuttimena kävellä polkua pitkin. Seuraavaksi mennään vähän helpompaan maastoon.

Isosisko leikkii edelleen pentujen kanssa, kun siihen annetaan lupa. Alkaa raukka olla jo kohta alakynnessä, kun joukolla hyökkäävät kimppuun. Hienosti se osaa kuitenkin niiden kanssa olla, vaikka roikkuvat suupielissä ja hännässä. Salukia ovat päässeet haistamaan (osa), mutta kun se alkaa juosta, voi siinä olla henki pois pienemmiltä, niin sen kanssa ei oikein voi haistelua enempää tehdäkään.

Olga taidetaan säästää näiltä pennuilta, jos se ei itse seuraan änkeä. Hiljan mielestä pennuista on tullut vähän ällöttäviä, kun ne liikkuvat, joten sekään ei innosta tutise ne nähdessään.

Neljä viikkoa elämäniloa

Pennut täyttivät neljä viikkoa 24.7. Kuvat saimme lopulta otettua 27.7., enemmän ja vähemmän onnistuneesti, mutta kuvat kuitenkin. Eli pitemmittä puheitta, siinä ne nyt ovat:

Harmaa poika 4 viikkoa
Harmaa poika 4 viikkoa
Violetti poika 4 viikkoa
Violetti poika 4 viikkoa
Turkoosi poika 4 viikkoa
Turkoosi poika 4 viikkoa
Vihreä poika 4 viikkoa
Vihreä poika 4 viikkoa
Tyttö 4 viikkoa
Tyttö 4 viikkoa

Pennut pissivät laatikon ulkopuolelle pääosin. Koipien kasvaessa koetamme ehtiä pikku hiljaa ulos saakka. Että olisi edes ajatus siitä, minne ne asiat pitäisi tehdä.

Verhoissa roikutaan, kaikkea maistellaan. Hurjat painit järjestetään vähän väliä, haukutaan ja muristaan. Vieraita on käynyt ja käy koko ajan. Saavat ihmetellä isoja ja pieniä ihmisiä.

Niin ja siis se pentulaatikko – ei siellä enää kukaan nuku, paitsi vahingossa. Ne nukkuvat levällään makuuhuoneessa, keittiössä, olohuoneessa…

Tarha on laitettu pennuille turvalliseksi, eli kanahaukat eivät sinne nyt pääse. Alkavat harjoitella tarhaelämää myöskin. Alla olevassa galleriassa on kuvia viime viikolta (ensimmäiset kolme viime viikolta ja loput tältä viikolta). Yhdessä kuvassa pentutarhassa on myös isosisko, vaikka emä ei ollenkaan sen hoitotaitoon vielä luota. Turhaan tuomittu, sillä isosiskoa parempaa leikkitätiä en ole vielä koskaan nähnyt. On aivan uskomatonta seurata sen olemista pentujen kanssa – se osaa niin hienosti niiden kanssa leikkiä ja niitä hoitaa.

Hurjat puuhapallerot

”Mrrrrr” kuuluu sellaisella pikkuorava äänellä, kun nostan harmaan puuhapalleron syliin.

”Mrrrrr” kuuluu sellaisella pikkuorava äänellä, kun nostan harmaan puuhapalleron (termi on lainattu kaverilta) syliin. Hän on suuri ja mahtava metsästyskoira, ettäs tiedätte, ei mikä tahansa fifi. Itsetunto on kohdillaan jo pentulaatikossa.

Painia osataan ja toisia purraan niin vietävästi kuonosta. Hampaat ovat puhjenneet jo osalla ja se ei ole kiva juttu emon kannalta, normaali syöminen on ok, mutta jos alkavat huvitutteilla, niin saavat jo toruja.

Juoksuaskelia otetaan, erilaisia käännöksiä harjoitellaan ja jotkin objektit kiinnostavat jo, kuten pallot. Pentulaatikko vaihdettiin suurempaan viikko sitten. Joku on tullut pentulaatikosta jo uloskin, mutta kun luukun laittaa kiinni, niin siellä ovat ja pysyvät vielä.

Puuhapallerot ovat käyneet jo keittiössä ihmettelemässä vähän isompaa maailmaa. Vielä eivät kauaa jaksa ihmetellä, kun nälkä yllättää. Sen jälkeen yllättää väsymys.

Nyt on sitten se aika, kun aloitellaan kiinteää ruokaa. Maistellaan alkuun. Lähipäivinä saavat aloittaa. Vieraita otetaan pikkuhiljaa ja pienissä erissä vastaan kohtapuoleen. Eivät nämä vielä varsinaisia sirkuksen vetonauloja ole, koska esiintyminen kestää niin vähän aikaa. Päivä päivältä jaksavat kuitenkin enemmän ja enemmän olla hereillä.

Kuvat kolmen viikon iässä pennuista. Jos ensi viikolla päästään harjoittelemaan ulkoilua edes tuossa terassilla, niin seuraavat kuvat voisivat vaikka olla siellä otettuja. Katsotaan, minkälaisia säitä on luvassa.

Violetti poika
Turkoosi poika
Vihreä poika
Tyttö
Harmaa poika

Kiireiset viikot tiedossa nyt, kun kasvavat. Koetetaan näyttää maailmaa mahdollisimman paljon, jotta uuteen kotiin siirtyminen olisi helpompaa ja monia asioita jo nähty ja koettu.

Viimeiseksi vielä pentujen painokäyrä parilta viime viikolta. Painot on otettu välillä eri aikoihin päivästä ja myös päivästä riippuen ovat eri henkilöiden ottamia, mutta tuollainen siitä tuli. Kasvavat, voi todeta.

Isosiskolla on hommia ja nappisilmät

Dolly häärii pentulaatikossa.

Dolly rrrrrrakastaa pentuja. Olen sen päästänyt laatikkoon, kun Sumu on lähtenyt ulos ruokittuaan pennut ja voi sitä iloa, kun Dolly saa hoitaa pieniä.

Dolly pesee niitä ja makoilee niiden kanssa laatikossa. Huolehtii, että peput ja naamat ovat puhtaat – siinä järjestyksessä.

Sumu ei vielä ole sitä mieltä, että Dolly osaisi niitä hoitaa, mutta eiköhän se mieli kohta muutu, kun leikkitätiä tarvitaan. Ei se mitenkään kuitenkaan estä jälkikasvuaan laatikkoon menemästä.

Nappisilmät ovat auki. En osaa sanoa miten ne maailmaa hahmottavat, tuskin kovin tarkkaan alkuun, mutta oikein hienot silmät ne ovat. Kaikenlainen juttelu on lisääntynyt pentulaatikossa, siellä ilmeisesti harjoitellaan paitsi vinkumista myös ulvomista, haukkumista ja murisemista. Metkan kuuloisia ovat. Videolla ote siitä äänekkäimmästä hetkestä. Edelleen ne nukkuvat pääasiassa.

Kuvat kahden viikon ikäsistä pennuista seuraavaksi.

Turkoosi poika:

Tyttö:

Vihreä poika:

Violetti poika:

Harmaa poika:

Viikon päästä meillä alkaa olla jo hieman eri meno, saa nähdä joko silloin joku tai useampikin ryömivät ulos pentulaatikkosta.

Ylipainoiset Zhu Zhu Petsit

Kuka muistaa Zhu Zhu Petsit? Ne ovat niitä paristoilla toimivia hamstereita, jotka sanovat liikkeelle lähtiessään mm. ”Let’s go!” Pennut näyttävät ja kuulostavat ylipainoisilta Zhu Zhu Petseiltä. Silmät vaan ovat vielä kiinni. (Artikkelin kuva on törkeästi varastettu netistä. En löydä ”omia” zhu zhu petsejä kuvattavaksi.)

Viikon ikäiset pystykorvat ovat niin lihavia, että en ollenkaan tiedä miten ne pääsevät ikinä jaloilleen. Ohessa ensimmäisen viikon painokäyrät. Siinä on kaksi lukua ensimmäiselle päivälle, sillä punnitsin ne jo ensimmäisenä iltana (synnytys oli aamuyöstä). Viimeinen punnitus tässä käyrässä on lauantailta.

Kyllä saa emä syödä ja juoda saadakseen noille ruoat tuotettua. Mutta hyvin se näyttää onnistuneen ainakin toistaiseksi. On ollut rauhallista, kunhan saavat syödäkseen, niin nukkuvat.

Hilja on käynyt pennut jo salaa haistelemassa ja niin Dollykin. Dolly tosin teki heti ensimmäisenä päivänä salarynnäkön pentuhuoneeseen, koska ei voinut ymmärtää, miksi niitä ei pääse vielä katsomaan. Sumu ei ollut lainkaan ilahtunut ryntäyksestä, mutta karkulainen saatiin napattua ennen kuin hän ehti pentulaatikkoon. Molemmat haistelivat pennut tarkkaan, kun annoin sinne yksitellen luvan kanssa mennä. Saa nähdä, leikkiikö Dolly isosiskon asemassaan niiden kanssa vähän ajan päästä.

Kuvia kahdeksan päivän iässä otettiin tänään. Kohta alkavat raotella silmiään, siltä vaikuttaa.

Tyttö 1 vko
Tyttö 1 vko
Harmaa poika 1 vko
Harmaa poika 1 vko
Vihreä poika 1 vko
Vihreä poika 1 vko
Turkoosi poika 1 vko
Turkoosi poika 1 vko
Violetti poika 1 vko
Violetti poika 1 vko

Ehdimme vielä tehdä muutaman rästissä olevan asian kotona, ennen kuin täällä on täysi hulina päällä. Seuraavissa kuvissa saatte ihastella niiden auki olevia silmiä.